Gnjozdovo

Gnjozdovo (ven. Гнёздово) on arkeologinen kohde Venäjällä Smolenskin alueella lähellä Gnjozdovon kylää. Alueella on paljon slaavien ja varjagien muinaisia esineitä. Alue on luokiteltu muinaislinnaksi (Gorodištše) (ven. Городище).lähde?

Gnjozdovon hautakumpuja.
Dnepr Smolenskissa.
Viikinkien reitit.

Gnjozdovo oli 900-luvulla kenties tärkein kauppapaikka koko Viikinkien idäntien varrella[1]. Gnjozdovo kukoisti vuosina 850–1000lähde?.

Alue

Gnjozdovon alue oli suuruudeltaan 17,5 hehtaaria. Sen suuruutta voi verrata muihin mahtaviin viikinkikaupunkeihin, kuten Hedebyhyn 24 hehtaaria, Birkaan 13 ha ja Dublinin 12 ha[2] Gnjozdovon alueelta on löydetty noin 4 000 hautapaikkaa[3]. Niitä on jäljellä vielä noin 2 000. Ne ovat kahdeksassa eri hautakumpuryhmässä (kurgaaneissa). Näistä noin 1 300 on tutkittu vuodesta 1874 lähtien. Gnjozdovon asukkaiden kansallisuudesta on pitkään kiistelty. Varjagien hautoja on löydetty noin 40, mutta 19 hautaa 20:stä oli krivitšien ja balttien hautoja. Suurin osa arkeologisista löydöistä on taloustavaroita ja ruukkuja.lähde?

Historiallinen tausta

Tutkija Tatiana Jackson on tutkimuksissaan huomannut, että viikinkien saagoissa on paljon tietoja Väinäjoesta (muinaisskandinaaviksi Dyna), jopa enemmän kuin mistään muusta Itä-Euroopan joesta.[4] Tämä osoittaa Väinäjoen reitin merkittävyyden viikingeille.lähde?

Gnjozdovo sijaitsee Väinä- ja Dneprjokien vedenjakajien kupeessa. Siinä Svinetsjoki ja muutamat muut pikkujoet laskevat vetensä Dnepriin. Alun perin asutus tuli Svinetsjoen Dneprin puoleisiin niemiin, jolloin vesi suojasi aluetta eri suunnilta.lähde?

Gnjozdovo kukoisti nimenomaan etelään Konstantinopoliin, länteen Väinäjoensekä pohjoiseen Ilmajärvelle menevien kauppareittien solmukohtana. Ilmajärveltä sinne pääsi Lovatjokea pitkin etelään maakannakselle, jonka luona laivat vaihdettiin tai vedettiin vetotaipaleita pitkin seuraavaan vesistöön. Tällä tavoin päästiin Väinäjoen kautta Dneprille. Dnepr tarjosi suoran, joskin myös pitkän ja vaarallisenkin yhteyden Mustallemerelle ja Bysanttiin. Gnjozdovosta pääsi myös Okajoen kautta Volgan vesistöön kohti Kaspianmerta. Gnjozdovo oli myös oiva suoja- ja lepopaikka lännestä (Väinäjoelta) ja pohjoisesta (Lovatjoelta) tuleville varjageille ennen vaarallista matkaa etelään.[5]

Vuonna 882 Gnjozdovon valtasi Novgorodin ruhtinas Oleg Viisas ja liitti sen Kiovan Rusiin.lähde?

Gnjozdovo rupesi taantumaan 1000-luvun alussa yhdessä muiden Viikinkien idäntien kaupunkien kanssa. 1000-luvun loppuun mennessä Gnjozdovo oli kauppakaupunkina kokonaan korvannut viereinen Smolensk.lähde?

