Geopolitiikka

Geopolitiikka on politiikantutkimuksen ja poliittisen maantieteen tutkimussuunta, joka tutkii kansainvälistä politiikkaa maantieteestä lähtien.[1] Se on eri tieteiden välistä tutkimusta, jossa on monia tutkimussuuntia. Geopolitiikka voidaan määritellä joko poliittisen maantieteen ala-alueeksi, kansainvälisen poliittisen realismin keskeiseksi osaksi tai historialliseksi maailmanpolitiikan rakenteeksi.[2]

Historia

Geopolitiikka kehittyi 1800-luvun lopulla lähinnä tieteelliseksi perusteluksi imperialismille. Halford Mackinder kehitti 1900-luvulla teoriaa maailmansaarekkeista, jossa valtiot jaettiin merivaltiohin ja mannervaltiohin sekä korostettiin Venäjän hallitseman alueen merkitystä koko maailmalle. Tuolloin Britannia pyrki Japania tukemalla rajoittamaan Venäjän vahvistumisen mahdollisuutta Kaukoidässä. Termin geopolitiikka otti käyttöön Uppsalan ja Göteborgin yliopistossa politologiaa opettanut Rudolf Kjellén vuonna 1899.[2]

Teoriat

Klassiseen geopolitiikkaan liitetyistä käsitteistä ja teorioista mainittakoon maavalta (mannervalta), merivalta, sydänmaa, etupiiri, reunavaltio, sisämaavaltio, harmaa vyöhyke, puskurivaltio, valtion elintila, geopoliittiset suuralueet, dominoteoria ja voimatasapaino.[2]

Lähteet
  1. Wiberg, Matti: Politiikan sanakirja, s. 119. Toimittanut Kalevi Koukkunen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2011. ISBN 978-952-234-048-1.
  2. Synnystä häpeän kautta uudelleenpolitisoitumiseen (Arkistoitu – Internet Archive). Viisi näkökulmaa geopolitiikkaan. Sami Moisio. Tieteessä tapahtuu 4/2001. Viitattu 18.7.2016.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.