Galileo Galilei

Giusto Sustermansin maalaus.

Galileo Galilein suurimpana saavutuksena voidaan pitää sitä, että hän kehitti merkittävästi tieteellistä metodia. Hän yhdisti kvantitatiiviset kokeet matemaattiseen analysointiin, mikä muodostaa yhä luonnontieteen perustan. Tämä metodi ei ollut yleisessä käytössä Galilein aikaan. Hänen isänsä, joka oli luutunsoittaja ja musiikkiteoreetikko, oli suorittanut epälineaarista riippuvuutta tutkivan kokeen. Kohteena oli viritetyn kielen jännityksen ja sävelkorkeuden riippuvuus. Nämä havainnot, jotka olivat tuttuja jo pythagoralaisten ajan soitintentekijöille, osoittivat että kokonaislukujen suhteet määrittävät harmonisia skaaloja. Matematiikkaa oli näin käytetty musiikin fysiikan kuvailemiseen. Nuori Galileo näki, kuinka hänen isänsä syvensi ja yleisti tätä yhteyttä. Galileo Galileita pidetään ensimmäisenä, joka avoimesti sanoi, että luonnonlait ovat matemaattisia.[15] Tämä oli merkittävä muutos tieteessä, sillä antiikin Aristoteleesta saakka logiikkaa oli pidetty tieteen keskeisimpänä työkaluna.

Galilein merkitys oli suuri myös siinä, että hän kiisti auktoriteettien, kuten kirkon ja antiikin filosofien aseman tieteessä. Auktoriteettien sokean tottelemisen ja hyväksymisen hylkääminen on nykyaikaisen tieteen metodin olennainen osa. Tämä kehitys johti tieteen eroamiseen uskonnosta ja filosofiasta. Nämä kaksi keskeistä tieteen kehitykseen liittyvää asiaa antavat syyn nimittää Galileo Galileita ”tieteen isäksi”.

1900-luvulla Galilein kokeiden oikeellisuus on kyseenalaistettu. Erityisesti ranskalainen tieteenhistorioitsija Alexandre Koyré on epäillyt kokeiden todenperäisyyttä. Teoksessa Kaksi uutta tiedettä kuvattu putoavan kappaleen kiihtyvyyden määritys esimerkiksi vaati tarkkaa ajanmittausta, minkä arvellaan olleen mahdotonta 1600-luvulla. Koyrén mukaan laki oli kehitetty deduktiivisella päättelyllä ja lähinnä havainnollistettu ajatuskokeilla.

Myöhempi tutkimus on kuitenkin vahvistanut kokeet. Galilein kuvailemat kiihtyvyydenmäärittämiskokeet toistettiin 1961, ja tulosten tarkkuus oli sopusoinnussa Galilein raportin kanssa. Kokeessa ei käytetä suoraan putoavia vaan kaltevaa tasoa pitkin vieriviä palloja, jolloin mitattava aika pitenee ja sen riittävän tarkka mittaus helpottuu oleellisesti. Galilein julkaisemattomien töiden tutkiminen niinkin varhaiselta ajalta kuin 1604 osoittaa selvästi kokeiden todenperäisyyden. Niistä selviävät jopa ne tulokset, joita hän käytti kiihtyvyyden määritykseen. Tässä täyttyy eräs metodin vaatima asia eli kokeiden toistettavuus.^lähde?

Galilei ymmärsi huomattavan modernilla tavalla matematiikan, teoreettisen fysiikan ja kokeellisen fysiikan väliset relaatiot. Esimerkiksi voidaan mainita seuraavat:

• Hän ymmärsi matemaattisen paraabelin sekä kartioleikkauksena että neliölain yhteydessä.
• Hän esitti, että paraabeli on ihanteellisen teoreettisen lentoradan kuvaus, kun kitka ja muut tekijät jätetään huomiotta. Erityisesti hän esitti rajat tämän teorian soveltuvuudelle, eli että teoria pätee vain laboratorion tai taistelukentän kokoluokassa. Edelleen hän jatkoi, että paraabeli ei voi kuvata oikein lentorataa, mikäli kappale on planeetan kokoluokkaa.
• Hän tunnisti, ettei hänen kokeensa voi vastata tuloksiltaan tarkasti teoreettista tai matemaattista muotoa, koska koetilanteessa vaikuttavat mittausepätarkkuudet, kitka ja muut tekijät.
• Hän ymmärsi myös luonnonlain mahdollisen pätevyyden rajallisuuden ja mittausepätarkkuuden.

