Genjin tarina

Genjin tarina (jap. 源氏物語, Genji monogatari) on japanilaisen kirjallisuuden klassikko, joka ilmestyi noin vuonna 1000. Kirja on yksi maailman vanhimmista romaaneista ja sen on kirjoittanut Murasaki Shikibu. Genjin tarina on myös yksi ensimmäisistä japaniksi kirjoitetuista kirjoista, ja siinä kirjoitusmerkistönä käytettiin hiragana-merkistöä kiinalaisperäisten kanjien sijaan.^lähde? Sen on kääntänyt nykyjapaniksi Akiko Yosano[1].

Genji monogatari emaki - Genjin tarina -kuvarulla 1100-luvulta.

Genjin tarinan 20. luvun kuvitusta; 朝顔 Asagao. Kuvittaja Tosa Mitsuoki (1617–1691).

Genjin tarinan näyttämö on tuhannen vuoden takainen Kioto, joka silloin oli nimeltään Heiankyō, "Tyynen rauhan pääkaupunki". Keisarin hovi ja hallitus toimivat siellä 790-luvulta 1860-luvun lopulle, vaikka Heian-kautena tunnettu ajanjakso päättyi vuonna 1185, kun poliittinen valta siirtyi hovilta sotilashallitukselle.

Genjin tarina koostuu kaikkiaan 54 luvusta, jotka voidaan jakaa Hikaru Genjin elämäntarinan kertovaan alkuosaan ja hänen poikansa Kaorun elämästä kertovaan loppuosaan. Kirja kuvaa hovin elämää ja kirjan päähenkilön, Genjiksi kutsutun prinssin, kauneutta ja sekalaisia romansseja. Teoksen pääsisältö on päähenkilön rakkauselämä. Kirjaa rytmittää monenlaisten naisten saapuminen ja poistuminen hänen elämästään. Alussa keisarin vaimosta Fujitsubosta muodostuu äitinsä menettäneelle prinssille palvonnan kohde. Myöhemmin hän lähes ryöstää itselleen tytön, jolle kirjoittaja on jostain syystä antanut oman nimensä, tai jonka mukaan kirjailijatar sai lempinimensä. Murasakista tulee Genjin päärakkaus monien muiden rakkauksien joukossa.

Kertojaääni puhuu välillä suoraan lukijalle kommentoidakseen tapahtumia ja jopa niiden kirjaamishetkeä. Shikibu Murasaki kirjoittaa kuin henkilöt olisivat todella kirjoittajan läheisyydessä eläviä ihmisiä.

Heian-kauden ylimystölle tyypilliseen tapaan ihmiset keskustelevat toisilleen runojen välityksellä. Runoihin sisältyy paljon kulttuuriin sidottuja vihjauksia ja monimerkityksellisyyksiä, viittauksia vanhoihin tuolloin hyvin tunnettuihin tarinoihin. Suora keskustelu tapahtuukin usein naisen istuessa verhon takana. Naisella on oltava sivistystä ja ennen kaikkea sydämen sivistystä; runojen käsiala ja hienostuneisuus paljastavat yhteiskuntaluokan.

Teoksen runojen suomentaja Kai Nieminen on palkittu Kääntäjien valtionpalkinnolla 1991.[2][3]

Genjin tarinan ensimmäinen kolmannes on käännetty suomeksi ja julkaistu neljänä niteenä. Suomentajat Kai Nieminen ja Marutei Tsurunen ovat pyrkineet selvittämään lukijalle kulttuurisia viittauksia.