GOELRO

Vuonna 1913 sähkökulutus asukasta kohden oli Venäjällä 14 kWh ja jo teollistuneissa Yhdysvalloissa 236 kWh. Ensimmäinen maailmansota aiheutti 1917 vakavia energiapuutteita erityisesti Petrogradissa ja Moskovassa: Bakun öljy ja Donetskin kivihiili eivät riittäneet energiaksi. Marraskuussa juuri lokakuun vallankumouksen jälkeen Lenin antoi määräyksen tätä ehdottaneelle insinööri I. I. Radženkolle rakennuttaa Moskovan alueelle Šaturskoihin turpeella toimiva sähkövoimala. Tuolloin myös heräsi kiinnostus G. O. Graftion suunnitelmaan perustaa Petrogradin alueelle Volhoviin voimala käyttäen asevelvollisia työvoimana.

Tammikuussa 1918 järjestettiin 1. yleisvenäläinen energiateollisuuden edustajien kokous, missä ehdotettiin toimielimen perustamista voimaloiden rakentamisen johtamista varten. Jo toukokuussa 1918 perustettiin TsES, sähkötekninen keskuskomitea, josta tuli yleiskokousten työnjatkaja. Jäseniksi tulivat johtavat energeetikot: I. G. Aleksandrov, A. V. Vinter, G. O. Graftio, R E. Klasson, A. G. Kogan, T. R. Makarov, V. F. Mitkeviž, N. K. Polivanov, M. A. Šatelen ja muita. Syyksi asiantuntijoiden intoon on arveltu olevan niin isänmaallisuus kuin myös se, että teknokraatteina he saattoivat kokea pystyvänsä toteuttamaan teollistamisajatuksiaan paremmin neuvostovallan kanssa. Joulukuussa 1918 TsES organisoi toimiston suunnittelemaan sähköistämistä ja vuoden kuluttua tästä oli Križižanovskilla ehdotus teollisuuden sähköistämisestä valmis esitettäväksi kansankomissaareille.

Noin kolmen viikon kuluessa työväen ja talonpoikien puolustusneuvosto suositti ja Lenin allekirjoitti päätöksen GOELRO:n perustamisesta. Valtionkomiteasta tuli 19-jäseninen: G. M. Križižanovski (puheenjohtaja), A. I. Eisman (varapuheenjohtaja), A. G. Kogan, B. I Ugrimov, N. N, Vaškov, H. S. Sidelnikov, G. O. Graftio, L. V. Dreier, G. D. Duberlin, K. A. Krug, M. J. Lapirov-Skoblo, B. E. Stokel, M. A. Šatelen, E. J. Šulgin sekä varajäseniksi R. A. Ferman, L. K. Ramžin, A. I. Tairov ja A. A. Švarts.

Joulukuuhun 1920 mennessä Križižanovskin johdolla noin 200 asiantuntijaa valmistelivat sähköistämisohjelman, jonka hyväksyi 8. neuvostojen yleisvenäläinen kokous ja jonka vahvisti 9. neuvostojen yleisvenäläinen kokous vuosi myöhemmin. Suunnitelman oli määrä tulla toimeenpannuksi 10-15 vuodessa sekä käsittää kaiken kaikkiaan 30 suurvoimalaa, joista 10 olisi vesivoimaloita ja 20 höyryvoimaloita.

GOELRO:n tavoitteena ei ollut niinkään raskasteollistaminen sähköistämisen avulla kuin työn tuottavuuden parantaminen laajoilla kansantalouden aloilla korvaamalla ihmis- ja eläintyövoimaa sähköistämällä. Pyrittiin hyödyntämään laajemmin lämpöarvoltaan vähäisiä kivihiililaatuja, turvetta, puuta, kaasua sekä öljyliusketta paikallisesti.

Suunnitelma käsitti sekä toimiala- että aluekohtaisen toimeenpanosuunnitelman. Tätä varten valtakunnallinen suunnitelma jaettiin seitsemään alueelliseen perussuunnitelmaan: pohjoiseen, keskis-teolliseen, eteläiseen, Volgan varren, Uralin, Kaukasian sekä Länsi-Siperian ja Turkestanin suunnitelmaan.

GOELRO suunniteltiin jo alusta lakisääteiselle pohjalle, minkä toimeenpanon takaisi keskitetty taloussuunnitelma. GOELRO:sta tuli Neuvosto-Venäjän ja Neuvostoliiton ensimmäinen kattava valtionsuunnitelma, joka toimi esikuvana koko kansantalouden viisivuotissuunnittelun myöhemmin järjestävälle valtionsuunnitelmalle, GOSPLANille. GOELRO valtionkomiteana lakkautettiin jo kesäkuussa 1921, minkä jälkeen sen työtä jatkoi GOSPLAN.

GOELRO:n ensimmäinen osa A tuli suoritetuksi 1926 mennessä. A:n tavoitteena oli palauttaa sisällissodassa pienentynyt tuotanto. Vuoteen 1935 mennessä oli suoritettu rakentamiseen liittyvät tavoitteet. Myös raskas sähkötekninen tuontia korvaava teollisuus kehittyi. 1923 Elektrosila toimitti Volhoviin Leningradin alueelle neljä ensimmäistä 7,5 MW turbiinia. 1930-luvun puoleen väliin mennessä oli jo perustettu Elektrozavod (Электрозавод) ja Dinamo (Динамо) Moskovaan, Krasnyi kotelštšik (Красный котельщик) ja Taganrogiin, Turbogeneratornyi zavod imeni S. M. Kirova (Турбогенераторный завод имени С. М. Кирова) Harkovaan. Vuodesta 1934 tuli Neuvostoliitto voimalaitteiden rakentamisessa omavaraiseksi. Mittavan teollistumisen rahoitukseen käytettiin ylenmääräisen innostuksen lisäksi myös vankityövoimaa ja tuotantohyödykkeiden tuomiseen käytettiin myös viljaa, minkä viemisellä 1930-luvun puolivälissä aiheutettiin Volgan varrella ja varsinkin Ukrainassa nälänhätä, missä kuoli miljoonia ihmisiä.