Georg Dolivo

Georg Dolivo (alk. Georgij Dolivo-Dobrovolskij, 9. helmikuuta 1945 Helsinki[1]2. helmikuuta 2023[2] Helsinki[3]) oli suomalainen laulaja ja kulttuurialan vaikuttaja. Dolivo tunnettiin muun muassa viihdekvartetti Kivikasvojen entisenä jäsenenä, ja hän sanoitti kappaleita ryhmälle sekä Fredille ja Ilkka Hemmingille. Nuorena Dolivo esiintyi myös Kukonpojat-lauluyhtyeessä.

Nuori Georg Dolivo vuonna 1963.

Dolivo toimi Turun ruotsalaisen teatterin johtajana vuosina 1984–87 ja Svenska Teaternin johtajana 1987−1996.[4] Vuosina 1996–2001 hän oli Helsinki – Euroopan kulttuurikaupunki 2000 -säätiön johtaja. Vuosina 2001–2012[5][6] Dolivo työskenteli Espoon kulttuurijohtajana. Hänelle myönnettiin Espoo-mitali vuonna 2007.[5] Dolivo on toiminut Suomen elokuvasäätiön hallituksen puheenjohtajana kausina 2011–2013[7] ja 2014–2016.[8]

Dolivon isoisä oli valkoinen kenraali Severin Dobrovolski, joka luovutettiin 1945 "Leinon vankina" Neuvostoliittoon, jossa hänet teloitettiin.[9]

Georg Dolivon kuoleman jälkeen Kivikasvojen alkuperäisjäsenistä on elossa vain Ismo Sajakorpi. Fredi kuoli huhtikuussa 2021 ja Ilkka Hemming toukokuussa 2022.[10]

Lähteet

  1. Georg Dolivo Elonetissä.
  2. Harjumaa, Marika: IS: Georg Dolivo on kuollut Yle Uutiset. 6.2.2023. Helsinki: Yleisradio Oy. Viitattu 6.2.2023.
  3. Svenska Teatern sörjer sin tidigare teaterchef Georg Dolivo 6.2.2023. Helsinki: Svenska Teatern. Viitattu 6.2.2023. (ruotsiksi)
  4. Svenska Teaternin historia.
  5. Georg Dolivo maaliskuun Kannelmäen kasvona 11.3.2012. Kaupunginosat.net. Viitattu 23.10.2013.
  6. Teatterikeskustelu pitää käydä vielä kerran Länsiväylä. 26.10.2012. Viitattu 23.10.2013.
  7. Suomen elokuvasäätiön hallitus 2012 Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 22.10.2016.
  8. Elokuvasäätiön hallitus Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 22.10.2016.
  9. Leitzinger, Antero: Ulkomaalaispolitiikka Suomessa 1812–1972, s. 288. Helsinki: East-West Books, 2008.
  10. Kerttula, Suvi: Kivikasvoista tuttu Georg Dolivo on kuollut 6.2.2023. Ilta-Sanomat.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.