Gerhard von Scharnhorst

Gerhard Johann David von Scharnhorst (12. marraskuuta 1755 Bordenau, Hannover – 28. kesäkuuta 1813 Praha, Böömi)[1] oli preussilainen kenraali ja merkittävä Preussin armeijan uudistaja. Hänen vuosina 1807–1810 toteuttamansa armeijan uudistukset auttoivat Preussia Napoleonin lyömisessä.

Gerhard von Scharnhorst, Johann Friedrich Buryn maalaama muotokuva.

Scharnhorst palveli vuodesta 1778 Hannoverin vaaliruhtinaskunnan armeijassa ja näytti taitonsa Ranskan vallankumoussotien aikana 1790-luvulla Belgiassa käydyissä taisteluissa.[1] Sodan jälkeen hänet ylennettiin majuriksi.[2] Vuonna 1801 hän tarjoutui Preussin palvelukseen sillä ehdolla, että hänet aateloitaisiin, ylennettäisiin everstiluutnantiksi ja Preussin armeijan uudistaminen annettaisiin hänen tehtäväkseen. Scharnhorst liitti hakemukseensa kolme kirjoittamaansa esseetä sodankäynnistä. Kuningas Fredrik Vilhelm III hyväksyi tarjouksen, Scharnhorst otettiin Preussin armeijaan ja aateloitiin vuonna 1804. Hänestä tuli myös Berliinin sota-akatemian johtaja. Hänen oppilaisiinsa kuului muun muassa Karl von Clausewitz.[1] Vuonna 1803 Scharnhorst siirrettiin päämajoitusmestariluutnanttina pääesikunnan palvelukseen ja ylennettiin seuraavana vuonna everstiksi.[2]

Scharnhorst osallistui vuoden 1806 sotaan Napoleonia vastaan Braunschweigin herttuan esikuntapäällikkönä.[2] Hän jäi ranskalaisten vangiksi Jenan taistelun jälkeen, mutta vapautui pian vankienvaihdossa.[1] Tilsitin rauhan (1807) jälkeen Scharnhorst ylennettiin kenraalimajuriksi ja hänet nimitettiin sotaministeriksi sekä armeijanuudistamiskomitean puheenjohtajaksi, missä tehtävässä hän jatkoi vuoteen 1810.[2] Scharnhorst ymmärsi pienten ammattiarmeijoiden ajan olevan ohi ja uuden sodankäynnin vaativan suuria, yleiseen asevelvollisuuteen perustuvia kansanarmeijoita. Yhdessä August von Gneisenaun kanssa hän kehitti niin sanotun krümpersystemin, jossa asevelvollisuusaikaa lyhennettiin ja peruskoulutuksen saaneet miehet siirrettiin lyhyen koulutusvaiheen jälkeen reserviin. Näin vakinaisen armeijan koko pysyi Tilsitin rauhassa määrätyssä 42 000:ssa miehessä, mutta samanaikaisesti koulutettujen sotilaiden ja upseerien todellinen lukumäärä kasvoi lyhyessä ajassa paljon suuremmaksi. Scharnhorst kehitti myös modernin esikuntalaitoksen.[1]

Scharnhorstin uudistukset herättivät epäilyksiä Napoleonissa, joka pakotti Preussin kuninkaan peruuttamaan useita niistä. Kun Preussi vuosina 1811–1812 joutui osallistumaan sotaan Ranskan liittolaisena Venäjää vastaan, Scharnhorst vetäytyi palveluksesta. Lopullisen sodan puhjettua Preussin ja Ranskan välille 1813 hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi[2] ja nimitettiin von Blücherin esikuntapäälliköksi.[1] Scharnhorst haavoittui kuolettavasti Lützenin taistelussa 2. toukokuuta 1813. Hän kuoli paria kuukautta myöhemmin Prahassa neuvotellessaan Itävallan liittymisestä sotaan.[1]