Georg von Hertling

Hertling toimi vuodesta 1882 Münchenin yliopiston filosofian professorina ja hän julkaisi kirjat Aristoteleesta (1871) ja Albert Suuresta (1880). Vuosina 1875–1890 ja 1893–1912 hän oli edustajana valtiopäivillä. Vuosina 1909–1912 hän johti Reichstagissa Keskustapuoluetta. Vuonna 1891 Luitpold nimitti Hertlingin Baijerin maapäivien ylähuoneen elinikäiseksi jäseneksi.[1]

Baijerin maapäivien suurimman puolueen johtajana Luitpold valitsi Hertlingin Baijerin pää- ja ulkoministeriksi vuonna 1912. Ludvig III antoi Hertlingille kreivin arvon. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Hertling kannatti valtakunnankansleri Theobald von Bethmann Hollwegin politiikkaa, mutta kieltäytyi vuonna 1917 valtakunnankanslerin virasta. Kuitenkin Georg Michaeliksen erottua marraskuussa 1917 hän suostui Saksan valtakunnankansleriksi ja Preussin pääministeriksi. Hän oli kummassakin tehtävässä ensimmäinen poliitikko: edeltäjät olivat olleet joko virkamiehiä tai armeijataustaisia. Korkeasta iästään ja konservatiivisesta asenteesta johtuen hän ei pystynyt vastaamaan kenraalikunnan Paul von Hindenburgin ja Erich Ludendorffin vaikutusvaltaan. Kuten edeltäjänsä Michaelis, von Hertling nähtiin Hinderburgin ja Ludendorffin marionettina. Von Hertling johti kotirintamaa sodan viimeisessä vaiheessa, mutta koska hänet nähtiin kyvyttömäksi hoitamaan kriisiä, hänet pakotettiin ennen sodan päättymistä eroamaan virasta ruhtinas Maximilian von Badenin hyväksi.

Valtionhoitaja Svinhufvud myönsi kreivi Hertlingille marraskuussa Suomen vapaudenristin suurristin.

Näyttelijä Gila von Weitershausen on Von Hertlingin lapsenlapsenlapsi.