Gastornis

Gastornis parisiensiksen korkeus oli keskimäärin 1,75 metriä, mutta suurin laji, G. gigantea, kasvoi jopa kaksimetrisiksi[2]. Sillä oli erittäin suuri nokka, jolla oli koukkumainen kärki, mikä tarkoittaa, että se saattoi olla lihansyöjä. Sillä oli suuret ja voimakkaat jalat ja pienet kynnet. Gastorniksen elintavat, erityisesti ruokavalio, ovat pitkään olleet kiistanalaiset.[3] Sitä on tavallisesti pidetty pieniä nisäkkäitä syövänä petoeläimenä,[2] mutta nykyään monet auktorit uskovat sen olleen kasvinsyöjä.[4][5][6][7] Myös fossiiliset jalanjäljet viittaavat sen olleen kasvinsyöjä.[1] Kuitenkin Gastorniksen luista tehty kalsium-isotooppi-mittaus kertoo sen syöneen sekä kasveja että eläimiä, mikä tekisi siitä sorsalinnuille tyypillisen sekasyöjän.[8]

Lemoinen (1881) rekonstruktio lajista G. eduardsii (nyk. G. parisiensis).

Vuonna 1855 Meudonista, läheltä Pariisia löydettiin jättimäisen linnun jäänteet. Sille annettiin nimeksi Gastornis parisiensis löytäjänsä fyysikko Gaston Plantén mukaan. Löytö herätti huomiota sekä Ranskassa että muualla maailmalla. Se oli paitsi jättimäinen, myös aikansa vanhimpia lintuja. Lisää löytöjä tehtiin myös muualta Ranskasta, Saksasta ja Englannista. Fyysikko Victor Lemoine löysi läheltä Reimsiä lisää luita, ja niiden avulla hän teki eläimen luurangosta alustavan rekonstruktion vuonna 1881. Jäljennös oli kuitenkin suuresti virheellinen. Lemoinen otus oli 2,7 metriä korkea, pitkäkaulainen ja sirorakenteinen lintu, jolla oli suhteellisen pieni, liskomainen kallo.[9][10]

Rekonstruktiota pidettiin pitkään täsmällisenä, ja sitä käytettiin laajalti erilaisissa teoksissa. Vuonna 1876 Edward Drinker Cope kuvasi Diatryma gigantean, uuden suuren linnun New Mexicosta, ja yhdisti sen lähelle Gastornista. Vaikka uusia fossiileja löydettiin, ei niitä aineiston niukkuuden vuoksi kuitenkaan vuosikymmeniin pystytty vertaamaan tarpeeksi Lemoinen rekonstruktioon.[10][3] Vielä vuonna 1917, kun Matthew ja Grander kuvasivat lähes täydellisen luurangon Wyomingistä, ei näitä eläimiä vieläkään osattu yhdistää samaksi.[10]

Matthew'n ja Grangerin (1917) kuvaama Diatryma steini (nyk. Gastornis gigantea), Erwin Christman.

Alkuperäistä materiaalia tarkasteltiin vasta 1990-luvulla, ja osoittautui, että suurin osa Lemoinen rekonstruktiosta perustui muiden eläinten kuin lintujen jäänteisiin. Martin (1992) ja Andors (1992) totesivat Gastorniksen ja Diatryman olleen läheistä sukua toisilleen,[9][10] ja vuonna 1997 ehdotettiin niiden kuulumista samaan sukuun. Synonymisointi on nykyään laajalti hyväksytty. Nimi Gastornis on etusijalla, ja sitä on siksi käytettävä koko suvusta.[11][5]

Gastornis lähisukulaisineen luetaan heimoon Gastornithidae, ja niitä on pitkään pidetty kurkilintuina (Gruiformes). Lahkon perinteinen jako on sittemmin osoittautunut epäluonnolliseksi. Ryhmän ensimmäisen ryhmän fylogeneettisten sukulaissuhteiden tutkimuksien ansiosta 1980-luvun lopulta lähtien alkoi ajatus näiden lintujen läheisestä sukulaisuudesta sorsalintujen (Anseriformes) kehityslinjan kanssa yleistyä.[12] Eräs tutkimus vuodelta 2007 on osoittanut, että Gastornithidae on itse asiassa sorsalintujen varhainen kehityslinja, joka muodostaa kaikkien muiden sorsalintujen sisarryhmän.[13] Toiset taas rajaavat nimen Anseriformes vain nykyisille sorsalinnuille, joka Gastornithidaen ja muiden esihistoriallisten lajien kanssa muodostaa kladin Anserimorphae.[4] Gastornithidae on joskus myös luokiteltu omaan lahkoonsa Gastornithiformes.[14]

Yksinkertaistettu kladogrammi, Agnolin et al. (2007):[13]

Taiteilijan näkemys lajista Gastornis xichuanensis (ent. Zhongyanus).

Vuonna 1976 Henanista Kiinasta löydetty laji Gastornis xichuanensis kuvattiin vuonna 1980 pelkän jalan tibiotarsus-luun perusteella.[15] Se luokiteltiin aiemmin omaan sukuunsa Zhongyuanus, mutta vuonna 2013 luuta tarkastaeltaessa se sijoitettiin myös sukuun Gastornis.[16] Tämä merkitsee että Gastornis on heimonsa ainoa suku.

Gastorniksen luuranko.

• BBC Nature: Gastornis (englanniksi)