Geminaatta

Geminaatta eli kaksoiskonsonantti on pitkä konsonanttiäänne kielissä, joissa konsonanttien pituuserot tuottavat merkityseroja eli ovat foneemisia.[1] Suomessa useimmat konsonantit esiintyvät geminaattoina: h, k, l, m, n, p, r, s, t ja ŋ (ns. äng-äänne). Näistä h on geminaattana hyvin harvinainen. Geminaatiota merkitään suomessa kirjoittamalla kirjain kahteen kertaan (paitsi äng-äännettä kirjainyhdistelmällä ng). Suomessa geminaatta kuuluu aina kahteen tavuun (tavunraja on geminaatan välissä). Sen sijaan virossa geminaattoja esiintyy niinkin, että koko geminaatta kuuluu samaan tavuun. Esimerkiksi viron sana, joka kirjoitetaan ilma, voi tarkoittaa samaa kuin suomessa, mutta myös samaa kuin suomen ilman. Kumpaa tarkoitetaan riippuu siitä, äännetäänkö L-äänne yksittäiskonsonanttina vai geminaattana.

Viime vuosisatoina useissa suomen murteissa yksittäiskonsonantit ovat määrätapauksissa pidentyneet geminaatoiksi kuten lounaismurteissa esim. "oikke", "soikke" (Lounais-Suomen erikoisgeminaatio), useimmissa itämurteissa, keski- ja pohjoispohjalaismurteissa sekä peräpohjalaismurteissa esim. "kokkous", "kovvaa" "lukkee", "perrään" (yleisgeminaatio), itäisimmissä savolaismurteissa jopa esim. "lehmmiä" (Itä-Suomen erikoisgeminaatio).