Galilein ensimmäiset havainnot Jupiterin kuista.

Galilei ei keksinyt linssikaukoputkea, mutta kehitti sitä merkittävästi. Lisäksi hän oli ensimmäisiä, joka käytti sitä tähtitaivaan havaitsemiseen.[16] Hollannissa 1608 tehtyjen luonnosten avulla hän rakensi kaukoputken, jonka suurennos oli kolminkertainen. Myöhemmin hän pääsi 32-kertaiseen suurennokseen. Galilei esitteli ensimmäistä kaukoputkeaan venetsialaisille lainlaatijoille 25. elokuuta 1609.[17] Hänen kehitystyönsä muodostui myös taloudellisesti kannattavaksi sivutoimeksi, sillä kauppiaat hyötyivät siitä merenkulussa. Galilei julkaisi kaukoputkellaan tekemänsä havainnot maaliskuussa 1610 lyhyessä tutkielmassa nimeltään Sidereus Nuncius.

Galilei löysi 7. tammikuuta 1610 kolme Jupiterin neljästä suurimmasta kuusta eli Ion, Europan ja Kalliston. Ganymedeksen hän löysi vajaa viikko myöhemmin.[18] Hän havaitsi, että kuut ilmestyvät ja katoavat näkyvistä jaksollisesti. Tämän hän arveli johtuvan niiden liikkeestä Jupiterin ympäri, mistä hän päätteli niiden olevan Jupiterin kuita. Hän havaitsi niitä kevään 1610. Sitten Jupiter katosi Auringon taakse. Jupiterin tultua uudestaan näkyviin monet muutkin havaitsivat Jupiterin kuita syksyllä 1610.

Galilei antoi kuille nimen mesenaattiensa Medicien mukaan^lähde?, mutta nykyisin niitä kutsutaan Galilein kuiksi. Se, että planeetoilla havaittiin kiertolaisia, oli ongelmallista maakeskisen maailmankuvan kannalta.

Syyskuusta 1610 alkaen Galilei teki havaintoja Venuksesta.^lähde? Hän havaitsi Venuksella olevan kaikki kuun vaiheet, kuten Kopernikuksen kehittelemä aurinkokeskinen teoria ennustikin. Maakeskisen kuvan mukaan kaikkia vaiheita ei olisi pitänyt näkyä. Tämä havainto tuki aurinkokeskistä mallia mutta ei todistanut sitä.

Galilei oli myös yksi ensimmäisistä auringonpilkkuja havainneista eurooppalaisista.[19] Hän myös tulkitsi uudelleen Kaarle Suuren ajan pilkkuhavainnot, joiden aiemmin arveltiin johtuneen Merkuriuksesta. Auringonpilkkujen olemassaolo oli ristiriidassa vanhan käsityksen kanssa, jonka mukaan taivas oli muuttumaton. Francesco Sizin ensimmäisenä havaitsemat vuosittaiset muutokset pilkuissa aiheuttivat ongelmia sekä maakeskiselle että Tyko Brahen kuvalle. Galilein ja Christoph Scheinerin välille syntyi pitkä ja katkera kiista siitä, kumpi havaitsi auringonpilkut varhemmin.

Vasemmalla Galilein piirros kuusta (julkaistu teoksessa Sidereus Nuncius vuonna 1610), oikealla valokuva samasta alueesta.

