Gamma Ray
Gamma Ray on saksalainen power metal -yhtye, jonka perusti Helloweenistä lähtenyt Kai Hansen vuonna 1988.
Gamma Ray | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1988– |
Tyylilaji | Power metal |
Kotipaikka | Saksa |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet |
Kai Hansen, kitara, laulu |
Entiset jäsenet |
Uwe Wessel, basso |
Levy-yhtiö |
RCA Records |
Historia
Gamma Rayn synty
1988, neljän vuoden Helloweenissä soittamisen jälkeen kitaristi ja laulunkirjoittaja Kai Hansen päätti jättää yhtyeen. Hän lähti tekemään hieman studiotyötä Blind Guardianin kanssa. Lopulta Hansen päätti koota oman projektin pitkäaikaisen ystävänsä Ralf Scheepersin (laulaja), Uwe Wesselin (basisti) ja Mathias Burchardin (rumpali) kanssa. Gamma Ray oli syntynyt.
Scheepersin aikakausi
Tällä kokoonpanolla yhtye julkaisi Heading for Tomorrowin helmikuussa 1990 sekä myöhemmin samana vuonna toisen kitaristin Dirk Schlächterin kanssa EP:n Heaven Can Wait. Uli Kusch korvasi tämän jälkeen Burchardin rumpupatteriston takana. Seuraavana vuonna julkaistiin kakkoslevy Sigh No More, jota seurasi loppuvuonna 50 konsertin maailmankiertue.
Kolmas albumi, Insanity and Genius, ilmestyi 1993 kahden uuden jäsenen kanssa; Thomas Nack rummuissa ja Jan Rubach basistina, korvaamassa Ulin ja Uwen lopullisesti.
Syyskuussa 1993 Gamma Ray, Rage, Helicon ja Conception tekivät yhdessä Melodic Metal Strikes Back -kiertueen. Kiertue päättyi tupla-livelevyn, Power of Metalin, ja videoiden Power of Metal ja Lust for Live, julkaisuun joulukuussa.
Hansenin äänijänteillä
Sitten tapahtui suuri muutos: Yhtyeen neljännen albumin kirjoitustyössä, Hansen ja Schlächter olivat todenneet että Scheepers asui varsin kaukana Hampurissa. Tämä tarkoitti sitä että yhtye voi kokoontua vain harjoituksissa ja viikonloppuina, ja se oli valtava pysäytys asioiden kulussa. Sillä välin Scheepers kävi koelaulussa, tähtäimessään laulajantyö Judas Priestissä. Pian sen jälkeen Hansen kysyi haluaisiko Scheepers vielä jäädä Gamma Rayhyn. He neuvottelivat pitkään ja päätyivät siihen tulokseen, että olisi parasta jos Scheepers lähtisi yhtyeestä. Ja niin, ilman pahaa verta, Scheepers lähti Gamma Raysta. Sittemmin Hansen otti laulaja-kitaristin osan itselleen.
Lopulta vuonna 1995 yhtye julkaisi neljännen albumin, Land of the Freen, joka oli ensimmäinen Hansenin laulama albumi. Kriitikot ympäri maapallon ylistivät sitä. Sitä seuraava kiertue, Men on a Tour, saattoi yhtyeen maailmanmaineeseen ja päättyi yhtyeen ensimmäisen oman livelevyn, "Alive-95" julkaisuun vuonna 1996.
Jälleen, Hansen ja Schlächter päättivät, että tarvittiin uusi muutos. Tämän takia sekä Jan Rubach että Thomas Nack lähtivät palatakseen takaisin ensimmäiseen yhtyeeseensä, "Anesthesiaan", ja mukaan tuli rumpaliksi Dan Zimmermann. Schlächter päätti vaihtavansa kitaran bassoon. Henjo Richter päätyi yhtyein Schlächterin paikalle toiseksi kitaristiksi. Gamma Rayn pitkäikäisin (ja nykyinen) kokoonpano oli syntynyt.
Työt alkoivat seuraavan täyspitkän albumin levytysprojektia varten, ja viides albumi, Somewhere Out in Space, näki päivänvalon vuonna 1997. Se aloitti yhtyeen avaruussuuntauksen sanoituksissa.
Seuraava levy oli vuonna 1999 julkaistu Power Plant, jonka massiivisen power metal -tykityksen muassa olivat mm. Pet Shop Boys -cover It's a sin ja Manowar-vaikutteinen Heavy Metal Universe. Sitten tuli aika julkaista "Best Of..." albumi, mutta Hansen halusi tehdä asiat jälleen omalla tavallaan; yhtye palasi taas kerran studioon, tällä kertaa levyttääkseen vanhat klassikot uudestaan, ja vuonna 2000 julkaistu kokoelma ristittiin Blast from the Pastiksi.
Vuoden 2001 albumi No World Order! oli myös menestyksekäs. No Order World -kiertuella yhtye kiersi ympäri Eurooppaa sekä Japania. Pienen tauon jälkeen seuraava etappi oli Skeleton in the Closet-kiertue, jolla Gamma Ray esitti harvemmin livenä soittamiaan kappaleita. Fanit saivat etukäteen äänestää kiertueen settilistasta yhtyeen verkkosivuilla. Kiertue ei ollut pitkä, mutta kaksi sen aikana soitettua keikkaa nauhoitettiin livealbumi Skeletons in the Closetia varten.
Vuoden 2005 alkupuolen kiertueellaan Gamma Ray esiintyi Iron Maidenin lämmittelijänä, nimeten tämän osan kiertueesta sloganilla Rayzin' Hell With The Beast. Levy Majestic julkaistiin syyskuussa 2005. Albumi masteroitiin Finnvoxilla Helsingissä.
Vuonna 2007 syksyllä julkaistiin Land of the Free II.
Vuoden 2010 alussa yhtye julkaisi To the Metal -nimisen albumin.
Vuoden 2014 maaliskuussa Gamma Ray julkaisi Empire of the Undead albumin.
Hellish Rock
15. kesäkuuta 2007 Gamma Ray ja Helloween julkistivat lähtevänsä yhteiselle Hellish Rock -nimiselle kiertueelle, joka ulottui myös Suomeen asti. Yhtyeet soittivat Tampereen Pakkahuoneella 10. joulukuuta 2007 ja Helsingin Kaapelitehtaalla 11. joulukuuta 2007.[1]
Kokoonpano
- Kai Hansen – laulu, kitara
- Henjo Richter – kitara
- Dirk Schlächter – basso
- Michael Ehré – rummut
Aikaisemmat jäsenet
- Uwe Wessel – basso
- Ralf Scheepers – laulu
- Jan Rubach – basso
- Mathias Burchard – rummut
- Uli Kusch – rummut
- Thomas Nack – rummut
- Dan Zimmermann – rummut
Diskografia
- Pääartikkeli: Gamma Rayn diskografia
Täyspitkät albumit
- Heading for Tomorrow (1990)
- Sigh No More (1991)
- Insanity and Genius (1993)
- Land of the Free (1995)
- Somewhere Out in Space (1997)
- Power Plant (1999)
- No World Order! (2001)
- Majestic (2005)
- Land of the Free II (2007)
- To The Metal! (2010)
- Empire of the Undead (2014)
Lähteet
Aiheesta muualla
- Gamma Rayn virallinen sivusto (englanniksi)
- Iron Saviorin virallinen sivusto (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)