Ghana

Arkeologiset löydöt osoittavat, että rannikon laguuneilla ja jokisuissa on asunut kalastajia varhaiselta pronssikaudelta asti (noin 4000 eaa.), mutta näistä yhteisöistä on jäänyt vain vähän jälkiä. Maan keskiosat metsävyöhykkeen pohjoispuolelta lienee asutettu 3000–4000 vuotta sitten. Metsäalue säilyi harvaan asuttuna, kunnes alueelle levisivät metsämaahan soveltuvat viljelyskasvit banaani, maniokki ja durrat. Nykyiset kansat ovat asettuneet nykyisille asuinsijoilleen pääpiirteissään 1500-luvun loppuun mennessä.[8]

Ghanan tasavalta on saanut nimensä keskiaikaisesta Ghanan kuningaskunnasta. Siitä tuli osa Malin kuningaskuntaa 1200-luvun loppupuolella. Ghanan kuningaskunta sijaitsi noin 800 kilometriä nykyisestä Ghanasta pohjoiseen, Senegal- ja Niger-jokien välissä. Osalla nykyisistä ghanalaisista on esi-isiensä kautta yhteyksiä keskiaikaiseen Ghanaan.[9]

Ghanan ensimmäiset kontaktit eurooppalaisten kanssa muodostuivat jo 1400-luvun lopulla, jolloin portugalilaiset saapuivat maan etelärannikolle ja rakensivat vuonna 1482 Elminan linnakkeen kauppa-asemakseen.[10]

Seuraavien vuosisatojen aikana maan etelärannikolla, jonka eurooppalaiset nimesivät Kultarannikoksi, oli portugalilaisten lisäksi muun muassa hollantilaisten, tanskalaisten, ruotsalaisten, saksalaisten ja englantilaisten tukikohtia. Maan tärkeimmäksi vallaksi kohosi kuitenkin 1600-luvun lopulta Ašanti-liitto, afrikkalainen kuningaskunta, jonka pääkaupunki oli Kumasi.[11]

Englannin hallitus otti englantilaiset kauppa-asemat Ghanassa kontrolliinsa vuonna 1821, ja 1844 fante-kansan päälliköiden kanssa tehty sopimus aloitti Ghanan muuttumisen Britannian siirtomaaksi, jonka nimenä oli Kulta­rannikko. Britit kävivät Ašanti-liittoa vastaan sarjan sotia vuosina 1826–1900, kunnes lopulta saivat hallintaansa koko kuningaskunnan alueen. Ensimmäisen maailmansodan tuloksena Saksan siirtomaana olleen Togon läntinen osa siirtyi brittien hallitsemaksi Kansain­liiton mandaatti­alueeksi ja yhdistettiin Ghanaan kansanäänestyksen jälkeen vuonna 1957.[12]

Ghana itsenäistyi Kwame Nkrumahin johdolla 6. maaliskuuta 1957. Aluksi maa oli Commonwealth realm, jonka valtion­pää­miehenä edelleen oli Britannian kuningatar Elisabet II, mutta vuonna 1960 se muutettiin tasavallaksi. Nkrumah ja hänen johtamansa Kansan konventtipuolue (Convention People’s Party, CPP) veivät maata kohti sosialismia ja julistivat maahan kansanäänestyksen jälkeen yksipuoluejärjestelmän vuonna 1964. Ghanan armeija ja poliisivoimat syrjäyttivät Kwame Nkrumahin kuitenkin vallankaappauksella 24. helmikuuta 1966 Nkrumahin ollessa valtiovierailulla Pekingissä. Vallankumoukselliset perustivat kansallisen vapautusneuvoston, jonka johtajaksi tuli kenraaliluutnantti J. A. Ankrah. Siviilihallinto palautui vaalien jälkeen vuosina 1969–1970, mutta 13. tammikuuta 1972 armeija kaappasi talouskriisin varjossa uudelleen vallan. Ignatius Kutu Acheampongin johtama sotilashallitus piti valtaa heinäkuuhun, jolloin Acheampongin syrjäytti armeijan esikuntapäällikkö Frederick Akuffo. Akuffon puolestaan syrjäytti 4. kesäkuuta 1979 väkivaltaisella kaappauksella armeijan aliupseerien ja nuorten upseerien muodostama Asevoimien vallankumousneuvosto (AFRC) johtajanaan Jerry John Rawlings. Syyskuussa 1979 AFRC luovutti vallan vaaleissa presidentti Hilla Limannille, joka osoittautui kuitenkin kyvyttömäksi kääntämään talouden vääjäämätöntä alamäkeä noususuuntaiseksi.[13][14]

