Ghulam Ishaq Khan

Khan syntyi Bannun piirissä luoteisrajamaakunnassa (NWFP) paštuperheeseen. Hän opiskeli kemiaa ja kävi Intian asepalveluksen ennen Pakistanin itsenäistymistä. Maan itsenäistyessä hän otti osaa kasteluhankkeisiin länsi-Pakistanissa 1961–1966 ja meni myöhemmin valtiovarainministeriön palvelukseen, jossa kohosi valtiosihteeriksi 1966–1970 ja keskuspankin kuvernööriksi 1971–1975.[1] Khan kyseenalaisti useat pääministeri Zulfikar Ali Bhutton taloushankkeista. Hänet siirrettiin tämän jälkeen pankista puolustusministeriön tehtäviin, jossa hän kehitti läheiset suhteet useimpiin korkeimpiin kenraaleihin, kuten Ziaan, joka syrjäytti Bhutton ja antoi taloudenhoidon Khanin käsiin. Sotatilalain 1977–1985 aikana Khan oli vastuussa kaikista tärkeimmistä talouspoliittisista päätöksistä. Hän tuki Zian hanketta islamilaistaa maan talousjärjestelmä ja toteutti muutokset pankki- ja talousjärjestelmässä.

Vuoden 1985 vaaleissa Khan valittiin senaattiin ja kenraali Zia-ul-Haqin läheisenä luotettuna hän oli 1988 Pakistanin senaatin puhemies kun kenraali Zia, hänen kanssaan matkustanut Yhdysvaltain lähettiläs Arnold L. Raphel ja muutamia muita asevoimien kenraaleja sai surmansa lento-onnettomuudessa itä-Pakistanissa.

Perustuslain mukaan Khanista tuli virkaa tekevä presidentti. Hän ja armeijan hätätilaneuvosto päättivät pitää vaalit, joihin myös poliittiset puolueet saivat osallistua. Khan valittiin presidentiksi vaaleissa, joissa Benazir Bhuttosta tuli maan pääministeri. Khanin valtaoikeuksia laajensi huomattavasti presidentti Zian läpiajama kahdeksas lisäys perustuslakiin, joka antoi presidentille oikeuden hajottaa hallitus ja päättää asevoimien komentajan nimityksestä. Kun edellinen komentaja kuoli, hän hylkäsi hallituksen ehdokkaan ja nimitti kenraali Abdul Waheedin komentajaksi. Waheedilla ei tiedetty olevan poliittisia ambitioita ja hän oli myös paštu.

Khan tuki vahvasti maan salaista ydinaseohjelmaa, jopa niin että eräs yhdysvaltalainen diplomaatti nimitti häntä "Mr. Nukeksi." Ydinaseen saamista pidetään Pakistanissa hänen suurena saavutuksenaan.[2][3]

Khan työskenteli pääministerien Benazir Bhutto ja Nawaz Sharif kanssa, mutta erotti heidän hallituksensa 1990 ja 1993 syytettyään näitä korruptiosta ja väärinkäytöksistä.[4] Khanin ja Sharifin välinen riita jatkui kun korkein oikeus palautti Sharifin hallituksen valtaan. Lopulta Pakistanin armeija keskeytti riidan ja pakotti Khanin eroamaan 1993.

Khan vetäytyi Peshawariin, jossa omistautui puutarhan- ja koiranhoidolle. Hän perusti myös 1990-luvun alussa Ghulam Ishaq Khan Institute of Engineering Sciences and Technologyn, josta on tullut yksi maan johtavista insinööritieteiden yliopistoista.

Khan sairastui keuhkokuumeeseen 2006 ja oli sairaana kolme kuukautta ennen kuolemaansa.[4]

• http://www.ghulamishaqkhan.com/ (Arkistoitu – Internet Archive)
• President Ghulam Ishaq Khan (Countrystudies.us)
• Ghulam Ishaq Khan (Guardian)
• Ghulam Ishaq Khan (Scotsman)
• Ghulam Ishaq Khan — A Personal Tribute By Salim Saifullah Khan (Arkistoitu – Internet Archive) (Pakistan Times)

Viitteet

1. Peter Blood (toim.): President Ghulam Ishaq Khan Pakistan: A Country Study.. 1994. GPO for the Library of Congress. Viitattu 30.11.2013.
2. Details of Ghulam Ishaq Khan Pakistan Herald. Arkistoitu 29.6.2012. Viitattu 30.11.2013.
3. Ghulam Ishaq Khan passes away Almotamar. Viitattu 30.11.2013.
4. Ghulam Ishaq Khan, 91; leader of Pakistan from 1988 to 1993 2006. LA Times. Viitattu 30.11.2013.

Pakistanin presidentit

Mirza (1956–1958) | A. Khan (1958–1969) | Y. Khan (1969–1971) | Bhutto (1971–1973) | Chaudhry (1973–1978) | Zia ul-Haq (1978–1988) | I. Khan (1988–1993) | Sajjad (1993) | Leghari (1993–1997) | Sajjad (1997–1998) | Tarar (1998–2001) | Musharraf (2001–2008) | Soomro (2008, virkaatekevä) | Zardari (2008–2013) | Hussain (2013–2018) | Alvi (2018– )