Yamamoto Gonnohyōe
Yamamoto Gonnohyōe (jap. 山本権兵衛) (26. marraskuuta 1852 – 8. joulukuuta 1933) eli Yamamoto Gonbee oli Keisarillisen Japanin laivaston amiraali ja 16. ja 22. Japanin pääministeri.[1]
Yamamoto Gonnohyōe | |
---|---|
山本権兵衛 | |
Japanin 16. pääministeri | |
20. helmikuuta 1913–16. huhtikuuta 1914
|
|
Edeltäjä | Katsura Tarō |
Seuraaja | Ōkuma Shigenobu |
Japanin 22. pääministeri | |
2. syyskuuta 1923–7. tammikuuta 1924
|
|
Edeltäjä | Katō Tomosaburō |
Seuraaja | Kiyoura Keigo |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 26. marraskuuta 1852 Kagoshima, Satsuma, Japani |
Kuollut | 8. joulukuuta 1933 (81 vuotta) |
Ammatti | sotilas |
Arvonimi | kreivi |
Tiedot | |
Nimikirjoitus |
|
Varhainen elämä
Yamamoto syntyi Kagoshimassa, Satsuman hanissa nykyisen Kagoshiman prefektuurin alueella. Hänen isänsä palveli Shimazu-klaania. Nuorena Yamamoto osallistui Kagoshiman puolustukseen Royal Navyn pommittaessa sitä vuonna 1863. Myöhemmin hän liittyi Satsuman 8. kiväärikomppaniaan, jonka riveissä hän taisteli Boshin-sotaan kuuluneessa Toba-Fushimin taistelussa.
Laivastoura
Meiji-restauraation jälkeen Yamamoto opiskeli yksityisissä oppilaitoksissa Tokiossa ja aloitti Keisarillisen Japanin laivastoakatemian toisen luokan (Kaigun Heigakkō) vuonna 1870. Valmistumistuttuaan 1874 hän lähti saksalaisella aluksella koulutuspurjehdukselle Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan 1877-1878. Yamamoto kirjoitti ammuntaoppaan, josta tuli Keisarillisen Japanin laivaston standardi sekä toimi risteilijä Naniwan päällikkönä siirtopurjehduksella Elswickistä Japaniin 1885-86. Myöhemmin Yamamoto saattoi laivastoministeri Kabayama Sukenoria tämän matkalla Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan 1887-88.
Risteilijä Takaon päällikkönä Yamamoto suoritti luottamuksellisen tehtävän tavata Qing-dynastian kenraali Yuan Shikai Soulissa, Koreassa 1890. Tämän jälkeen Yamamoto otti komennettavakseen Takachihon. Ryhdyttyään vuonna 1893 työskentelemään laivastoministeri Saigō Tsugumichin alaisuudessa Yamatosta tuli Japanin laivaston todellinen johtaja aloittaen useita uudistuksia, yrittäen karsia oman provinssinsa upseerien suosimista, yrittäen säilyttää suurin piirtein tasa-arvoinen asema armeijan kanssa korkeimmassa sotaneuvostossa. Hän myös kannatti aggressiivista strategiaa Kiinaa vastaan käydyssä Kiinan-Japanin sodassa.
Yamamoton myöhempi yleneminen laivaston riveissä oli nopeaa: hänet ylennettiin kontra-amiraaliksi 1895 ja vara-amiraaliksi sekä laivastoministeriksi 1898. Hänelle myönnettiin danshakun (paroni) arvonimi 1902. Amiraaliksi Yamamoto ylennettiin vuonna 1904. Toimiessaan laivastoministerinä Venäjän–Japanin sodan aikana, Yamamoto osoitti vahvaa johtamiskykyä ja oli vastuussa Tōgō Heihachirōn nimittämisestä yhdistyneen laivaston ylipäälliköksi. Hänelle myönnettiin hakushakun arvo 1907.
Pääministerikaudet
Yamamoton ensimmäinen pääministerikausi kesti 20. helmikuuta 1913–16. huhtikuuta 1914. Kauden aikana hän poisti lain, jonka mukaan laivastoministerin ja sotaministerin täytyi olla aktiivisessa palveluksessa olevia upseereja. Hänellä oli maine liberaalina vaikuttajana, joka kannatti demokratiaa ja perustuslaillista hallintoa. Hänen hallitustaan syytettiin kuitenkin korruptiosta ja lopulta Yamamoto yhdessä koko hallituksensa kanssa joutui eroamaan ottaakseen vastuun Siemens-skandaalista. Pääministerin ei ikinä todistettu sekaantuneen skandaaliin henkilökohtaisesti.
Yamamoto siirrettiin palvelemaan laivastossa 1914, mutta hänet kutsuttiin uudestaan pääministeriksi selvittämään Suuren Kantōn maanjäristysksen aiheuttamaa kriisiä. Hänen toinen kautensa kesti 2. syyskuuta 1923–7. tammikuuta 1924. Kauden aikana Yamamoto osoitti johtamiskykynsä uudelleenrakentamalla Tokion, joka oli kärsinyt raskaita vaurioita maanjäristyksen aikana. Yamamoto yritti myös uudistaan vaalijärjestelmää sallimalla yleisen äänioikeuden kaikille miehille. Hän ja hänen hallituksensa joutuivat kuitenkin irtisanoutumaan ennen uudistuksen toteutumista Daisuke Namban yritettyä salamurhata Hirohiton. Tämän jälkeen Yamamoto vetäytyi pois poliittisesta elämästä.
Lähteet
- Count Yamamoto Gonnohyōe Encyclopaedia Britannica. Viitattu 3.7.2021.