Gaston Monnerville

Gaston Monnerville (2. tammikuuta 1897 Cayenne – 7. marraskuuta 1991 Pariisi[1]) oli ranskalainen poliitikko, joka toimi Ranskan tasavallan neuvoston ja senaatin puheenjohtajana vuosina 1947–1968.

Gaston Monnerville vuonna 1947.

Monnerville syntyi Ranskan Guayanassa Martiniquelta kotoisin olleen[2] siirtomaahallinnon virkailijan perheeseen[1]. Hänen afrikkalainen verenperintönsä oli etupäässä äidin puolelta. Monnerville kävi lukion Toulousessa ja opiskeli kirjallisuutta ja oikeustiedettä Toulousen yliopistossa. Hän väitteli oikeustieteen tohtoriksi vuonna 1921.[2]

Monnerville työskenteli asianajajana Toulousessa ja César Campinchin johdolla Pariisissa. Hän liittyi vapaamuurareihin ja osallistui politiikkaan radikaalisosialistien riveissä. Niin sanotussa Galmotin jutussa mainetta saanut Monnerville edusti Guayanaa Ranskan kansalliskokouksessa vuosina 1932–1940 ja toimi siirtomaiden alivaltiosihteerinä Camille Chautempsin hallituksissa vuosina 1937–1938.[2]

Monnerville palveli vapaaehtoisena taistelulaiva Provencella toisen maailmansodan alkuvaiheessa 1939–1940. Vuosina 1942–1944 hän osallistui Ranskan vastarintaliikkeen toimintaan.[2]

Monnerville osallistui Ranskan unionin valmisteluun vuosien 1944–1945 väliaikaisessa neuvoa-antavassa kansalliskokouksessa. Hän oli mukana Yhdistyneiden kansakuntien ensimmäisessä yleiskokouksessa vuonna 1945[2] ja edusti Guayanaa ensimmäisessä ja toisessa perustuslakia säätävässä kansalliskokouksessa vuonna 1946[1]. Monnerville hävisi vuoden 1946 kansalliskokousvaalit René Jadfardille, mutta hänet valittiin Guayanan edustajaksi tasavallan neuvostoon. Vuodesta 1948 lähtien hän toimi neuvostossa Lotin departementin edustajana.[2]

Ranskan tasavallan neuvosto valitsi Monnervillen puheenjohtajakseen Auguste Champetier de Ribesin tilalle maaliskuussa 1947. Monnerville toimi tasavallan neuvoston ja sen vuonna 1958 korvanneen senaatin puheenjohtajana yhtäjaksoisesti yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Hänet muistetaan parhaiten Charles de Gaullen presidentin vaalitavasta vuonna 1962 esittämän perustuslain muutoksen vastustajana. Monnerville luopui senaatin puheenjohtajan tehtävästä vuonna 1968.[2]

Monnerville tunnettiin ihmisoikeuksien puolustajana ja rasismin vastustajana. Taustastaan huolimatta hän ei vastustanut Ranskan siirtomaavaltaa, vaan kannatti tasa-arvoisen ranskalaisen kansainyhteisön luomista. Monnervillen ansioina pidetään Guayanan vankisiirtolan lakkauttamista, siirtomaiden kehitysrahaston Fidesin perustamista sekä Guadeloupen, Guayanan, Martiniquen ja Réunionin muuttamista departementeiksi vuonna 1946. Monnerville toimi myös Ranskan yhteisön senaatin puheenjohtajana.[2]

Monnerville oli Lotin departementin yleisneuvoston puheenjohtaja vuoteen 1970 ja Saint-Cérén kaupunginjohtaja vuosina 1964–1971. Hän jätti senaatin sen jälkeen kun hänet oli nimitetty Ranskan perustuslakineuvoston jäseneksi vuonna 1974. Monnerville luopui virastaan perustuslakineuvostossa vuonna 1983, mutta jatkoi toimintaansa julkisuudessa ja kirjoitti Témoignage-nimellä julkaistuja muistelmiaan.[2]