Gabriele Tarquini

Tarquini menestyi hyvin jo kartingin puolella voittaen Italian kartingsarjojen mestaruuden kolmena peräkkäisenä vuotena (1983–85) ja josta hän nousi sarjan mestarina isompaan Formula 3000 -sarjaan vuonna 1985 (Tarquinin aikaisempi kokemus formulasarjoista oli puutteellista, koska hän ehti ajaa muutaman kilpailun Italian ja Euroopan Formula 3-sarjoissa).[1][3][5] Sanremo Racing -tallin autolla hän sijoittui tulokaskaudellaan yhdessä kilpailussa palkintokorokkeelle ja oli sarjan lopputuloksissa kuudes.[3][5][4] Kahtena seuraavana vuonna hän jatkoi samassa sarjassa, jossa pärjäsi kohtalaisin tuloksin sijoittuen muutamia kertoja palkintokorokkeelle (parhaimmaksi tulokseksi sarjan kilpailuista jäi Imolan kilpailun toinen sija).[1][3][4][5]

Tarquini ajoi ensimmäisen Formula 1 -osakilpailunsa vuonna 1987 San Marinon GP:ssä Osella -tallin -autolla, joka päättyi keskeytykseen.[1][2][4][5][6] Hän sai pitkäkestoisemman sopimuksen Coloni-tallista kaudeksi 1988.[1][2][4][5] Hän selviytyi kilpailujen karsinnoista kahdeksan kertaa ja ajoi parhaimman sijoituksen Kanadan GP:ssa ollen kahdeksas.[1][2][3][5][7]

Kaudella 1989 Tarquinin piti ajaa FIRST -tallissa, mutta Richard Divilan suunnittelema tallin auto ei läpäissyt kolaritestejä ja talli kärsi rahan puutteesta jo ennen kauden alkua.[8][9] Hän oli jäämässä ilman tallipaikkaa, kunnes AGS -tallista vapautui paikka tallin kuljettajan Philippe Streiffin halvaantuessa testeissä sattuneessa ulosajossa.[1][2][5][4] Tarquini saavutti AGS-tallissa uransa ainoan pistesijan olemalla kuudes Meksikon GP:ssa 1989.[1][2][3][5][10] Kausi 1990 sujui huonosti, tuloksena 12 karsiutumista, kolme keskeytystä ja vain yksi maaliin asti pääseminen (13. sija Unkarin GP:stä).[1][2][11]

Tarquini vaihtoi kesken kauden 1991 Fondmetal -talliin.[1][2][3][5][4] Ensimmäinen kausi Fondmetalilla ei tuonut toivottua tulosta, mutta kaudella 1992 Tarquini selvitti tiensä jokaiseen kilpailuun.[1][2][5] Auto ei kuitenkaan ollut kovin kestävä ja Tarquini pääsi maaliin vain kerran 13 osakilpailussa (Britannian GP:n 14.sija).[1][2][5][12]

Fondmetal-tallin rahoituksen loppuessa kauden 1992 jälkeen Tarquini päätti siirtyä ajamaan Touring Car -vakioautosarjoja Alfa Romeon valmistamalla autolla (vakioautosarjoissa hän oli ajanut jo vuodesta 1987 lähtien muutamia kisoja sekä kansainvälisissä että Italian sarjoissa BMW:llä ja Alfa Romella).[1][3][5][4] Kaudella 1993 Tarquini sijoittui Italian sarjassa kolmanneksi ajamalla kauden aikana 11 palkintosijaa, joista 5 oli voittoja.[3][5][4] Seuraava kausi oli menestyksekäs Britannian vakioautoissa, kun hän ajoi kauden viidessä ensimmäisessä kilpailussa voittoon (kauden aikana voittoja kertyi yhteensä kahdeksan) ja sai ensiyrityksellä vuoden 1994 mestaruuden.[1][3][5][4]