Joulukuussa 1981 Rawlingsin johtama kaappaus syrjäyttikin siviilit jälleen vallan kahvasta. Rawlingsin johtama Väliaikainen kansallinen puolustusneuvosto hallitsi maata aina 1990-luvulle, jolloin kansainvälinen ja kotimainen painostus johti demokratian palauttamiseen. Ensimmäiset vaalit vuonna 1992 kohtasivat opposition boikotin ja vilppisyytöksiä. Vuoden 1996 vaaleihin oppositio kuitenkin osallistui, ja tarkkailijat pitivät niitä rehellisinä. Näissä vaaleissa Rawlings valittiin uudelleen presidentiksi ja hänen NDC-puolueensa sai ehdottoman enemmistön parlamenttiin. Vuonna 2000 Rawlings luopui perustuslain mukaisesti presidenttiydestä ja hänen seuraajakseen valittiin John Agyekum Kufuor. Kufuor valittiin jatkamaan myös vuoden 2004 vaaleissa.[13]

Vuodesta 2009 lähtien presidenttinä toimi John Atta Mills, joka voitti vaalit vain 40 000 äänen erolla. Valta oli nyt vaihtunut Ghanassa jo toistamiseen rauhanomaisesti ja demokraattisesti. Ghanan valtion poliittinen järjestelmä on eräs Afrikan vakaimpia ja toimivimpia. John Atta Mills kuoli äkilliseen sairauteen virkakautensa lopulla 24. heinäkuuta 2012. Hänen tehtäviään ryhtyi hoitamaan varapresidentti John Dramani Mahama.[15]

Mahama voitti joulukuun 2012 presidentinvaalit.[3] Vuoden 2016 vaaleissa presidentiksi valittiin Nana Akufo-Addo, joka aloitti virassaan tammikuussa 2017.[1][2]

Ghana on Länsi-Afrikan talousyhteisön (ECOWAS) jäsen. Se perusti yhdessä Gambian, Guinean, Liberian, Nigerian ja Sierra Leonen kanssa West African Monetary Zonen (WAMZ), joka valmistelee yhteisvaluutta Econ käyttöönottoa. Sen toimeenpaneva elin West African Monetary Institute toimii Ghanassa Accrassa.[18] Ghana toimii aktiivisesti myös muissa alueellisissa järjestöissä, kuten Afrikan unionissa. Kansainvälisissä rauhanturvaoperaatioissa se on suurin afrikkalainen toimija. Se osallistuu YK:n rauhanturvaoperaatioihin yli 3 000 sotilaalla, joita on sijoitettu Afrikan eri kriisialueiden lisäksi Libanoniin.[19]

Ghanan hallintoalueet kartalla.

Ghana jakautuu kymmeneen hallintoalueeseen (administrative region) ja nämä edelleen piirikuntiin (district). Piirikuntien määrä vaihtelee Greater Accran kuudesta Ashantin 21:een.[20]

Paikallishallinto perustuu piirikuntien valtuustoihin, jotka käyttävät korkeinta poliittista valtaa alueillaan. Valtuustossa on yksi vaaleilla valittu edustaja kustakin vaalipiiristä, alueen kansanedustajat äänioikeudettomina jäseninä ja lisäksi erityisjäseniä, jotka presidentti nimittää neuvoteltuaan paikallisten perinteisten johtohenkilöiden tai muiden sidosryhmien kanssa. Näitä erityisjäseniä voi olla korkeintaan kolmannes valtuustosta.[21]

Freedom Housen vuoden 2022 raportin mukaan Ghana on yksi Afrikan neljästä vapaasta maasta.[23] Maassa on vuodesta 1992 lähtien järjestetty kilpailevia monipuoluevaaleja, ja kahden suurimman poliittisen puolueen välillä on tapahtunut rauhanomaisia ​​vallansiirtoja. Vaikka Ghanassa on suhteellisen vahvat tiedot kansalaisvapauksien puolustamisesta, naisten ja LGBT+-ihmisten syrjintä jatkuu. Oikeuslaitoksen riippumattomuudessa ja oikeusvaltion toteutumisessa on joitain heikkouksia, korruptio asettaa haasteita hallitukselle ja poliittinen väkivalta on kasvava huolenaihe.[23]

