Roomalainen nimi

Roomalaisia etunimiä eli praenomeneita oli vain muutama. Nimi useimmiten lyhennettiin kirjoituksessa, ja sitä harvemmin käytettiin paitsi perhepiirissä. Tärkeimmät nimet lyhenteineen olivat Appius (Ap.), Aulus (A.), Flavius (Fl.), Gaius (C.), Gnaeus (Cn.), Lucius (L), Manius (M'), Marcus (M), Publius (P), Servius (Ser.), Spurius (Sp.), Titus (T) ja Tiberius (Ti.). Nimen vähäisestä merkityksestä kertovat nimet Primus, Secundus, Tertius, Quartus, Quintus (Q.), Sextus (Sex.), Septimus, Octavius ja Decimus (D.), jotka ovat järjestyslukuja. Perheen pojat saatettiin yksinkertaisesti numeroida syntymäjärjestyksessä. Tosin on lukuisia esimerkkejä, joissa järjestyslukunimissä syntymisjärjestystä ei noudatettu. Tällöin luku saattoi viitata syntymäkuukauteen tai roomalaisen kalenterin mukaisiin päiviin.[1]

Toinen nimi eli nomen gentile kertoi kantajansa gensin, joka oli eräänlainen laajempi suku tai klaani. Esimerkkejä suvuista ovat Claudius, Cornelius, Domitius, Tullius, Julius ja Valerius.

Kolmas nimi eli cognomen oli eräänlainen liikanimi. Se oli alun perin samannimisten henkilöiden erottamiseen käytetty lempinimi. Tasavallan loppuaikana cognomenista tuli kuitenkin perinnöllinen. Se muodostui eräänlaiseksi sukunimeksi, joka erotti suvun klaanin sisällä.

Toinen liikanimi agnomen tuli tarpeelliseksi, kun cognomenin lisäksi tarvittiin uusi nimi erottautumiseen. Agnomen saattoi olla myös kunnianimi, joka ansaittiin esimerkiksi menestyksekkäästä sotaretkestä. Esimerkkejä agnomeneista ovat Africanus, Caligula, Germanicus ja Nero.

Adoptio oli yleinen tapahtuma roomalaisessa yhteiskunnassa. Myös aikuisia miehiä saatettiin adoptoida toisiin sukuihin. Tällöin adoptoidun nimeksi tuli hänen uuden isänsä nimi ja vanhan suvun nimi diminutiivimuodossa. Esimerkiksi kun Gaius Julius Caesar adoptoi Gaius Octaviuksen, tästä tuli Gaius Julius Caesar Octavianus.

Ulkomaisen miehen saadessa kansalaisuuden hän tavallisesti säilytti osan aikaisemmasta nimestään. Usein hän valitsi senhetkisen keisarin nomen gentilen, ja lisäsi alkuperäisen nimensä cognomenina. Esimerkiksi alkujaan juutalainen Flavius Josephus valitsi nomen gentile Flaviuksen silloiselta keisarilta ja cognomen Josephuksen alkuperäisestä hepreankielisestä nimestään.

Rooman varhaishistoriassa naisilla lienee ollut praenomen ja nomen gentile. Tasavallan aikana praenomenia ei tavallisesti enää annettu, vaan naiset tunnettiin isänsä nomen gentilen feminiinimuodoilla, esimerkiksi Cornelia, Antonia, Livia ja Claudia. Jos tarkempaa tunnistusta tarvittiin, perään voitiin liittää naimisissa olleilla naisilla aviomiehen, avioitumattomilla isän nomen gentile genetiivissä. Jos tyttäriä oli kaksi, vanhempaa sanottiin suuremmaksi (maior), nuorempaa pienemmäksi (minor). Jos tyttäriä oli useampia, heidät numeroitiin. Myöhäistasavallassa tyttäret alkoivat omaksua isänsä cognomenin, usein diminutiivissa. Esimerkiksi Marcus Livius Drusuksen tytär oli nimeltään Livia Drusilla. Roomalaisen yhteiskunnan patriarkaalisuudesta kertoo, että naisten nimet liittyivät aina kiinteästi suvun miespuolisten jäsenten nimiin.

Varhaistasavallassa nimeen kuului vain praenomen ja nomen gentile. Tähän voitiin lisätä isän nimi (patronomicus), joskus myös isoisä. Tasavallan aikoina nimeen lisättiin tribus, joka kertoi äänestysalueen.

Roomalaisen nimijärjestelmän sekavuus vaikeuttaa nykyään roomalaisten tunnistamista antiikin lähteistä.

Jokapäiväisessä käytössä ihmisiin viitattiin heidän cognomenillaan tai praenomenin ja nomen gentilen yhdistelmällä. Siis Marcus Tullius Cicero oli joko Cicero tai Marcus Tullius.

• Rooman valtakunta
• Rooman valtakunnan kulttuuri