Gleb Uspenski

Gleb Ivanovitš Uspenski (ven. Глеб Ива́нович Успе́нский, 25. lokakuuta 1843 Tula – 6. huhtikuuta 1902 Pietari) oli venäläinen kirjailija.[1]

Nikolai Jarošenkon vuonna 1884 maalaama Gleb Uspenskin muotokuva.

Gleb Uspenski syntyi virkamiesperheeseen. Hän opiskeli Pietarin ja Moskovan yliopistoissa, mutta ei varojen puutteen takia suorittanut loppututkintoa.[1]

Uspenskin ensimmäiset teokset ilmestyivät vuonna 1862. Hänen kirjoituksiaan julkaistiin Russkoje slovo ja Sovremennik -lehdissä, ja vuonna 1868 hänestä tuli yksi Otetšestvennyje zapiskin toimittajista. Kertomus- ja kuvauskokoelmissaan kuten Nravy Rasterjajevoi ulitsy (”Rasterjajevajakadun tapoja”, 1866) ja Razorenje (”Perikato”, 1869–1871) Uspenski kuvasi työläisten, porvariston ja aatelittoman sivistyneistön elämää.[1]

1870-luvulla Uspenski matkusteli ulkomailla ja tutustui narodnikkien edustajiin herättäen epäilyksiä viranomaisissa. Tuotannossaan hän keskittyi kuvaamaan kriittisesti maaseudun elämää maaorjien vapauttamisen jälkeen. Tämän ajan kertomus- ja kuvauskokoelmia ovat Novyje vremena, novyje zaboty (”Uusi aika, uudet huolet”), Iz derevenskogo dnevnika (”Maaseudun päiväkirjasta”, 1877–1880), Krestjanin i krestjanski trud (”Talonpoika ja talonpojan työ”, 1880), Vlast zemli (”Maan valta”, 1882) ja Koi pro tšto (”Yhtä ja toista, 1886–1887). Venäläisen sivistyneistön henkisistä pyrinnöistä kertovat kokoelmat Bez opredeljonnyh zanjati (”Vailla vakituista ammattia”, 1881) ja Volei-nevolei (”Vastoin tahtoaan”, 1884). Myöhäisvaiheen kansankuvauksia ovat Živyje tsifry (”Elävät luvut, 1888) ja Pojezdki k pereselentsam (”Matkoja siirtolaisten luo”, 1888–1889). 1890-luvun alussa Uspenski sairastui henkisesti ja joutui luopumaan kirjoittamisesta.[1]

Uspenskin tyyliltään realistinen tuotanto on luonteeltaan kantaa ottavaa ja taiteellisesti ansiokasta[1]. Häntä on pidetty yhtenä merkittävimmistä venäläisistä kirjailijoista[2]. Tšudovon lähellä, jossa Uspenski asui vuodesta 1880 lähtien, on hänelle omistettu museo[3].