Ghanan ilmasto on lämmin ja trooppinen: päivälämpötilat ovat useimmiten yli 30 astetta. Rannikolla koetaan kaksi sadekautta (touko–kesäkuussa ja lokakuussa), sisämaassa vain yksi, touko–kesäkuussa. Kokonaissademäärä on rannikolla kuitenkin pienempi kuin sisämaassa. Tämä johtuu rannikkoa seurailevasta kylmästä merivirrasta ja ilmakehän kiertoliikkeestä.[26]

Afrikan vuoden 2007 tulvat koettelivat pahoin Ghanan pohjoisosia. Vuonna 2007 Ghanassa pitkään jatkuneet sateet olivat vieneet mukanaan kokonaisia kyliä. Tulvat olivat pahimmat 30 vuoteen ja tuhosivat suuren osan sadosta.[13]

Pääartikkeli: Ilmastonmuutos Ghanassa

Ilmastonmuutos vaikuttaa Ghanassa kohottamalla lämpötiloja ja merenpintaa sekä pienentämällä sademäärää. Rannikolla ilmastonmuutos aiheuttaa eroosiota. On odotettavissa, että ilmastonmuutoksen myötä Ghanan vuotuinen keskilämpötila nousee vuoteen 2080 mennessä 1,4–5,8 °C. Lämpötila nousisi etenkin maan pohjoisosassa. Vuotuinen sademäärä vähenee vuoteen 2040 mennessä 4 %, ja merenpinta kohoaa vuoteen 2100 mennessä 75–190 mm. Vaikka kokonaissademäärä pieneneekin, sade tulee odottamattomammissa ja rankemmissa kuuroissa.[27][28]

Kotokan kansainvälinen lentoasema Accrassa on alueen suurin lentoasema.

Ghanassa on 11 lentokenttää, joista seitsemän kiitotiet on päällystetty.[3] Kotokan kansainvälinen lentoasema Accrassa on ainoa, jossa on tullipalvelut. Muita suurehkoja lentoasemia ovat Tamalen, Kumasin, Takoradin ja Sunyanin lentoasemat.[33] Rautatietä on 947 kilometriä. Vesireittejä on 168 kilometriä Volta-, Ankobra-, Tano-joilla, ja yli tuhat kilometriä Volta-järven vesistössä.[3]

Naapurimaista pääsee maanteitse Ghanaan. Linja-automatka Burkina Fason Ouagadougousta Accraan kestää 24 tuntia, Norsunluurannikon Abidjanista 12 tuntia. Norsunluurannikosta tuleville on vaihtoehtoinen rajanylityspaikka Bolesa Baunaan, mutta sitä käyttävien täytyy ylittää Voltajoki kanootilla. Togon Aflaosta pääsee Accraan bussilla kolmessa tunnissa.[34]

Vuonna 2007 arvioitiin, että ghanalaisista 38,2 prosenttia oli alle 15-vuotiaita, kun taas yli 65-vuotiaita oli vain 3,6 prosenttia. Aikuisväestön osuus oli siis 58,2 prosenttia. Vastasyntyneen elinajanodote on 59 vuotta.[3] Suurin uskonto on kristinusko. CIA:n tilastojen mukaan vuonna 2000 Ghanan väestöstä kristittyjä oli 68,8 prosenttia, muslimeita 15,9 prosenttia ja perinteisten heimouskontojen kannattajia 8,5 prosenttia. Kristittyihin on tässä laskettu 24,1 prosenttia, jotka kuuluvat helluntailaiseen tai karismaattisiin liikkeisiin.[3] Monet kristityiksi ja muslimeiksi laskettavat ihmiset kuitenkin noudattavat sellaisia heimouskontojen perinteitä, jotka eivät ole suoranaisessa ristiriidassa kristinuskon tai islamin kanssa. Vastaavasti eräät kristityt lahkot ovat sisällyttäneet toimintaansa afrikkalaisia elementtejä kuten rummutusta, tanssia ja hurmostiloja.[35]

