Funny Games
Funny Games on vuonna 1997 julkaistu itävaltalainen elokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Michael Haneke. Elokuvassa kaksi nuorta miestä ottaa perheen heidän mökillään panttivangikseen, ja pakottaa heidät sadistisiin leikkeihin.[1] Haneke teki elokuvasta yhdysvaltalaisen uudelleenfilmatisoinnin vuonna 2007.[2]
Funny Games | |
---|---|
![]() DVD-julkaisun kansikuva |
|
Ohjaaja | Michael Haneke |
Käsikirjoittaja | Michael Haneke |
Tuottaja | Veit Heiduschka |
Säveltäjä | Georg Friedrich Händel |
Kuvaaja | Jürgen Jürges |
Leikkaaja | Andreas Prochaska |
Tuotantosuunnittelija | Christoph Kanter |
Pukusuunnittelija | Lisy Christl |
Pääosat |
Susanne Lothar Ulrich Mühe Arno Frisch Frank Giering |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Itävalta |
Tuotantoyhtiö | Wega Film |
Levittäjä | Madman Entertainment |
Ensi-ilta |
![]() ![]() |
Kesto | 108 min |
Alkuperäiskieli | saksa |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Elokuva
Michael Haneke sai elokuvaan idean lehtiartikkeleista joita hän oli kerännyt. Niissä, nuoret rikolliset kertoivat motiivikseen halun "kokeilla miltä se tuntuu". Haneken mukaan Bennyn videossa hän niin sanotusti aloitti keskustelun aiheesta, ja jatkoi sitä tämän elokuvan avulla. Haneke halusi elokuvallaan näyttää katsojalle hänen oma osansa väkivallan kuluttajana.[3] Haneke halusi myös tehdä eräänlaisen vastauksen muun muassa elokuvalle Syntyneet tappajiksi, joka hänen mukaansa luo esittämänsä väkivallan liian houkuttavaksi katsojalle.[4] Funny Games perustuu osittain Haneken ensimmäiseen ja filmaamattomaan käsikirjoitukseen nimeltään Wochenende (viikonloppu).[5]
Rooleissa
Susanne Lothar | … | Anna, perheen äiti |
Ulrich Mühe | … | Georg, perheen isä |
Arno Frisch | … | Paul, toinen pojista |
Frank Giering | … | Peter, toinen pojista |
Stefan Clapczynski | … | Georg, perheen poika |
Doris Kunstmann | … | Gerda |
Christoph Bantzer | … | Fred |
Wolfgang Glück | … | Robert |
Susanne Meneghel | … | Gerdan sisar |
Monika Zallinger | … | Eva |
Lähteet
- Grundmann Roy, Naqvi Fatima, Root Colin (toim.): Michael Haneke Interviews. The University Press of Mississippi, 2020. ISBN 978-1-4968-2840-8.
Viitteet
- Funny Games IMDb. Viitattu 4.10.2021.
- Funny Games IMDb. Viitattu 4.10.2021.
- Marc Toullec 1998, s. 37 (Michael Haneke Interviews)
- Christopher Sharrett 2003, s. 68-69 (Michael Haneke Interviews)
- Thomas Assheuer 2008, s. 103 (Michael Haneke Interviews)
Aiheesta muualla
1980-luku | Seitsemäs manner (1989) | ||||||
1990-luku | Bennyn video (1992) · 71 katkelmaa erään sattuman kronologiasta (1994) · Funny Games (1997) | ||||||
2000-luku | Pianonopettaja (2001) · Suden aika (2003) · Kätketty (2005) · Funny Games (2007) · Valkoinen nauha (2009) | ||||||
2010-luku | Rakkaus (2012) · Happy End (2017) |