Gemini (avaruusohjelma)

Gemini-avaruusohjelma oli Yhdysvaltojen järjestyksessään toinen miehitetty avaruusohjelma Mercury-avaruusohjelman jälkeen. Vuosina 1963–1966 toimineen avaruusohjelman tarkoituksena oli kehittää edistyneempiä menetelmiä avaruuden tutkimiseksi, joista osa näytteli suurta osaa Apollo-ohjelman onnistumisessa. Gemini-lennoilla harjoiteltiin muun muassa avaruuskävelyä ja avaruusaluksiin telakoitumista.

Gemini 7 kiertoradalla
Gemini-avaruusalus

Ohjelma suunniteltiin sillaksi Mercury- ja Apollo-ohjelmien välillä ja siinä koeteltiin välineitä ja menetelmiä tuleville tehtäville.[1]

Gemini-ohjelma on saanut nimensä Kaksosten tähdistön mukaan. Nimen valintaan vaikutti myös sen osuvuus: jokaisella lennolla oli kaksi astronauttia.[2]

Astronautit

Seitsemästä Mercury-ohjelmassa toimineesta lentäjästä vain kolme (Grissom, Schirra, Cooper) toimi vielä Geminissä. Shepardilla todettiin Menieren tauti ja hän oli lentokiellossa Gemini-ohjelman ajan, vaikka sai palata vielä mukaan Apollo-ohjelmaan myöhemmin. Nasa tarvitsi siis lisää astronautteja miehitettyjen lentojen lisääntyessä.[3]

Astronautit koostuivat Yhdysvaltain ilmavoimien ja laivaston lentäjistä. Poikkeuksena oli Neil Armstrong, joka oli toiminut taistelulentäjänä laivastossa, mutta ollut siviili erottuaan reservistä vuonna 1960 jatkaakseen opintojaan ilmailualan insinööriksi.

Jokaisella lennolla oli ensisijainen miehistö sekä varamiehistö, joka toimi ensisijaisena miehistönä jollakin seuraavista lennoista. Jokaisen lennon miehistöön kuului kaksi astronauttia, komentaja (command pilot) sekä lentäjä (pilot).

Lennot
Lento Miehistö Ajankohta Kuvaus
Gemini 1 miehittämätön 8.–12. huhtikuuta 1964 Koelento, alus tuhottiin tarkoituksellisesti ilmakehässä
Gemini 2 miehittämätön 19. tammikuuta 1965 Lämpökilpien testaus
Gemini 3 Virgil I. Grissom
John W. Young		 23. maaliskuuta 1965 Ensimmäinen miehitetty lento. Kolmen kierroksen aikana

testattiin ohjausta.

Gemini 4 James A. McDivitt
Edward H. White		 3.–7. kesäkuuta 1965 Ensimmäinen amerikkalaisen suorittama avaruuskävely
Gemini 5 L. Gordon Cooper
Charles P. Conrad		 21. elokuuta - 4. syyskuuta 1965 Ensimmäinen viikon mittainen lento.
Gemini 6 Walter Schirra
Thomas P. Stafford		 15.–16. joulukuuta 1965 Ensimmäinen lähestyminen (rendez-vous) toisen aluksen kanssa.
Gemini 7 Frank Borman
Jim Lovell		 4.–18. joulukuuta 1965 Koska Agena target vehiclen laukaisu epäonnistui, Gemini 7 lähetettiin etuajassa korvaamaan Agena Gemini 6:n tehtävässä.
Gemini 8 Neil Armstrong
David R. Scott		 16.–17. maaliskuuta 1966 Ensimmäinen telakoituminen avaruudessa. Häiriö ohjausmoottorissa aiheutti vaaratilanteen ja tehtävä keskeytettiin.
Gemini 9 Thomas P. Stafford
Eugene A. Cernan		 2.–6. kesäkuuta 1966 Agenan laukaisu epäonnistui jälleen ja sitä korvaamaan tarkoitettu pelkkä telakoitumisadapteri ei avautunut kunnolla.

Lähestymistä harjoiteltiin ja suoritettiin kahden tunnin avaruuskävely.

Gemini 10 John W. Young
Michael Collins		 19.–22. heinäkuuta 1966 Agenaa ohjattiin ensimmäisen kerran. Alus myös lähestyi Gemini 8 aikana käytettyä Agenaa ja avaruuskävelyllä noudettiin sen sisältämiä tieteellisiä välineitä.
Gemini 11 Charles P. Conrad
Richard F. Gordon		 12.–15. syyskuuta 1966 Ennätyksellinen 1369km apoapsis. Yhteensä kaksi ja puoli tuntia avaruuskävelyä.
Gemini 12 Jim Lovell
Buzz Aldrin		 11.–15. marraskuuta 1966 Telakoituminen Agenan kanssa. Buzz Aldrin teki ennätyksellisen viiden ja puolen tunnin avaruuskävelyn.

Avaruusalukset
Gemini 9 laukaisu
Agena nähtynä Gemini 8 lähestymisvaiheessa

Kantoraketteina käytettiin Titan II GLV:ta, jotka nostivat McDonnellilta tilatut miehistökapselit eli niin sanotut paluumoduulit kiertoradalle. Kapseli oli päivitetty versio aiemmassa Mercury-ohjelmassa käytetystä mallista. Eri järjestelmien paikkoja vaihdettiin ja niistä tehtiin modulaarisia, eli ne voitiin asentaa paikalleen helposti tai vaihtaa ilman muiden järjestelmien irrottamista.[4]

Toinen suuri muutos oli korvata lähdössä käytetty pelastustorni heittoistuimilla. Torni ei ollut käytännöllinen, koska se lisäsi massaa ja oli järjestelmänä epävarma. Aluksen kaksi ovea kuitenkin mahdollistivat heittoistuinten käyttämisen, ja näiden katsottiin olevan turvallisemmat.[4]

Telakointialukset

Useilla lennoilla käytettiin Agena target vehicle -nimisiä telakointialuksia. Telakointi oli merkittävä tekninen virstanpylväs ottaen huomioon sen tarpeellisuus tulevissa Apollo-lennoissa ja esimerkiksi avaruusasemien rakentamisessa.

Epäonnistuneiden laukaisujen johdosta Nasa kehitti kevyemmän telakointimaalin, ATDA:n (Augmented Target Docking Adapter) jossa ei ollut kiertoradan muutoksiin käytettyä suurempaa moottoria.[5] ATDA:ta käytettiin myöhäistetyllä Gemini 9A-lennolla Agenan tuhouduttua nousuvaiheessa. Telakoituminen kuitenkin epäonnistui, koska aluksen kotelo ei avautunut.

ATDA Gemini 9-lennolla. Jumittuneen koteloinnin ulkonäon takia astronautti Thomas Stafford kutsui sitä "vihaiseksi alligaattoriksi".

Katso myös

Lähteet
  1. The Gemini Program (1962 - 1966) Nasa. Viitattu 31.8.2019. (englanniksi) 
  2. Bob Granath: Gemini Pioneered the Technology Driving Today's Exploration NASA. 3.3.2015. Viitattu 16.6.2020.
  3. Elizabeth Howell: Gemini Program: Two-Man Prep for Moon Missions space.com. 11.2.2014. Viitattu 31.8.2019. (englanniksi)
  4. On The Shoulders of Titans - Ch2-5 www.hq.nasa.gov. Viitattu 16.6.2020.
  5. NASA - NSSDCA - Spacecraft - Details nssdc.gsfc.nasa.gov. Viitattu 16.6.2020.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.