Vakioautokilpailujen ohessa Tarquini toimi Tyrrell -tallin testikuljettaja vuonna 1995 ja ajoi uransa viimeisen F1-osakilpailun tuuraamalla loukkaantunutta Ukyo Katayamaa Euroopan GP:ssä (tuloksena kilpailusta oli 14.sija).[1][2][3][5][4][13] Tarquinin Formula 1 -saavutuksiksi jäivät 78 kilpailua ja niistä saavutettu yksi maailmanmestaruuspiste.[1][2] Hänellä on lisäksi hallussaan 24 esikarsinnan uloskarsiutumisen ennätys.[1]

Tarquini on ajanut vuodesta 1995 lähtien monissa vakioautosarjoissa, mm. DTM:ää, BTCC:tä sekä Italian, Belgian ja Euroopan sarjoissa.[3][5]ref name = speedsportmagazine /> Vuonna 1996 hän ajoi Alfa Corsen tehdaskuljettajana kansainvälisessä ITC-sarjassa voittamalla yhden kilpailun Silverstonen radalla ja sijoittuen loppupisteissä sijalle 14.[3][4] Seuraavana vuonna hän kilpaili Belgian Procar -sarjassa Honda Accordilla sijoittuen kerran palkintokorokkeelle ja loppupisteissä sijalle 15.[3] Tarquinin palasi BTCC-sarjaan vuonna 1997, jossa voitti yhden kilpailun.[3][4] Vuonna 1998 hän ajoi JAS Engineeringin Hondaa Saksan vakioautosarjassa ja kauden 1999 hän jakoi Saksan ja Englannin sarjojen kesken.[3][4][14] Vuonna 2000 Tarquini osallistui JAS:n ajattamalla Hondalla Euroopan Super Touring Cupiin kolmen osakilpailun verran (hän ajoi myös kolme voittoa Hondalla BTCC-sarjassa samana vuonna).[3][4][15][16][17] Seuraavana vuonna hän ylsi sarjassa kolmanneksi ja voitti sarjan mestaruuden vuonna 2003 Monzan radalla, jossa hän kävi tiukan taistelun Jörg Mülleriä vastaan (Tarquinin Alfa Romeo kärsi lauantain aika-ajojen ongelmista Müllerin ajaessa paalupaikalle, mutta Müllerin lauantain kisan kolaroinnin ansiosta pisteille ajanut Tarquini otti tätä kiinni pisteissä ja sunnuntain kilpailun kolmas sija riitti mestaruuteen).[1][3][5][4][18][19] Kaudelta 2004 Tarquini kuittasi kolmannet tilat sekä BTCC Masters että ETCC sarjoista.[3][5][4]

Vuosina 2005–17 Tarquini kilpaili FIA:n WTCC -sarjassa, jossa keräsi useita voittoja sekä voitti hopeaa 2008, 2010 ja 2013 sekä mestaruuden vuonna 2009.[1][3][5][4][20] Hän ehti ajaa sarjassa Alfa Romeon, SEAT:in, Hondan ja Ladan talleissa, joilla voitti lähes jokaisella kaudella (poikkeuksena kokonainen kausi 2015 sekä yhden kisaviikonlopun kausi 2017 Kiinassa, joka päättyi hylkäykseen).[3][5][4][21][22] Tarquini vieraili kaudella 2017 TCR International Series -vakioautosarjassa yhden kilpailun verran Kiinassa, jonka hän voitti häntäpään lähtöruudukosta onnistuneen lähdön ansiosta, mutta ei saanut pisteitä sarjan vierailijasäännön vuoksi.[4][23] Kaudesta 2018 lähtien World Touring Car Championship muuttui uudeksi World Touring Car Cup -sarjaksi, johon Tarquini osallistui Hyundain autolla ja jossa hän on voittanut avauskaudella mestaruuden sekä useita kilpailuja (muun muassa sarjan avauskilpailun Marrakechissa).[3][4][24][25][26][27][28][29][30]