Gnjozdovo ja Smolensk

Tutkijat eivät ole vielä päässeet täysin yksimielisyyteen siitä, miten Gnjozdovo ja Smolensk (muinaisskandinaaviksi: Smaleskja) ovat suhteessa toisiinsa. Nestorin kronikassa Gnjozdovo mainittiin nimellä Velikograd (suuri kaupunki ja paljon asukkaita).[6] Gnjozdovon alue on 5 kilometriä pitkä molemmin puolen Dneprjokea. Muinaisskandinaavisissa teksteissä se mainitaan nimellä Sýrnes.[7]

Yhden teorian mukaan Gnjozdovo oli nykyisen Smolenskin edeltäjä. Smolenskista arkeologit ovat löytäneet ensimmäisiä jäänteitä 1000-luvun alusta. Heidän mukaansa Smolenskin vahvistuminen liittyy nimenomaan Gnjozdovo taantumiseen. Hallinnollinen keskus siirtyi Smolenskiin Kiovan Rusin siirtyessä kristinuskoon Vladimir Suuren aikana.[8]

Toisen teorian mukaan Smolensk ja Gnjozdovo elivät rauhallisesti rinnakkain 900-luvulla[9] Tämän teorian mukaan Gnjozdovo oli Kiovan varjagiruhtinaiden alaisuudessa pitämässä slaavilaisia krivitšejä loitolla. Niin kauan kuin varjagit hallitsivat siellä, niin tämä oli hyvin ymmärrettävissä. Viereinen Smolensk oli slaavilaisten krivitšien hallitsema, jossa heidän hallintonsa kokoontui. Vladimir Suuri perusti oman ruhtinaskunnana pojalleen ja antoi hänelle Smjadin linnan Smolenskin läheltä vuonna 1015[10]

Samantyyppinen slaavien neuvoston ja varjagien sotaneuvoston kaksoishallinto oli myös muualla Rusien valtakunnassa: vertaa Novgorod ja Rurikinlinna, Tšernihiv ja Shestovitsa, Rostov ja Sarskoye Gorodištše, Jaroslavl ja Timeryovo. Myöhempinä vuosisatoina Rurikin ruhtinaat ottivat itselleen mieluummin linnoituksen kuin kaupungin: Vyšhorod mieluummin kuin Kiova, Smjadyn mieluummin kuin Smolensk, Kidekša mieluummin kuin Suzdal, Bogoljubovo mieluummin kuin Vladimir.lähde?

Nimistöä

Gnjozdovo-nimi on ilmeisesti tullut slaavilaisesta sanasta "gnezdo" (= pesä). Se mainitaan ensimmäisen kerran 1600-luvun asiakirjoissa. Historioitsijat kiistelevät siitä, mikä oli paikan alkuperäinen nimi.lähde? Nimi Gnezdovo voi tulla siitä, että Dneprin oikealla rannalla oli puoliympyrän muotoinen linnoitus, joka muodoltaan muistutti linnunpesää. [11]. Jotkut sanovat Gnezdovon olevan Smolenskin edeltäjän. Heidän mukaansa Bysantin keisari Konstantinos VII viittasi Gnjozdovoon, kun hän mainitsi Smolenskin De Administrando Imperio -teoksessaan 950-luvulla[12]. Nestorin kronikka mainitsee Smolenskin aiemmin, kun viikingit Askoldin ja Dirin johdolla hyökkäsivät Kiovaan vuonna 867. Silloin he eivät pystyneet valtaamaan Gnezdovoa, koska se oli hyvin linnoitettu ja hyvin runsasväkinen.[6]

Vasmer ja muut etymologit sanovat nimen Smolensk tulevan Smolnjajoesta, joka viittaa mustaan multaan tai tervaan. Tatiana Jacksonin teorian mukaan Gnjozdovon alkuperäinen nimi Svinetšk (Свинеческъ) tulee Svinetsjoesta. Joen nimi näyttäisi viittaavan venäläiseen sanaan svinets (eli sika) ja koska Gnjozdovo sijaitsi niemellä, on Jackson yhdistänyt paikan muinaisislanninkieliseen paikannimeen Sýrnes ("sian niemeke" muinaisskandinaavilla), joka oli yksi seitsemästä tai kahdeksasta rikkaasta kaupungista Gardarikissa Heimslýsing ok helgifræði-nimellä ("Kuvaus maailmasta ja tietoa pyhistä", ei. suom.) tunnetun muinaisislanninkielisen tekstin mukaan. Kyseinen luonteeltaan teologis-maantieteellinen keskiaikainen teksti löytyy 1300-luvun alusta peräisin olevasta islantilaisesta Hauksbók-käsikirjoituksessa.[13]