Galilei raportoi ensimmäisenä kuun vuorista ja kraattereista 30. marraskuuta 1609.[20] Niiden olemassaolon hän päätteli kuun pinnan valon ja varjon muodoista, ja hän jopa arvioi vuorten korkeuksia havaintojensa perusteella. Hän päätteli Kuun pinnan olevan epätasainen yhtä lailla kuin Maan, päinvastoin kuin perinteinen aristoteelinen näkemys täydellisestä pallosta. Sidereus Nunciuksessa hän kirjoittaa:

»Vielä erästä melkoisella ihmetyksellä havaitsemaani ilmiötä en saata sivuuttaa. Melkein keskellä Kuuta sijaitsee nimittäin kaikkia muita suurempi ja muodoltaan täydellisen pyöreä painautuma. Sen olen nähnyt molempien neljännesten vaiheilla ja olen kykyjeni mukaan yrittänyt jäljentää sen jälkimmäiseen yllä olevista kuvista. Varjostuksineen ja valaistuksineen se tarjoaa samankaltaisen näkymän kuin Maan päällä Böömin kaltainen alue, jos sitä joka puolelta ympäröisivät täysin pyöreäksi reunaksi sijoittuneet erittäin korkeat vuoret.»
(Galileo Galilei: ”Sidereus Nuncius”. Suomennos: Raimo Lehti.[21])

Galilei tarkoitti tällä mahdollisesti Kuun Albategnius-kraatteria.

Galilei havainnoi Linnunrataa, jota aiemmin pidettiin kaasusumuna, ja havaitsi sen olevan niin tiheä tähtipaljous, että Maasta katsoen se näyttää pilveltä. Hän havaitsi monia paljaalle silmälle liian himmeitä tähtiä. Tähän joukkoon kuului myös Neptunus, jonka hän havaitsi 1612 ja 1613[22] mutta ei tunnistanut planeetaksi.

Galilei ei koskaan hyväksynyt Keplerin esittämiä elliptisiä planeettojen ratoja,[23] vaikka niitä tuki Tyko Brahen suuri havaintoaineisto. Kopernikaaninen teoria käytti monimutkaisia episyklejä toisin kuin Keplerin teoria. Galilei piti vuoroveden aiheuttajana liikemäärää, Kepler kuuta. Kummallakaan ei ollut kuitenkaan toimivaa fysikaalista mallia vuorovedelle. Galilei väitti, että jos Maa pyörii akselinsa ympäri ja kiertää Aurinkoa tietyllä nopeudella, täytyy osan Maasta liikkua ”nopeammin” yöllä ja ”hitaammin” päivällä.

Mikäli tämä teoria olisi totta, ei olisi kuin yksi vuoksi eli vuoroveden korkein kohta vuorokaudessa keskipäivän kohdalla. Galilei aikalaisineen tiesi hyvin, että vuoksia oli kaksi vuorokaudessa. Hän kuitenkin hylkäsi tämän poikkeuksen ja piti sitä seurauksena useista toissijaisista syistä, muun muassa meren muodosta ja sen syvyydestä. On väitetty, että Galilei oli epärehellinen tehdessään nämä argumentit, mutta Albert Einstein kehitti vastakkaisen näkemyksen, että Galilei kehitti ”hurmaavat argumenttinsa” ja hyväksyi ne kritiikittä Maan liikkeen fysikaalisen syyn toivossa.

Tunnettu kirjailija Arthur Koestler väitti Kepleristä kertovassa kirjassaan The Sleepwalkers (suom. Vedenjakajalla), että Galilei oli räikeästi epätieteellinen ja epärehellinen menettelytavoissaan ja antoi harvoin kunnian sille, jolle se kuului. Toisten mielestä on epäoikeudenmukaista arvioida häntä modernin tieteen kriteereillä, jotka hänen aikanaan vasta alkoivat kehittyä. Oman aikansa mittapuulla hän oli hyvinkin halukas muuttamaan näkemyksiään havaintojen mukaan. Voidaan myös väittää, että myös modernit tieteilijät (ja ihmiset yleisestikin) tulkitsevat havaintojaan ja uskomuksiaan aiemmin muodostamiensa näkemystensä avulla. Vaikka tämä voi vaikuttaa epärehelliseltä toiminnalta, sitä vaaditaan hiukan tieteellisen prosessin toimimiseksi (ks. Bayesin teoreema). Galileon epärehellisyydessä ei siten ollut mitään epätavallista.

Galileo Galilei.

Galilein teoreettinen ja kokeellinen työ kappaleiden liikkeen kuvaamiseksi muodosti pohjan klassiselle mekaniikalle, jonka Sir Isaac Newton kehitti myöhemmin. Hän oli pioneeri ainakin Euroopassa täsmällisessä kokeellisuudessa ja luonnonlakien matemaattisessa kuvaamisessa.

