Giorgi Saakadze

Saakadzen suku tuli vähäaatelista (aznauri). Hänen isänsä Siauš nousi arvoasteikolla palvelemalla uskollisesti Kartlin kuningas Simon I:tä, jonka sotapalvelukseen Giorgi liittyi varhain urallaan. Nuoren kuningas Luarsab II:n hallituskaudella vuonna 1608 hänet nimitettiin Tbilisin, Tskhinvalin ja Dvaletin mouraviksi. Saakadze tuhosi Osmanien hyökkäysarmeijan Tašiskarin taistelussa kesäkuussa 1609, minkä jälkeen hänen vaikutus- ja arvovaltansa kasvoivat, sillä hän oli samalla pelastanut Luarsabin syrjäyttämiseltä. Vuonna 1611 kuningas meni naimisiin Saakadzen sisaren Makrinen kanssa, mikä ärsytti suuraatelisia: he suhtautuivat yhä epäilevämmin kunnianhimoista, vähäaatelista noussutta ja Kartlin voimakkaimmaksi mieheksi päätynyttä upseeria kohtaan. Saakadzea vastustivat erityisesti prinssit Parsadan Tsitsišvili ja Šadiman Baratašvili. Vihamielisyydet saavuttivat huippunsa toukokuussa 1612, kun Saakadze loikkasi Persiaan koettuaan henkensä uhatuksi. Hän kääntyi islamiin ja osoitti sotataitonsa osmaneja vastaan käydyssä sodassa, joten hän sai nopeasti šaahi Abbas I:n luottamuksen. Hänen mielipidettään kysyttiin säännöllisesti Georgiaan liittyvissä kysymyksissä.[1][2]

Vuonna 1614 Saakadze kosti Luarsabille ja hänen aatelisilleen auttamalla šaahi Abbasia hyökkäämään Georgiaan. Hyökkäys päätti Luarsabin hallinnon. Vuonna 1619 Abbas nimitti Saakadzen Bagrat Khanin vekiliksi (sijaishallitsijaksi). Bagrat oli Iranin ehdokas Kartlin kuninkaaksi. Saakadzesta tuli nyt käytännössä Kartlin hallitsija. Kun vihamielisyydet osmaneja vastaan alkoivat uudelleen, Saakadze toimi vuosina 1621–1623 yhtenä šaahin tärkeimmistä komentajista. Hän teki sodassa urotöitä ja Abbas nimitti hänet 35 000 hengen suuruista armeijaa johtavan Qarchiha-Khanin henkilökuntaan. Armeija tarkoitettiin murskaamaan Georgiassa syntynyt kapina. Saakadze oli kuitenkin salaliitossa kapinan johtajien eli lankonsa Zurab Aragvilaisen ja kuningas Teimuraz I:n kanssa. Hän asetti ansan Iranin armeijalle Martqopissa 25. maaliskuuta 1625 ja aiheutti hyökkääjille ratkaisevan tappion. Saakadze jatkoi tuhoamalla turkkilaiset paimentolaiset, jotka Iranin hallinto oli tuonut korvaamaan karkotetun georgialaisen väestön. Hän hyökkäsi iranilaisiin varuskuntiin aina Gəncəssä ja Qarabağissa asti. Kostaakseen Abbas surmasi Saakadzen nuoremman pojan Paatan ja lähetti hänen irtileikatun päänsä georgialaisille. Iranilaisten rankaisuretkikunta seurasi perässä ja sai paljon maksaneen voiton georgialaisista Marabdan taistelussa. Saakadze vetäytyi vuorille ja järjesti voimakkaan sissivastarinnan, joka pakotti Abbas I:n tunnustamaan Teimuraz I:n kuninkaaksi.[1]

Georgian aateliston yhtenäisyys kuitenkin luhistui pian. Saakadze vastusti Teimurazin hallintoa ja se johti Kartlissa katkeraan sisäiseen konfliktiin, joka huipentui Bazaletin taisteluun syksyllä 1626. Kuninkaallinen armeija saavutti voiton Saakadzesta, ja hänet ajettiin maanpakoon Istanbuliin, jossa hän astui sulttaani Ibrahim I:n palvelukseen. Hän toimi lyhyen aikaa Konyan vilayetin kuvernöörinä ja taisteli iranilaisia vastaan Erzurumissa (1627–1628) ja Meskhetissä (1628). Suurvisiiri Ekrem Hüsrev Pašša kuitenkin syytti Saakadzea pian maanpetturuudesta, ja hänet teloitettiin yhdessä poikansa Avtandilin ja georgialaisen seurueen kanssa Aleppossa 3. lokakuuta 1629.[2]

Saakadzen viimeinen selviytynyt poika Ioram saavutti Georgiassa myöhemmin prinssin aseman ja perusti Tarkhan-Mouravin aatelissuvun.

Merab Berdzebišvilin tekemä Giorgi Saakadzen patsas Saakadzen aukiolla Tbilisissä.

Saakadzen ura oli kiistanalainen, joten hänen roolistaan Georgian historiassa on erilaisia näkemyksiä. Georgian perinteinen historiografia, johon vaikuttivat huomattavasti prinssi Vakhušti ja Marie Brosset, näkivät hänet feodaalisena seikkailijana ja kunnianhimoisena sotaherrana, joka sekaantui Georgian 1600-luvun historian täyttäviin myrskyisiin salajuoniin ja kahakoihin.^lähde?

Ensimmäisen kerran Saakadzen maineen yritti palauttaa hänen sukulaisensa Tbilisin metropoliitta Joosef runossaan Suuri mouravi (georg. დიდმოურავიანი, Didmouraviani; 1681-1687). 1900-luvun alusta lähtien jotkut georgialaiset kirjoittajat ovat myös yrittäneet painottaa Saakadzen elämäkerran positiivisia puolia, erityisesti hänen osallisuuttaan vuoden 1625 kapinaan, joka teki tyhjäksi šaahi Abbasin suunnitelman muuttaa itäiset georgialaisalueet Qizilbashin kaanikunniksi.[3]

1940-luvulla Josif Stalinin sodanaikainen propaganda teki Saakadzesta georgialaisen isänmaallisuuden symbolin. Lokakuussa 1940 Stalin julisti, että Suuren mouravin toiveet Georgian "yhdistämiseksi yhdeksi valtioksi kuninkaallisen yksinvaltiuden ja prinssien vallan likvidoinnin kautta" olivat olleet edistyksellisiä.[4] Stalin yritti ilmeisesti rohkaista georgialaista nationalismia saadakseen kansan tuen sodalle Saksaa vastaan. Hän sekaantui itse eeppisen elokuvan Giorgi Saakadze käsikirjoitukseen. Elokuva tilattiin georgialaiselta elokuvaohjaajalta Mikheil Tšiaurelilta vuosina 1942–1943.[5] Elokuvassa Saakadze, alun perin tuntematon aseenkantaja, joutui varakkaiden feodaaliherrojen uhriksi. Nämä olivat valmiita uhraamaan kaiken oman hyötynsä vuoksi, jopa isänmaansa. Elokuvassa vältettiin mainitsemasta Saakadzen omia seikkailuja, ja hänet esitettiin suosittuna, ulkopuolisia hyökkääjiä vastaan taistelleena johtajana. Neuvostoliiton epäluulon ja vakoilumanian ilmapiirissä elokuva toimi myös propagandan välineenä painottamalla, että maanpetoksesta kansan johtajaa ja siten valtiota vastaan tuli rangaista ankarasti.[6]