Gleb Panfilov

Gleb Anatoljevitš Panfilov (ven. Глеб Анато́льевич Панфи́лов, s. 21. toukokuuta 1934 Magnitogorsk) on venäläinen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja.

Gleb Panfilov vuonna 2010 kädessään Kinotavr-festivaalin palkinto.

Gleb Panfilovin isä oli sanomalehdentoimittaja ja äiti ekonomisti.[1] Hän valmistui Uralin polyteknisestä instituutista ja työskenteli Sverdlovskissa tehtaalla, tutkimuslaitoksessa ja komsomolin kaupunkikomiteassa.[2] 1950-luvun lopussa hän perusti Sverdlovskiin elokuvaharrastajien studion ja teki sen jälkeen dokumentti- ja lyhytelokuvia paikallistelevisioon.[3] Vuosina 1960–1963 Panfilov opiskeli Neuvostoliiton elokuvakoulun VGIK:in kuvaajalinjalla ja valmistui ohjaajaksi vuonna 1966. Hän työskenteli aluksi Lenfilm-elokuvastudiolla ja vuodesta 1976 Mosfilmillä.[4]

Panfilovin ensimmäinen näytelmäelokuva oli Venäjän kansalaissodasta kertova Tulessa ei voi kahlata (V ogne broda net, 1968). Esikoiselokuva ja sitä seurannut Alku (Natšalo, 1970) toivat Panfiloville mainetta yhtenä aikansa kiinnostavimmista neuvosto-ohjaajista.[4] Ne tekivät tunnetuksi myös hänen vaimonsa Inna Tšurikovan, joka näytteli pääosia ohjaajan myöhemmissäkin elokuvissa.[1] Neuvostoyhteiskuntaa kriittisesti kuvaava[5] Pyydän puheenvuoroa (Prošu slova, 1976) sai Karlovy Varyn elokuvajuhlien palkinnon, mutta seuraava elokuva Teema (Tema, 1979) joutui hyllytetyksi ja pääsi levitykseen vasta perestroikan aikana.[1]

1980-luvulla Panfilov keskittyi yhä suurisuuntaisempiin kirjallisuusfilmatisointeihin. Valentina (1981) perustuu Aleksandr Vampilovin näytelmään Viime kesänä Tšulimskissa. Maksim Gorkin näytelmään Vassa Železnova perustuva Vassa (1983) sai Moskovan elokuvajuhlien pääpalkinnon.[4] Niitä seurasi Gorkin Äiti-romaanin filmatisointi Mat (1990), joka sai Cannesissa tuomariston palkinnon[6]. Huomiota herättivät myös Panfilovin teatteriohjaukset: Shakespearen Hamlet (1986) ja juutalaisten maastamuuttoa käsittelevä Aleksandr Galinin Sorry (1992).[1]

Panfilovin myöhempiin töihin kuuluu Venäjän viimeisen keisariperheen kohtalosta kertova Romanovy – ventsenosnaja semja (2000), jota hän valmisteli yli kymmenen vuoden ajan. Vuonna 2006 sai ensi-iltansa Aleksandr Solženitsynin romaaniin Ensimmäinen piiri perustuva kymmenosainen televisiosarja, jossa kertojaäänenä on Solženitsyn itse. Yle Teema esitti sen alkukesästä 2010.[7]