Eräs kuuluisimmista Galileita koskevista tarinoista kertoo, että hän pudotti erimassaisia palloja Pisan kaltevasta tornista osoittaakseen, että putoamisaika ei riipu kappaleen massasta. Tämä oli vastoin Aristoteleen oppia, jonka mukaan kappale putoaa sitä nopeammin, mitä enemmän se painaa. Giambattista Benedetti oli saavuttanut saman tuloksen vuosia aiemmin, 1553. Vaikka tarina tornista kerrotaan ensimmäisen kerran jo Galilein oppilaan Vincenzo Vivianin kirjoittamassa elämäkerrassa, sitä ei nykyisin pidetä totena. Galilei suoritti myös kokeita, joissa hän vieritti palloja kaltevaa tasoa pitkin. Näistä yksi on edelleen Firenzessä. Kaltevaa tasoa pitkin vieriminen vastaa hidasta putoamista, kun kappaleen massajakauma on tasainen. Vaikka Galilei oli ensimmäinen asiaa kokeillut, hän ei ollut ensimmäinen, joka väitti putoamisajan olevan riippumaton massasta: Johannes Filoponos oli väittänyt näin jo vuosisatoja aiemmin.

Galilei määritti oikean matemaattisen lain kiihtyvyydelle: kuljettu matka levosta lähtien on verrannollinen kuluneen ajan neliöön (${\displaystyle d\propto t^{2}}$). Hän ilmaisi tämän geometrista konstruktiota ja matemaattisesti eksakteja sanoja käyttäen, oman aikansa mukaisesti. Matematiikan kehityttyä asia voitiin ilmasta myös algebrallisesti. Hän päätteli myös, että kappaleet säilyttävät nopeutensa, mikäli niihin ei vaikuta mikään voima. Hän siis hylkäsi aristoteelisen näkemyksen, että kappaleiden vauhti hidastuu itsestään, ellei mikään voima vaikuta niihin. Tämäkään ei ollut uusi ajatus, vaan Ibn al-Haitham oli ehdottanut sitä jo satoja vuosia aiemmin; Jean Buridan ja Joseph Needhamin mukaan Mo Tzu oli esittänyt saman ajatuksen vielä aikaisemmin. Galilei kuitenkin ilmaisi asian ensimmäisenä matemaattisesti. Galilein inertiaperiaate kuuluu, että ”tasaisella tasolla liikkuva kappale jatkaa samaan suuntaan tasaisella nopeudella, ellei sitä häiritä”. Tämä periaate sisältyy Newtonin ensimmäiseen lakiin.

Galileo havaitsi, että heilurin heilahdusaika ei riipu heilahduksen laajuudesta. Tarinan mukaan hän päätyi johtopäätökseen katsellessaan, miten Pisan katedraalin kynttelikkö heilui, ja käytti pulssiaan ajastuksessa.[5] Vaikka Galileo uskoi verrannollisuuden olevan eksakti, se on vain pienille amplitudeille pätevä approksimaatio. Se on kuitenkin tarpeeksi tarkka kellossa käytettäväksi.

1600-luvun alussa Galilei ja hänen apulaisensa yrittivät mitata valonnopeuden.^lähde? He seisoivat eri kukkuloilla ja pitivät kumpikin ikkunaluukullista lyhtyä. Ensin Galileo avasi oman lyhtynsä luukun, ja apulainen avasi omansa nähtyään valon. Runsaan kilometrin matkalla Galilei ei voinut havaita viivettä yhtään enempää kuin silloin, kun he olivat vain muutaman metrin päässä toisistaan. Hän ei voinut tehdä päätöstä siitä, etenikö valo välittömästi, mutta hän arveli, että välimatka oli liian lyhyt hyvän mittauksen saavuttamiseksi. Galilei oli yksi ensimmäisistä, joka ymmärsi äänen taajuuden. Kun hän raapi taltalla eri nopeuksilla, hän havaitsi yhteyden äänenkorkeuden ja raapimisen nopeuden (taajuuden) välillä.^lähde?