Etnisistä ryhmistä suurimmat ovat akanit (44 %), mosit ja dagarit (16 %), ewet (13 %), ja gat (8 %).[36] Valtion tukemia kieliä on yhdeksän: adangme, akan, dagaare, dagbane, ewe, ga, gonja, kasem ja nzima.[37] Näiden yhdeksän lisäksi maassa puhutaan kymmeniä muita kieliä ja murteita. Vuonna 1999 ilmestyneessä artikkelissa Ghanan kielet jaetaan kymmeneen kieliryhmään.[38] Ethnologue: Languages of the World -teoksessa vuodelta 2009 listataan 79 Ghanassa käytettyä elävää kieltä, joiden joukossa on kaksi viittomakieltä.[39] Erot arvioissa kielten ja niiden puhujien lukumäärissä johtuvat ainakin osittain kielen ja murteen eron epämääräisyydestä; monissa lähteissä akanin tärkeimmät murteet ovat asante (ashanti), twi, ga, fante (fanti), brong (abron) ja akuape. Murteiden sijasta näistä puhutaan toisinaan erillisinä kielinä, ja akanista kieliryhmänä.[40][39]

Ala-asteen rehtori ja oppilaita. Useimmat lapset aloittavat koulun kuusivuotiaina.

Aikuisten koulutustaso nyky-Ghanassa on noussut nopeasti. Vuonna 2018 yli 15-vuotiaista 79 prosenttia osasi lukea. Aikuisista naisista lukutaitoisia oli 75, miehistä noin 84 prosenttia.[4] Vuonna 2000 yli 15-vuotiaista vain 57,9 prosenttia osasi lukea. Aikuisista naisista lukutaitoisia oli tuolloin alle puolet.[3] 2000-luvun alussa vähän yli 70 prosenttia lapsista aloitti peruskoulun, ja noin 60 prosenttia kävi sen loppuun.[41]

Ghanan koulutusjärjestelmää uudistettiin merkittävästi vuonna 1987, ja se on nykyisin yksi Länsi-Afrikan kunnianhimoisimmista. Peruskoulua vastaava kouluaste on ilmainen ja pakollinen. Koulutus muodostuu kuusivuotisesta ala-asteesta, kolmivuotisesta yläasteesta ja kolmivuotisesta lukiosta, jonka suoritettuaan opiskelija voi hakeutua ammattikouluun, opistoon tai yliopistoon. Vuonna 2007 järjestelmään lisättiin esikoulu nelivuotiaille ja neljäs lukiovuosi.[19]

Ylioppilastutkintoa vastaava lukion päättökoe suunnitellaan ja arvostellaan yhdessä viiden länsiafrikkalaisen valtion kesken (Ghana, Nigeria, Sierra Leone, Gambia ja Liberia). Vuonna 2004 lukion päättötutkinnon suoritti 90 000 oppilasta, mikä on yli kolme kertaa ennen 1980-luvun koulu-uudistusta saavutettu määrä. Noin kolmannes lukion lopettaneista saa jatko-opiskelupaikan.[19]

Ghanan yliopisto (UG) on perustettu vuonna 1948.[42] Se luetaan Afrikan kärkipään yliopistoihin.[43][44] Vuonna 2010 siellä oli lähes 30 000 opiskelijaa, joista noin kolmannes naisopiskelijoita.[45] Maan toinen tunnettu korkeakoulu, Kwame Nkrumahin luonnontieteen ja tekniikan yliopisto (KNUST), on perustettu vuonna 1952 teknilliseksi opistoksi. Se sijaitsee Kumasin laidalla.[46][44] Mainitsemisen arvoinen on myös Cape Coastin yliopisto.[47][48]

Unescon maailmanperintöluettelossa Ghanasta on kaksi kohdetta: Ašantien perinteiset rakennukset ja Ghanan linnoitukset ja linnat.[55]

Jalkapallo on maan suosituin urheilulaji. Vuoden 2010 maailmanmestaruuskilpailuissa Ghanan jalkapallomaajoukkue selviytyi puolivälieriin kaikkien aikojen kolmantena afrikkalaisena joukkueena ja oli päästä jopa välieriin hävittyään ottelun vasta rangaistuspotkuilla. Fifan rankingissa Ghana oli vuoden 2018 heinäkuussa sijalla 47.[56] Ghana on saavuttanut historiassaan neljä olympiamitalia, joista kolme on nyrkkeilystä ja yksi jalkapallosta.[57] Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa se on saavuttanut yhden hopea- ja yhden pronssimitalin.[58]

Vancouverin olympialaisissa vuonna 2010 Ghanalla oli ensimmäistä kertaa edustaja talviolympialaisissa: alppihiihtäjä Kwame Nkrumah-Acheampong.[59]