Yrjö III

Yrjö III (George William Frederick, 4. kesäkuuta 1738 Lontoo – 29. tammikuuta 1820 Windsor) oli Ison-Britannian ja Irlannin kuningas vuosina 1760–1801 ja maiden yhdistyttyä hän oli Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningas kuolemaansa asti.[1] Hän oli myös samanaikaisesti Braunschweig-Lüneburgin (”Hannover”) vaaliruhtinas ja herttua Pyhässä saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa 1760–1814 ja Hannoverin kuningas vuodesta 1814 kuolemaansa asti. Hän oli edellisen kuninkaan Yrjö II:n pojanpoika, kolmas Hannover-sukuinen hallitsija ja suvun ensimmäinen hallitsija, joka oli syntynyt Britanniassa ja puhui englantia.

Yrjö III
Ison-Britannian ja Irlannin kuningas[lower-alpha 1]
Valtakausi 25. lokakuuta 1760 – 29. tammikuuta 1820
Kruunajaiset 22. syyskuuta 1761
Edeltäjä Yrjö II
Seuraaja Yrjö IV
Pääministerit
Katso luettelo
Hannoverin vaaliruhtinas
Valtakausi 25. lokakuuta 1760 – 6. elokuuta 1806
Edeltäjä Yrjö II
Hannoverin kuningas
Valtakausi 12. lokakuuta 1814 – 29. tammikuuta 1820
Seuraaja Yrjö IV
Syntynyt 4. kesäkuuta 1738
Lontoo, Englanti, Ison-Britannian kuningaskunta
Kuollut 29. tammikuuta 1820 (81 vuotta)
Windsor, Berkshire, Englanti, Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta
Hautapaikka St. George’s Chapel, Windsor, Berkshire
Puoliso Charlotte von Mecklenburg-Strelitz
Lapset Luettelo
Koko nimi
George William Frederick
Suku Hannover
Isä Walesin prinssi Fredrik
Äiti Saksi-Gothan prinsessa Augusta
Uskonto anglikaani
Nimikirjoitus

Yrjön valtakauden aikana Britannia soti monta sotaa Euroopassa, Afrikassa, Amerikoissa ja Aasiassa. Hänen valtakautensa alussa Britannia voitti Ranskan seitsenvuotisessa sodassa ja siitä tuli hallitseva suurvalta Pohjois-Amerikassa ja Intiassa. Kuitenkin pian monet Britannian siirtomaista Amerikassa menetettiin Yhdysvaltain vapaussodassa. Sodat vallankumouksellista ja Napoleonin johtamaa Ranskaa vastaan vuodesta 1793 päättyivät Napoleonin tappioon Waterloon taistelussa 1815.

Valtakaudellaan Yrjö pyrki hankkimaan kuninkaalle uudestaan todellista valtaa, joka oli aiempien monarkkien aikana luisunut parlamentille. Yrjö sääti Royal Marriages Actin 1772 sen jälkeen, kun hänen veljensä olivat avioituneet salaa. Laki antoi hallitsijalle veto-oikeuden hänen isänsä Yrjö II:n jälkeläisten avioliittoihin.

Yrjö tunnettiin nimellä ”Farmer George”, koska hän oli kiinnostunut maanviljelystä ja käyttäytyi mutkattomasti. Hänen väitetään luisuneen hiljalleen mielisairauteen, mutta varmuutta asiasta ei ole. Hänen uskotaan sairastaneen porfyriaa, joka joidenkin tutkijoiden mukaan aiheutti hulluudeksi tulkitut kohtaukset. Vuodesta 1812 monarkkina käytännössä toimi tuleva kuningas Yrjö IV prinssihallitsijan (Prince Regent) nimikkeellä.[2][3] Yrjön kirjoittamien kirjeiden tietokonepohjaisen analyysin avulla on päätelty hänen kärsineen vanhuudessaan maniasta.[4]

Arvonimet ja tittelit
  • 4. kesäkuuta 1738 – 31. maaliskuuta 1751: Hänen kuninkaallinen korkeutensa prinssi George.
  • 31. maaliskuuta 1751 – 20. huhtikuuta 1751: Hänen kuninkaallinen korkeutensa Edinburghin herttua.
  • 20. huhtikuuta 1751 – 25. lokakuuta 1760: Hänen kuninkaallinen korkeutensa Walesin prinssi.
  • 25. lokakuuta 1760 – 29. tammikuuta 1820: Hänen majesteettinsa kuningas.