Galilei esitti vuonna 1632 Dialogissaan fysikaalisen teorian, joka käsitteli vuorovesi-ilmiötä. Mikäli se olisi ollut oikea, se olisi puoltanut vahvasti Maan liikettä. Hänen teoriansa oli ensimmäinen käsitys siitä, että meren muoto vaikutti vuoroveden amplitudiin ja taajuuteen. Hän selosti oikein sen, että vuorovesi oli Adrianmeren keskellä vähäinen rannikoihin verrattuna. Vuoroveden syyn hänen teoriansa kuitenkin esitti väärin, ja vasta Kepler ja muut yhdistivät vuoroveden oikein Kuuhun. Kunnollisen fysikaalisen teorian teki myöhemmin Newton.

Galilei kehitti myös suhteellisuuden perusperiaatteen eli Galilei-invarianssin, jonka mukaan fysiikan lait ovat samat missä tahansa suoraan tasaisella vauhdilla liikkuvassa systeemissä. Täten ei ole olemassa absoluuttista liikettä eikä lepoa. Tämän periaatteen avulla Newton kehitti mekaniikan peruslait, ja siitä Einstein loi edelleen Erityisen suhteellisuusteorian ensimmäisen postulaatin.

Galilein sektori

Galilein matematiikan soveltaminen kokeelliseen fysiikkaan oli innovatiivista, mutta hänen matemaattiset metodinsa olivat aikansa mukaiset. Analyysi ja todistukset perustuivat enimmäkseen Eudoksoksen suhteiden teoriaan. Eukleideen teoksen Alkeet viides kirja käsittelee tätä teoriaa. Se oli tullut käyttöön vasta sata vuotta aiemmin Tartaglian tarkan käännöksen ansiosta. René Descartesin kehittämät algebralliset metodit olivat kuitenkin jo syrjäyttämässä sitä.

Galileo teki yhden pienen, mutta profeetallisen matemaattisen tuotoksen, Galilein paradoksin. Se sanoo, että on olemassa yhtä monta täydellistä neliötä kuin on kokonaislukuja, vaikka kaikki kokonaisluvut eivät ole neliöitä. Paradoksin ratkaisi 250 vuotta myöhemmin Georg Cantor.

Kopio Galilein ensimmäisestä kaukoputkesta esillä Griffith Observatoriossa.

Galilei kehitti muutamia välineitä, joita nykyisin kutsuttaisiin tekniikkaan liittyviksi keksinnöiksi, erotukseksi puhtaasta fysiikasta. Aristoteelisen määrittelyn mukaan kaikki Galilein fysiikkaa koskevat keksinnöt olivat techneä tai käytännöllistä tietoa erotuksena episteemisestä filosofisesta tutkimuksesta.

1593 Galilei kehitti laitteen, joka tunnetaan nimellä Galilein lämpömittari. Se muodostuu suljetusta lasisylinteristä ja sen sisällä olevasta kirkkaasta nesteestä. Nesteessä kelluu eri lämpötiloja edustavia painoja, jotka ovat tavallisesti suljettuja, erivärisiä nesteitä sisältäviä lasiastioita. Nesteen lämpötilan muuttuessa muuttuu myös sen tiheys. Nesteessä kelluvat lasiastiat asettuvat sylinterissä kohtaan, jossa niiden tiheys on sama kuin ympäröivän nesteen.

1594 Galilei sai patentin Venetsian senaatilta pumppukeksintöönsä, joka oli yhdellä hevosella toimiva vedennosto- ja kastelupumppu.[24] 22-vuotiaana Galilei teki kirjoitelman, jolle hän antoi nimeksi La Bilancetta. Siinä hän kuvaili keksinnön, joka parantaa vastapainovaa'an tarkkuutta. Vaakaa käytettiin kappaleiden punnitsemiseen ilmassa ja vedessä niiden seossuhteiden määrittämiseksi. Tämä kirjoitelma kuvastaa hyvin sitä, miten Galilei yhdisti tieteellisen teorian ja käytännön, toisin kuin useimmat aikalaisensa.[25]

Galilei kehitti harpin kaltaisen laitteen, niin kutsutun Galilein sektorin, jota voitiin käyttää muun muassa tykistössä. Hän kirjoitti sektorille ohjeistuksen ja 1598 palkkasi Marcantonio Mazzolenin valmistamaan niitä. Hänen oppilaansa ostivat sitten sektoreita ohjeineen.[26]

