Funanin kuningaskunta

Funanin kuningaskunta oli hindulais-buddhalainen kuningaskunta Mekongin suistossa nykyisen Vietnamin alueella. Funan perustettiin ensimmäisellä vuosisadalla jaa., ja sen kukoistusta kesti 500-luvulle jaa. asti. Laajimmillaan se hallitsi nykyistä Etelä-Vietnamia ja osia Laosista, Myanmarista, Kambodžasta, Thaimaasta ja Malesiasta Malakan niemimaalla. Funanin kuningaskunta on Kaakkois-Aasian vanhin tunnettu valtio. Se tunnetaan vain kiinankielisellä nimellä Fu Nan (länsimaisittain Funan).[1][2]

Funan
ensimmäinen vuosisata jaa.–600-luku jaa.


Funan naapurimaineen kun se oli laajimmillaan noin 400 jaa. Lähellä 9=Haripunchai ja 10 = Dvaravati
Valtiomuoto kuningaskunta
Pääkaupunki Vyadhapura (todennäköisesti nyk. Phumi Banam)
Uskonnot hindulaisuus
Historia
– kukoistuskausi 400-luku jaa.
– hajoaminen 500-luvulta 600-luvulle
Kielet sanskrit (300-luvulta alkaen)
Seuraaja(t) Chenla

Lähes kaikki tieto Funanista perustuu kiinalaisiin aikakirjoihin. Arkeologinen tutkimus Kambodžassa ja Vietnamissa keskeytyi 60 vuodeksi Indokiinan konfliktin ja sitä seuranneiden sisällissotien takia ja alkoi uudelleen vasta 1970-luvun lopulla.[3]

Historia

Synty ja alkuvaiheet perimätiedon mukaan

Funanin synnystä ja alkuvaiheista on olemassa vain myyttisiä legendoja, jotka tunnetaan vain kiinalaisista kronikoista. Kiinalaiset K'ang T'ai ja Chu Ying vierailivat Funanissa 245–250. Heidän kirjoitusten mukaan Funanin alkuperäinen hallitsija oli kuningatar Liu-ye. Mo-fousta saapui sitten henkiä palvova Hun, jolla oli taikajousi. Hunin onnistui valloittaa Liu-ye, ja Hunista tuli Funanin ensimmäinen kuningas. Toisen version mukaan kuningatar oli Ye-liu. Hun-houei oli ulkomaalainen, joka palvoi henkiä ja jolla oli taikajousi. Hun-houei saapui Funaniin kauppiaiden mukana, valloitti Ye-liun ja nai hänet. Kolmannessa versiossa kuningatar on jälleen Liu-ye, Hun-t'ien tulee puolestaan Ki-maasta, ja hänellä on hengiltä saama taikajousi. Neljännessä ja viimeisessä versiossa kuningatar oli niin ikään Liu-ye, Hun-t'ien palvoi henkiä, ja hänellä oli taikajousi, mutta hän tuli etelästä Kiaosta. Hän nai Liu-ye, nousi kuninkaaksi ja antoi pojalleen seitsemän kaupunkia hallittavakseen.[4]

Legendojen tulkitseminen on hankalaa, mutta erittäin suurella todennäköisyydellä voidaan kuitenkin olettaa, ettei legendojen Hun ollut intialainen eikä myöskään brahmaani, sillä Funanilla ei tähän aikaan vielä ollut yhteyksiä Intiaan. Hunin mahdolliseksi kotipaikaksi on ehdotettu Malakan niemimaan itärannikkoa.[4]

Tidot Liu-yen ja Hunin jälkeisestä ajasta perustuvat edelleen eri tarinoihin. Edellä mainitun toisen version mukaan heidän jälkeläisensä hallitsivat, kolmannen version mukaan heidän poikansa ja pojanpoikansa hallitsivat P'an-huangin kuolemaan asti. Neljännen version seitsemää kaupunkia hallinneen pojan jälkeläinen Hun-p'an-houang yhdisti kaikki kaupungit, ja hänen poikansa hallitsivat niitä.[4]