Britanniassa Yrjö III käytti virallista titteliä ”Yrjö III, Jumalan armosta, Ison-Britannian, Ranskan ja Irlannin kuningas, Fidei defensor, ja niin edelleen”. Vuonna 1801, kun Iso-Britannia ja Irlanti yhdistyivät, hän jätti pois Ranskan kuninkaan arvonimen, joka oli ollut käytössä jokaisella englantilaisella hallitsijalla Edvard III:n keskiaikaisen vaateen jälkeen. Hänen tittelinsä oli seuraava: ”Yrjö III, Jumalan armosta, Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningas, Fidei defensor.”

Saksassa hän oli ”Braunschweigin ja Lüneburgin herttua, arkkirahastonhoitaja ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan vaaliruhtinas” keisarikunnan loppuun saakka vuoteen 1806. Hän jatkoi herttuana, kunnes Wienin kongressi julisti hänet ”Hannoverin kuninkaaksi” vuonna 1814.

Jälkeläiset

Yrjöllä ja Charlottella oli 15 lasta, joista kuninkaiksi nousivat Yrjö IV ja Vilhelm IV. Kuningatar Viktoria oli Yrjön neljännen pojan Edvardin tytär, joka nousi valtaan setänsä Vilhelm IV:n kuoltua ilman laillista perillistä vuonna 1837. Viidennestä pojasta Ernst Augustista tuli Hannoverin kuningas, kun unioni Hannoverin kanssa purkautui Viktorian valtaannousun yhteydessä. Kuudes poika August Fredrik oli tunnettu liberaaleista näkemyksistään. Nykyään tunnetuimmat Yrjön jälkeläiset ovat Windsor-suvun edustajat Viktorian kautta. Kuningatar Maryn äidinisä oli Yrjön seitsemäs poika prinssi Aadolf, minkä vuoksi esimerkiksi Elisabet II polveutuu Yrjön kahdesta pojasta, Edvardista ja Aadolfista. Nykyinen Hannover-suvun päämies Ernst Augustus on Ernst Augustin jälkeläinen.

Kuningas fiktiossa

Yrjö III on kirjailijoiden suosima kuningas. Esimerkiksi C. S. Foresterin teoksessa Hornblower Turkin vesillä päähenkilö pääsee kuninkaan vastaanotolle amiraali sir John Jervisin, lordi St Vincentin, seurana.

Yrjö III esiintyy myös Lin-Manuel Mirandan Hamilton-musikaalissa, joka kertoo Yhdysvaltain perustaja-isän Alexander Hamiltonin elämästä.

Huomioita
  1. Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas 1. tammikuuta 1801 lähtien Unionilain 1800 myötä.

    Lähteet
    1. George III (r. 1760-1820) The Official Website of British Monarchy
    2. George IV Official website of British Monarchy
    3. King George III (1738-1820) (Arkistoitu – Internet Archive) Science Museum
    4. Tieteen historia 11/2017 sivu 8. Jutun otsikko: Tietokone julisti Yrjö IIIn maaniseksi.

      Aiheesta muualla
      Edeltäjä:
      Yrjö II      		 Ison-Britannian kuningas
      1760–1801      		 Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas
      1801–1820      		 Seuraaja:
      Yrjö IV
      Irlannin kuningas
      1760–1801
      Hannoverin vaaliruhtinas
      1760–1814      		 Hannoverin kuningas
      1814–1820
      This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.