1609 Galileo sai tietää kaukoputken olemassaolosta erään ystävänsä kirjeestä. Pian Galilei valmisti oman kaukoputken tehden jopa linssit itse. Kaukoputki, jolle hän antoi nimen aperspillum, vahvisti 30-kertaisesti. Vaikka Galilei kertoi, ettei se ollut hänen keksintönsä, hän sai palkankorotuksen Venetsian valtiolta korvaukseksi oikeudesta valmistaa niitä.[27] Samana vuonna Galilei jo käytti ensimmäisten joukossa kaukoputkea tähtien, planeettojen ja kuiden tarkkailuun.

Määritettyään Jupiterin kuiden kiertoajat vuonna 1612 Galilei ehdotti, että jos niiden kiertoradat tiedettäisiin tarpeeksi tarkkaan, niitä voisi käyttää universaalina kellona. Se tekisi edelleen mahdolliseksi määrittää pituuspiirin. Galilei työskenteli tämän ongelman parissa ajoittain lopun elämäänsä, mutta käytännön ongelmat olivat suuret. Metodia käytti onnistuneesti ensimmäisen kerran Giovanni Domenico Cassini 1681 ja myöhemmin monet laajojen maa-alueiden kartoittajat, esimerkiksi Lewis ja Clark. Merinavigaatiossa, missä herkkiä teleskooppihavaintoja oli vaikea tehdä, pituuspiirin määritys onnistui vasta kannettavan kronometrin, kuten John Harrisonin laite, keksimisen jälkeen.

Viimeisinä vuosinaan jo täysin sokea Galilei suunnitteli pidäkemekanismia heilurikelloon, mutta ensimmäisen toimivan heilurikellon teki kuitenkin Christiaan Huygens vasta 1650-luvulla.[28]

Pääartikkeli: Galileo Galilein tapaus

Cristiano Bantin maalaus vuodelta 1857 Galileon inkvisition kohtaamisesta.

Raamatun Psalmeissa 93:1; 96:10; 104:5, Ensimmäisessä aikakirjassa 16:30 ja Saarnaajan kirjassa 1:4,5 on kohtia, joiden voidaan tulkita kertovan lujasta ja pysyvästä Maan paikasta. Galilei oli kuitenkin aurinkokeskisen maailmankuvan kannattaja ja väitti, että se ei ole Raamatun sanaa vastaan. Hän otti Augustinuksen kannan, jonka mukaan kaikkea ei pidä ottaa liian kirjaimellisesti, erityisesti kun kyseessä on runo- ja laulukirja kuten Psalmit. Kirja on kirjoitettu Maan näkökulmasta, joten Aurinko nousee ja laskee eli näyttää liikkuvan taivaalla. Todellisuudessa tämä johtuu Maan pyörimisestä.

Galilei siis oli selvä heliosentrisyyden puolustaja, mutta vallassa ollut katolinen kirkko taas piti kiinni maakeskisyydestä. Vuoteen 1616 mennessä arvostelu oli voimistunut niin, että Galilei meni Roomaan puolustamaan ajatuksiaan kirkon vallanpitäjille. Kardinaali Bellarmine toimitti hänelle inkvisition käskyn, että hän ei saa puolustaa ajatusta Maan liikkumisesta Auringon ympäri. Määräys ei estänyt Galileita, joka pysyi monta vuotta kiistan ulkopuolella. Hän palasi aiheen pariin, kun kardinaali Barberinista tuli vuonna 1623 paavi Urbanus VIII. Barberini oli Galilein ystävä ja ihailija, ja hän oli myös vastustanut Galilein vuoden 1616 tuomiota. Galileon kirja Dialogo dei due massimi sistemi del mondo (’Dialogi kahdesta pääasiallisesta maailmanjärjestelmästä’) ilmestyi 1632. Sillä oli nimellinen inkvisition ja paavin hyväksyntä.

