Georgi Lvov
Ruhtinas Georgi Jevgenjevitš Lvov (ven. Георгий Евгеньевич Львов, s. 2. marraskuuta (J: 21. lokakuuta) 1861 Dresden, Saksa – 7. maaliskuuta 1925 Pariisi) oli venäläinen valtiomies ja ensimmäinen Venäjän pääministeri keisarivallan kukistumisen jälkeen Venäjän väliaikaishallituksessa 1917 (15. maaliskuuta – 20. heinäkuuta).
Georgi Lvov | |
---|---|
Георгий Львов | |
Venäjän pääministeri | |
Edeltäjä | Nikolai Golitsyn |
Seuraaja | Aleksandr Kerenski |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 2. marraskuuta 1861 Dresden, Saksa |
Kuollut | 7. maaliskuuta 1925 (63 vuotta) Pariisi, Ranska |
Tiedot | |
Puolue |
Perustuslaillisdemokraattinen puolue Edistyspuolue |
Nimikirjoitus |
|
Lvov syntyi Rurik-sukuiseenlähde? perheeseen Dresdenissä, mutta hänen perheensä oli lähtöisin Jaroslavlista. Lvovin perhe muutti Popovkan sukutilalle Tulaan.
Lvov valmistui lakimieheksi Moskovan yliopistosta. Hän liittyi vuonna 1905 perustuslaillis-demokraattiseen puolueeseen ja pääsi vuotta myöhemmin ensimmäiseen valtakunnanduumaan. Hän oli myös mukana Venäjän ja Japanin sodassa huoltoryhmissä. Maanomistajana hän kannatti perustuslaillista uudistusta ja nousi 1914 yleisvenäläisen maasäätyjen alueellisen järjestelmän Zemstvojen liiton johtoon.
Zemstva-liike kasvoi nopeasti ja sillä oli 8 000 toimistoa vuonna 1916. Lvov joutui yhä enemmän tekemisiin kansallisen poliittisen areenan kanssa. Tammikuussa 1917 hän sanoi uskovansa Venäjän tulevan häviämään sodassa keskusvalloille, jollei keisarinvaltaa kumota.
Keisari Nikolai II:n vallastaluopumisen jälkeen maaliskuussa 1917 ruhtinas Lvov nimitettiin väliaikaishallituksen johtoon.[1] Hän ei kuitenkaan ollut valmis lopettamaan sotaa, mikä johti hänen epäsuosioonsa ja levottomuuksien laajenemiseen. Lvov erosi heinäkuussa ja Aleksandr Kerenskistä tuli pääministeri.
Bolševikkien kaapattua vallan Lvov pidätettiin, mutta hän pakeni Ranskaan, jossa hän vietti loppuelämänsä. Hänet on haudattu Sainte-Geneviève-des-Bois’n venäläiselle hautausmaalle Sainte-Geneviève-des-Bois'han.
Lähteet
- Uusi ministeriö. Keski-Savo, 17.03.1917, nro 31, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 24.07.2017.