Gent

Gent (ransk. Gand, engl. Ghent) on Itä-Flanderin (holl. Oost-Vlaanderen) maakunnan pääkaupunki Belgiassa. Se on asukasluvultaan Belgian suurin kunta ja kaupunkialueena maan kolmanneksi suurin Brysselin ja Antwerpenin jälkeen. Maantieteellisesti kaupunki sijaitsee Schelde- ja Leiejokien yhtymäkohdassa. Sen lempinimi on ”ylpeä kaupunki” (flaamiksi de fiere stede).

Gent
Stad Gent

Gent

Koordinaatit: 51°03′N, 03°42′E

Valtio Belgia
Maakunta Itä-Flanderi
Hallinto
  Pormestari Mathias De Clercq
Pinta-ala
  Kokonaispinta-ala 156,18 km²
Väkiluku (1. tammikuuta 2019) 262 219
  Väestötiheys 1 585 as./km²
Postinumero 9000


















Gentin kaupungin nykyisellä alueella on ollut tiettävästi asutusta jo pronssikaudella johtuen alueen hedelmällisestä maaperästä sekä jokien läheisyydestä. Kaupungin historia lasketaan useimmiten alkaneen 500-luvulla, kun nykyisen keskustan alueelle perustettiin katolisia luostareita. Luostareiden ympärille alkoi kasvaa tiheämpää asutusta, ja nämä aluksi erilliset asutuskeskittymät kasvoivat hiljalleen yhteen suuremmaksi kokonaisuudeksi. Gent oli noin vuodesta 1000 aina 1200-luvun lopulle Euroopan toiseksi suurin kaupunki Pariisin jälkeen. Tuohon aikaan muun muassa Lontoo ja Moskova olivat vielä pienempiä. Historiallisesti Gent tunnetaan muun muassa keisari Kaarle V:n syntymäpaikkana sekä Gentin rauhan allekirjoituspaikkana.

Gent on tunnettu myös monitieteellisestä yliopistostaan, joka sijoittuu säännöllisesti kansainvälisissä vertailuissa maailman 150 parhaan yliopiston joukkoon Belgian toiseksi parhaana yliopistona Leuvenin yliopiston jälkeen[1]. Gentin yliopisto on historiallisesti ensimmäinen yliopisto Belgiassa, jossa alettiin antaa opetusta vain hollannin kielellä vuodesta 1916 alkaen. Gentin yliopistossa kartoitettiin vuonna 1972 ensimmäistä kertaa maailmassa yhden geenin perimä, eli sekvensoitiin M2-bakteriofagin kuoriproteiinin geenin nukleotidijärjestys.[2]

Lähteet

  1. http://www.timeshighereducation.co.uk/world-university-rankings/2011-2012/top-400.html
  2. New Scientist ed: "Genes speak in flowery language", New Scientist 8, June 1972, page 545 (html) (koko teksti, free full text) Google Books. Viitattu 19.4.2011. (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.