Paavi Urbanus VIII pyysi henkilökohtaisesti, että Galilei esittäisi argumentteja sekä heliosentrismin puolesta että sitä vastaan mutta varoisi sen puolustamista. Lisäksi hän pyysi, että hänen mielipiteensä lisättäisiin kirjaan. Galilei täytti jälkimmäisen toiveen osittain. Joko tahattomasti tai tarkoituksella hän kirjoitti tekstin niin, että dialogissa geosentrisyyttä puolustanut Simplicius sortui usein virheisiin ja päätyi välistä näyttämään tyhmyriltä. Tämä sai kirjan vaikuttamaan hyökkäykseltä aristoteelista näkemystä vastaan. Lisäksi Galilei pani paavin sanat Simpliciuksen suuhun. Monet historioitsijat pitävät Galilein tekoa tahattomana. Joka tapauksessa paavi ei suhtautunut julkiseen ivaan tai selvään puolueellisuuteen kevyesti. Galilei oli loukannut yhtä suurimmista suojelijoistaan, ja hänet kutsuttiin Roomaan selvittämään toimiaan.^lähde?

Dialogin vuoksi Galilei oli menettänyt monia puolustajiaan Roomassa, ja hänet määrättiin 1633 oikeudenkäyntiin jumalanpilkasta epäiltynä.^lähde? Inkvisition tuomio koostui kolmesta pääkohdasta.

• Galilein tuli kieltää heliosentrisyys, joka tuomittiin muodollisesti ”harhaoppiseksi”.
• Galilei määrättiin vangittavaksi, mutta myöhemmin rangaistus muutettiin kotiarestiksi.
• Dialogi asetettiin katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen luetteloon ”Index 1634”.[29]

Lisäksi kiellettiin kaikkien Galilein töiden, myös tulevien, julkaiseminen. Tätä ei kuitenkaan julistettu oikeudenkäynnissä eikä valvottu.

Tarinan mukaan Galilei mutisi noustessaan polviltaan ”Eppur si muove” eli ”se liikkuu sittenkin”.[5] Todennäköisesti tämä tarina ei kuitenkaan pidä paikkaansa.[30] Galilei oli lyhyen aikaa arestissa Sienan arkkipiispa Ascanio Piccolominin luona, mutta joulukuussa 1633 hän sai luvan vetäytyä huvilalleen Arcetriin lähelle Firenzeä, missä hän vietti lopun elämäänsä. Hän omisti aikansa yhdelle suurimmista töistään Discorsi e Dimostrazioni Matematiche, intorno a due nuoue scienze (suomeksi' Kaksi uutta tiedettä'). Sir Isaac Newton ja Albert Einstein arvostivat tätä teosta, jonka perusteella Galileoa on kutsuttu modernin fysiikan isäksi.

Galilei haudattiin uudelleen Santa Crocen basilikan pyhään maahan 1737.^lähde? Hänen arvonsa palautettiin muodollisesti 1741, kun paavi Benedictus XIV salli Galileon kaikkien tieteellisten töiden julkaisun.^lähde? Osia niistä oli julkaistu jo 1718 sensuroituna. Vuonna 1758 heliosentrismin yleinen kielto poistettiin kirkon sensuurilistalta ja 1822 Dialogi Dialogo dei due massimi sistemi del mondo poistettiin kiellettyjen kirjojen luettelosta. 31. lokakuuta 1992 paavi Johannes Paavali II ilmaisi pahoittelunsa siitä, kuinka Galileita oli kohdeltu ja myönsi Galilein olleen oikeassa.[31] Galilei rehabilitoitiin 13 vuotta istuneen tutkintakomission suosituksesta.[32]

Nykyaikaisen tieteen käsityksen mukaan Galilein näkemykset aurinkokeskisyydestä eivät olleet olennaisen edistyksellisiä. Galilein esittämä malli ei ollut Tykon samanaikaista, kilpailevaa teoriaa tarkempi. Tähtien parallaksi, ensimmäinen Aurinkokunnan ulkopuolinen todiste Maan liikkumisesta, keksittiin vasta 1838.

Galilei kuitenkin esitti Maan kaksoisliikkeen eli sen, että Maa kiertää itsensä ympäri ja liikkuu Auringon ympäri eikä päinvastoin.[32] Hän romutti siten perinteisen näkemyksen ihmisen erikoisasemasta maailmankaikkeudessa. Nykyisin tiedetään, ettei Maa sen enempää kuin Aurinko tai Linnunradan keskuskaan ole maailmankaikkeuden keskus.