Gilakit

Gilakit ovat alueen iranilaistuneiden kanta-asukkaiden jälkeläisiä. He muodostavat valtaosan Gīlānin maakunnan asukkaista tai ainakin sen maaseutuväestöstä. Gilakeja asuu myös Māzandarānin maakunnassa ja sen lähialueilla. Gīlānin vuoristoseuduilla elää gilakien lähisukukansa galešit.[4] Maakunnan muita etnisiä ryhmiä ovat tatit, kurdit, azerit ja persialaiset.[5][6]

Perinteinen elinkeino on maanviljely, johon rannikkoseudulla liittyy kalastus ja vuoristossa karjanhoito sekä metsätyöt. Tärkein viljelykasvi on riisi, jonka ohella kasvatetaan vehnää, ohraa, kenafia (intialaista hamppua), tupakkaa, sokeriruokoa, teetä, sitrushedelmiä ja vihanneksia. Huomattava merkitys on myös luonnonsilkin tuotannolla. Tärkein kotieläin on vetojuhtana käytetty seebu. Lisäksi pidetään lampaita, vuohia, hevosia ja puhveleita.[7] Käsityöammatteja ovat silkin ja huovan käsittely sekä kankaiden ja mattojen kudonta.[1]

Rakennusmateriaalina käytetään yleensä puuta. Kosteilla alavilla seuduilla talot rakennetaan paaluille ja seinät peitetään savella. Gilakitaloille tyypillinen piirre ovat myös oljella tai kaislalla peitetyt korkeat katot. Avoimella terassilla ja parvekkeella varustetut talot ovat usein kaksikerroksisia. Taloa ja piharakennuksia ympäröivät hedelmä- tai mulperipuut sekä punottu aita.[8]

Ruokavalion perustan muodostavat riisi, maitotuotteet, kala, vihannekset ja hedelmät. Lihaa ja leipää syödään etupäässä kaupungeissa ja vuoristoseudulla. Juomia ovat rypälemehulla maustettu vesi, vedellä laimennettu piimä sekä seurustelujuomana käytetty tee.[9]

Miesten vaatetus ei juurikaan poikkea persialaisesta. Perinteinen naisten puku koostuu polvien yläpuolelle ulottuvasta värikkäästä poimuhameesta sekä pitkähihaisesta tummasta puserosta. Ulos mennessään naiset pukevat mustat roimahousut, jotka vyötetään takaa roikkuvalla mustalla huivilla. Päähineenä toimii leuan alta sidottu huivi. Perinteisesti naiset kulkivat aina avojaloin.[10]

Gilakin kieli toimii etupäässä yhteisön suullisen kanssakäymisen välineenä. Suurin osa gilakeista osaa äidinkielensä lisäksi myös persiaa. Viime aikoina gilakia on ryhdytty käyttämään myös kirjallisuuden ja sanomalehtien kielenä.[2][3] Gilakien suullinen kansanperinne käsittää eeppisiä ja lyyrisiä lauluja.[1]

Uskonnoltaan gilakit ovat šiiamuslimeja. Varhaisemman uskonnon jäänteitä ovat pyhät kivet, puut ja metsät. Islamilaisten juhlien ja merkkipäivien ohella Gīlānissa vietetään erityisen innokkaasti kevätpäivän tasaukseen osuvaa iranilaista uuttavuotta.[11]

Muusta Iranista poiketen naisilla on gilakiyhteisössä näkyvä rooli. He tekevät raskaat peltotyöt, päättävät perheen asioista ja osallistuvat miesten ohella myös yhteiskunnalliseen elämään. Miehet puolestaan lypsävät lehmät ja pojat kutovat sukkia ja lapasia tyttöjen paimentaessa karjaa. Sukupuolten välistä työnjakoa on pidetty matriarkaatin jäänteenä. Avioliitto on lähes aina monogaminen ja solmitaan sulhasen ja morsiamen vapaasta tahdosta.[12]

Nykyään gilakinaiset työskentelevät tehtaissa ja toimivat myös kauppiaina. Naisten koulutustaso on korkea, he menevät muuta Irania myöhemmin naimisiin ja synnyttävät vähemmän lapsia. Muualla maassa gilanilaisten naisten ”kevytmielinen” maine on antanut aihetta lukuisiin vitseihin.[13]