Go-Daigo

Go-Daigo, koko nimeltään Go-daigo Tennō (jap. 後醍醐天皇), syntymänimeltään Takaharu (jap. 尊治; 26. marraskuuta 1288 Kioto — 19. syyskuuta 1339 Yoshinovuori), oli Japanin keisari 1318–1339. Hänen pyrkimyksensä shogunaatin kumoamiseen ja keisarivallan palauttamiseen johti sisällissotaan ja keisariperheen kahtiajakautumiseen.[1]

Go-Daigo

Poliittinen valta oli 1300-luvun alun Japanissa jakautunut kahtia Kioton keisarivaltaan ja Kamakuran shogunin valtaan. Keisarilla ja hovilla oli näennäinen valta, mutta todellisuudessa valta oli shogunilla ja hänen sotilashallinnollaan. Kumpikaan valtakeskittymä ei ollut yhtenäinen, ja sekä keisari että shogun olivat käytännössä nukkehallitsijoita, joita taustalla vaikuttavat mahtavat suvut ohjailivat.[1]

Kamakuran shogunaatissa Minamoto-suvun shogunit olivat vain keulakuvia. Todellinen valta oli Hōjō-klaanilla, jonka jäsenet toimivat shogunin sijaishallitsijoina. Hōjōn suvun vaikutusvalta oli kuitenkin alkanut heiketä 1300-luvulle tultaessa, ja Nagasakin suvun mahti oli puolestaan kasvanut.[1]

Kiotossa tilannetta taas mutkisti se, että keisarisuvun kaksi sukuhaaraa olivat taistelleet perimysjärjestyksestä vuosikaudet. Sen vuoksi valtaistuimelle nousi vuorotellen keisariperheen vanhemman ja nuoremman sukuhaaran edustaja. Nuorempaa sukuhaaraa edustanut Takaharu nousi valtaistuimelle vuonna 1318 ja otti hallitsijanimekseen Go-Daigo (”Myöhempi Daigo”).[1]

Mahtisukujen valtataistelut aiheuttivat Japanissa yleistä tyytymättömyyttä. Go-Daigo olikin jo ennen kruunajaisiaan ryhtynyt suunnittelemaan shogunaatin syöksemistä vallasta. Keisariksi tultuaan Go-Daigo jatkoi vallankaappauksen suunnittelua, mutta vuonna 1331 hänen salajuonensa paljastui. Shogunaatin joukot pidättivät pakoa yrittäneen Go-Daigon, ja hänet karkotettiin Japaninmeren Okisaarille. [1]

Kapinahenki oli kuitenkin vahva, ja keisarin ensimmäisenä karkotusvuonna esiintyi jo hänen kannattajiensa ja shogunaatin välisiä yhteenottoja. Vuonna 1333 tapahtui ratkaiseva käänne. Hōjō-klaaniin kyllästyneet shogunaatin komentajat hyökkäsivät äkkiarvaamatta Kamakuraan, ja Hōjō-klaanin johtaja Hōjō Takatoki kannattajineen teki itsemurhan. Shogunaatin pääjoukkojen komentaja, kenraali Ashikaga Takauji, hyökkäsi yhtä yllättäen shogunaatin Kioton varuskuntaan ja luovutti kaupungin keisari Go-Daigolle, joka oli sillä välin päässyt pakenemaan Okisaarilta. Tätä keisarivallan palautusta kutsuttiin sittemmin Kemmu-restauraatioksi.[1]

Go-Daigo ei kuitenkaan osoittanut kiitollisuutta hänet valtaan palauttaneille sotilaille. Takauji oli odottanut saavansa shogunin aseman, mutta Go-Daigo nimittikin shoguniksi poikansa prinssi Morinagan. Takaujille myönnettiin vain vähäpätöinen neuvonantajan virka sekä maa-alue. Myös muut sotilasjohtajat olivat tyytymättömiä, koska eivät olleet saaneet palkintoa palveluksistaan. Go-Daigon pyrkimyksenä oli tuoda keisariperhe takaisin valtaan ja luoda Japaniin siviilihallinto, mutta hän teki vakavan virheen jättämällä sotilasluokan vähälle huomiolle. Kenraalit pettyivät Go-Daigoon ja kääntyivät vastustamaan keisaria.[1]

Vuonna 1335 Takauji julistautui shoguniksi ja hänen ja Go-Daigon välille puhkesi sisällissota. Go-Daigon kannattajat kunnostautuivat taisteluissa, mutta eivät kyenneet vastustamaan Takaujin lukumäärältään suurempaa armeijaa. Keisari Go-Daigo pakeni Kiotosta vuonna 1336. Takauji valloitti kaupungin ja nosti uudeksi keisariksi keisarisuvun vanhempaan sukuhaaran kuuluneen Kōgonin. Go-Daigo perusti oman hovinsa Yoshinoon, ja siitä lähtien Japanissa oli muutaman vuosikymmenen ajan kaksi keisaria ja kaksi hovia, Ashikaga Takaujin perustaman Ashikaga-shogunaatin tukema pohjoinen hovi ja Go-Daigon perustama eteläinen hovi. Tätä ajanjaksoa kutsutaan Nanboku-chō-kaudeksi (”eteläisen ja pohjoisen hovin kausi”). Go-Daigo kuoli Yoshinossa vuonna 1339.[1]