Gloucesterin herttua
Gloucesterin herttua (engl. Duke of Gloucester) on Gloucesterin kaupungin mukaan nimetty periytyvä päärinarvo, jonka on annettu Englannin kuningaskunnan ja Yhdistyneen kuningaskunnan kuninkaallisen perheen jäsenille, yleensä hallitsevan monarkin pojalle. Arvonimi on perustettu kaikkiaan viidesti ja sillä on ennen nykyistä herttuaa ollut viisi kantajaa.[1] 1700-luvulla oli käytössä myös arvonimi Gloucesterin ja Edinburghin herttua.
Yhdistyneen kuningaskunnan toinen ja nykyinen Gloucesterin herttua on Yrjö V:n pojanpoika ja kuningatar Elisabet II:n serkku prinssi Richard (s. 1944).
Hän valmistui arkkitehdiksi vuonna 1969 ja oli ajatellut tehdä uran arkkitehtuurin parissa. Hänen vanhempi veljensä kuoli lento-onnettomuudessa vain 30-vuotiaana vuonna 1972, jolloin Richardista tuli arvonimen perijä isänsä jälkeen. Hänen kuninkalliset tehtävänsä lisääntyivät siinä määrin, että hän jätti työnsä lontoolaisessa suunnittelutoimistossa. Prinssi Richardilla on myös Ulsterin jaarlin ja Cullodenin paronin arvonimet.[2]
Hänellä on avioliitosta tanskalaisen Birgitte van Deurs Henrikssenin (s. 1946) kanssa lapset Alexander Windsor, Ulsterin jaarli (s. 1974), lady Davina Windsor (s. 1977) ja lady Rose Gilman (s. 1980). Alexanderilla on poika, Xan Windsor, lordi Culloden (s. 2007), joka perinee aikanaan omalta isältään Gloucesterin herttuan arvonimen.
Arvonimen haltijat Englannin kuningaskunnassa
Ensimmäinen luonti (1385)
- Thomas, Gloucesterin herttua (1355–1397). Hän oli Edvard III:n kolmastoista poika ja kuoli ilman perillistä.
Toinen luonti (1414)
- Humphrey, Gloucesterin herttua (1390–1447). Hän oli Henrik VI:n neljäs poika ja kuoli ilman perillistä.
Kolmas luonti (1461)
- Rikhard, Gloucesterin herttua (1452–1485). Hänestä tuli myöhemmin kuningas Rikhard III ja arvonimi sulautui kruunuun.
Neljäs luonti (1659)
- Henry Stuart, Gloucesterin herttua (1640–1660), Kaarle I:n kolmas poika. Hän kuoli ilman perillistä.
Arvonimen haltijat Yhdistyneessä kuningaskunnassa
Viides luonti (1928)
- prinssi Henry, (1900–1974), Yrjö V:n kolmas poika
- prinssi Richard (s. 1944), prinssi Henryn poika.[1]
Prinssi Henrikin jälkeen arvonimen perimysvuorossa on hänen ainoa poikansa Alexander Windsor, Ulsterin jaarli (s. 1974). Hänellä puolestaan on yksi poika, Xan Windsor, lordi Culloden (s. 2007).[1]
Lähteet
- The Dukes of the Peerage of the United Kingdom: The Duke of Gloucester ukdukes.co.uk-sivusto. Arkistoitu 19.3.2008. Viitattu 20.7.2015. (englanniksi)
- The Duke of Gloucester The Royal Household. Viitattu 20.7.2015. (englanniksi)