Arkeologisia löytöjä

Gnjozdovon alue löydettiin sattumalta vuonna 1867. Moskova-Varsova-rautatien maatöissä löydettiin hopeisia ja pronssisia koruja, jäänteitä rautamiekasta sekä arabien rahoja 900-luvulta. 7 rahakätköä Bysantin ja arabien kolikoita sekä bysanttilainen lautanen, jossa on myyttisen tarueläimen Simarglin kuva, todistavat kukoistavasta kaupankäynnistä Dneprin varrella. Metalliesineistä tärkeimpiä ovat kypärät, taistelukirveet, karolingien miekka sekä nuolet. Mielenkiintoisimpia löytöjä ovat kuparikädensijalla olevat partaveitset sekä sakset, jotka ovat kenties varhaisimmat koko Itä-Euroopassa. Kaikkein odottamattomin löytö oli Kertšin ruukku, jossa oli kirjoitusta muinaiskirkkoslaavin kielellä. Tutkijat huomasivat siinä kirjoituksen sinappi (gorušna) kyrillisin kirjaimin. Ruukussa oli säilytetty sinappia. Tästä tulkinnasta on myös muita mielipiteitä[14]. Vanhimmat kolikot alueelta ovat vuodelta 295 islamilaisen kalenterin mukaan eli vuonna 906 t. 907 jaa.lähde?

Katso myös

Lähteet
  • Richard Hall: Matka viikinkien maailmaan. Moreeni, 2012. ISBN 978-952-254-109-3.
  • Nestorin kronikka. (Povest’ vremennyh let.) Dmitri Sergejevitš Lihatšovin venäjänkielisestä tulkinnasta suomentanut Marja-Leena Jaakkola. Kuvittanut Mjud Metšev. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19828-5.
  • Tatiana Jackson: Austr I Gordum. (Drevnerusskie Toponimy V Drevneskandinavskih Istochnikah). Book on Demand Ltd, 2013. ISBN 978-5944570222. (englanniksi)
  • Konstatinos VII:n teos "De Administrando Imperio" eli Imperiumin hallitseminen (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)

Viitteet
  1. Matka viikinkien maailmaan, s. 97
  2. The New Cambridge Medieval History. Cambridge University Press, 2000. s. 90.
  3. Robert Paul Jordan: When the Rus Invaded Russia: Viking Trail East. National Geographic, March 1985, 167. vsk, nro 3, s. 278–317. National Geographic Society. (englanniksi)
  4. Austr I Gordum, s. 71–72.
  5. A Comparative Study of Thirty City-State Cultures, toim. Mogens Herman Hansen. Kgl. Danske Videnskabernes Selskab, 2000. s. 265.
  6. Nestorin kronikka
  7. Hauksbók. 155
  8. Булкин В.А., Лебедев Г.С. Гнездово и Бирка (к проблеме становления города). Gnjozdovon ja Birkan taantuminen. Культура средневековой Руси. Leningrad, 1974.
  9. В. Я. Петрухин, Т. А. Пушкина. К предыстории древнерусского города. История СССР, №4. Moscow-Leningrad, 1979. Pages 100–112.
  10. Nestorin kronikka.
  11. Gnezdovon historiaa 800-1000-luvuilla, (Arkistoitu – Internet Archive) Gnezdovo.com
  12. De Administrando Imperio, s. 63
  13. Austr i Gordum, s. 72–74; Hauksbók, 155. Septentrionalia.net
  14. Roman Jakobson, Linda R. Waugh, Stephen Rudy. Contributions to Comparative Mythology. Walter de Gruyter, 1985. s. 333.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.