Gnosis

Sana 'gnostilaisuus' on nykyaikaista alkuperää, vaikkakin se perustuu antiikin ajalta peräisin olevaan käsitteistöön: se tulee kreikan kielen 'tietoa' merkitsevästä sanasta gnosis (γνώσις). Gnosis itsessään viittaa kuitenkin hyvin erikoistuneeseen tiedon lajiin, joka on sukua sekä kreikankielisen sanan alkuperäiselle merkitykselle että sen käytölle erityisesti platonistisessa filosofiassa.

Päinvastoin kuin jotkut nykyiset kielet, muinaiskreikka kykeni erottamaan erilaisia tietämisen lajeja tai tasoja. Näitä voidaan kuvata toisaalta propositionaaliseksi tiedoksi, jossa henkilö tietää jotakin, minkä on saanut tietoonsa epäsuorasti toisten antamien kuvausten perusteella, kuten "Tiedän että Berliini on Saksassa", ja toisaalta tiedoksi, jonka henkilö on saanut suoran osallistumisen kautta, kuten "Tunnen Berliinin, olen käynyt siellä monesti".

Gnosis viittaa kuitenkin vielä toisenlaiseen tietoon. Jos joku on uskonnollisessa merkityksessä 'gnostilainen', se ei tarkoita, että hänellä olisi tietoa tavanomaisessa merkityksessä, vaan että hän on tietyllä tavalla vastaanottavainen mystiselle tai esoteeriselle kokemukselle jumaluudesta. Suurimmassa osassa gnostilaisia järjestelmiä tämä 'tieto' jumaluudesta on itsessään pelastuksen aikaansaava tekijä. Tämä 'tieto' yhdistetään yleisesti sisäiseen 'tietämykseen' tai itsetutkiskeluun, jota muun muassa Plotinos korosti filosofiassaan. Ennen uskonnollista merkitystä termiä 'gnostilainen' käytettiin kuitenkin filosofisessa merkityksessä useissa antiikin filosofisissa perinteissä, mikä täytyy pitää mielessä termin uskonnollista käyttöä tutkiessa.

Termiä gnostikoi, "ne jotka kykenevät tietämään", käytti ensimmäisenä Platon teoksessaan Valtiomies (258e-267a). Hän vertasi kahta tiedon lajia, gnostike episteme ("ymmärrys yhdistyneenä tietoon"), joka perustuu matemaattiseen ymmärtämiseen, ja praktike episteme ("ymmärrys yhdistyneenä käytäntöön"). Platon määritteli ihanteellisen valtiomiehen olevan ensiksi mainitun harjoittaja par excellence, ja sanoi, että hänen menestyksensä punnitaan ainoastaan suhteessa hänen kykyihinsä tässä "tietämisen taiteessa", riippumatta yhteiskunnallisesta arvoasemasta. Näin kuka tahansa ihminen, oli sitten hallitsija tai ei, voi tulla 'kuninkaalliseksi'. Tässä gnostikos viittaa kykyyn pitää hallussaan tietynlaista tietoa, ei siihen tilaan, jossa tieto on hallussa tai siihen tietoon, jota pidetään hallussa – eikä myöskään henkilöön, joka pitää tietoa hallussaan.

Morton Smith katsoo teoksessaan The Rediscovery of Gnosticism muun muassa Aristoteleen, Straton Lampsakoslaisen, Filon Aleksandrialaisen, Plutarkhoksen ja osan pythagoralaisista käyttäneen sanaa gnostikos tässä merkityksessä. Christoph Markschies huomauttaa teoksessaan Gnosis: An Introduction, että termi oli laajalti käytössä ainoastaan platonistisessa perinteessä, eikä se ollut kovinkaan merkityksellinen muussa yhteydessä.

Tästä huolimatta Platonin tapa käyttää sanaa gnostikoi ylempään tietämykseen nousseista ja tämän mahdollisuus yhteiskunnan kaikille jäsenille yhteiskunnallisesta asemasta huolimatta oli varmasti hyvin vetoava sellaisille varhaiskristillisille kirjoittajille kuin Klemens Aleksandrialainen, joka kuvasi gnosiksen olevan kristillisen uskon keskeinen tavoite. Klemensiä ei kuitenkaan lueta gnostilaiseksi sanan nykyisessä merkityksessä.

Platonisen perinteen lisäksi 'tietämistä' käsitteli usea muukin antiikin perinne. Aristoteles määritteli täydellisen elämän olevan elämää, joka käytetään teoreettisessa mietiskelyssä (bios theoretikos). Näin gnosiksesta itsestään, kuten Klemensillä, tulee elämän keskeisin päämäärä, joka ylittää moraalin ja kytkeytyy myös politiikkaan ja uskontoon. Aristoteleen mukaan filosofia on metodologisesti järjestetty järjestelmä tämän gnosiksen saavuttamiseksi: "Filosofia lupaa tietoa olevasta" (Aleksanteri Afrodisialainen, Kommentaario Aristoteleen Metafysiikkaan, n. 200 jaa.).

Gnostilaisuus on näin vain yksi antiikin ajan perinteistä, joka oli omistautunut tiedon tavoitteluun ja tarjosi järjestelmän, jonka oli tarkoitus auttaa tuossa tavoittelussa. Sekä platonistisessa että aristoteelisessa perinteessä tämä gnosiksen tavoittelu on elämän keskeisimpiä tehtäviä ja vaatii omistautumista mietiskelylle. Kuten Klemensin tapauksessa, Platonin kuvaus gnostilaisesta tiedosta, gnostike episteme, vetosi varhaisiin gnostilaisen opin määrittelijöihin. Päinvastoin kuin Platon, he eivät kuitenkaan katsoneet, että tietäminen soveltuisi kaikkiin ihmisiin, vaan rajoittivat sen valitulle ryhmälle. Tämä pätee erityisesti setiläiseen gnostilaisuuteen.

Edellä sanotusta huolimatta gnostilaisiksi katsotut ryhmät eivät kuitenkaan antiikin aikana juuri koskaan viitanneet itseensä tällä nimellä. Vaikka nimityksen voi katsoa sopivaksi niiden kuvaamiseen, se on silti enimmäkseen nykyaikainen luomus, joka viittaa enemmän termin gnosis käyttöön jossakin ryhmässä kuin ryhmän omaan tulkintaan itsestään. Nimitystä 'gnostilainen' käytetään kuitenkin myös ryhmistä, jotka eivät täytä tätä vaatimusta, vaan liittyvät varsinaisiin gnostilaisiin joidenkin muiden yhdenmukaisuuksien seurauksena. Tämä hankaloittaa luokituksen merkityksellistä käyttöä.

Plotinoksen kirjoitus, joka tunnetaan nimellä Gnostilaisia vastaan on varsinaiselta nimeltään Niitä vastaan, jotka katsovat kaikkeuden luojan ja kaikkeuden itsensä olevan pahoja. Kirjoitus löytyy toisen Enneadin yhdeksännestä osasta. Plotinos on osoittanut kirjeen joukolle oppilaitaan, jotka olivat ilmeisesti omaksuneet muita kuin Plotinoksen ajatuksia maailman synnystä ja luonteesta. Plotinos esittää kirjoituksen kuitenkin tarkoitetuksi niin sanotuille 'gnostikoille'.