Myös uuden dynastian synnystä kiinalaiset kronikat antavat useita versioita. Yhden mukaan Ye-Liun ja Hun-Houein dynastia heikkeni ja kenraali Fan Hsün aloitti uuden dynastian. Toisen version mukaan P'an-houangin kuoltua Fan-shih-man valittiin kuninkaaksi. Häntä seurasi Chan, joka tappoi oikean kruununperillisen, vain joutuakseen Fan-shih-manin toisen pojan Changin murhaamaksi. Chang puolestaan päätti päivänsä kenraali Fan-Hsünin käsissä, joka sitten valittiin kuninkaaksi. Kolmannessa versiossa P'an-houangia seurasi P'an-P'an, joka antoi Fan-manin (toisen version Fan-shih-man) hoitaa valtakunnan asioita. Kuninkaan kuoltua Fan-man valittiin kuninkaaksi, ja hän rakensi suuria laivoja ja valloitti naapurikuningaskuntia (muun muassa Tun-sunin). Sen jälkeen hän kruunautti itsensä ”Funanin suurkuninkaaksi”. Kolmannessa versiossa tehdään myös lukuisia surmatöitä, ennen kuin Fan-Hsünista tässäkin versiossa tulee kuningas.[4]

Kiinalaisten mainitsema Tun-sun on paikallistettu Malakan niemimaalle. Mielipiteet sen sijainnista ovat vaihdelleet eteläisestä Malakasta pohjoisen Tenasserimiin. Tenasserimia pidetään todennäköisempänä sijaintina, sillä kiinalaisten kirjoitusmerkki Tun-sunille on lähtöisin monin kielen kantamuodosta. Kiinalaisten kronikoiden mukaan Tun-sunin kieli oli samankaltainen kuin Funanin asukkaiden. Sen perusteella on päätelty, että Funanin asukkaat olisivat todennäköisesti olleet mon-khmerejä mutta eivät vielä kuitenkaan khmerejä. [5]

Kiinalaiset kronikat kertovat lisäksi kaksi versiota Funanin ensimmäisistä yhteyksistä Intiaan. Ensimmäisen mukaan Funaniin saapui Fan-Chanin aikana mies, joka kertoi Intian tavoista, vauraudesta ja suuruudesta. Toisen version mukaan Fan-Chan lähetti lähetystön intialaisen kuninkaan luokse. Heidän matkansa kesti neljä vuotta, ja he palasivat takaisin Funaniin samoihin aikoihin kuin kiinalaisten ensimmäinen lähetystö oli siellä 245–250.[6]

Historiallinen aika

Ennen kiinalaisten tai intialaisten saapumista Funan oli jo merkittävä paikallinen merivalta ja kansainvälisen kaupankäynnin keskus, jonka kautta kauppareitit kulkivat Han-dynastian Kiinasta Intiaan, Lähi-itään ja Rooman valtakuntaan.[7][3] Vuosina 245–250 vieraillen kiinalaisten tarkoituksena olikin kauppasuhteiden solmiminen, sillä Kolmen kuningaskunnan aikana Wu-kuningaskunta saattoi käydä kauppaa vain meriteitse. Vierailun jälkeen kiinalaisista lähteistä löytyy monia mainintoja Funanin edustajista Kiinassa.[5]

Kiinalaisten lähteiden mukaan Funanin Tien-chu Chan-t'an (tai Chu Chan-t'an) lahjoitti kesyjä elefantteja Kiinaan 357. Mainittu henkilönnimi on aiheuttanut lukuisia spekulaatioita Funanin silloisesta tilasta. George Cœdèsin mukaan se on osoitus siitä, että Funan oli tuolloin joutunut intialaisen Chan-t'anin vallan alle. Michael Vickeryn mukaan tällainen tulkinta on romantisoivaa historiankirjoitusta, joka edellyttää, että ulkomailta saapunut aristokraatti olisi noin vain voinut päästä valtaan ja pysyä siellä ilman tuon yhteiskunnan tukea. Lisäksi se hänen mukaansa edustaa vanhentunutta näkemystä, jonka mukaan Kaakkois-Aasia olisi ollut täysin kehittymätön ennen intialaisten tuloa. Myöhemmän historian valossa onkin todennäköisempää, että lähettiläinä on käytetty ulkomaalaisia (tai ulkomaalaissyntyisiä) heidän kielitaitonsa ja riippumattomuutensa takia.[8]

Kiinalaisten kronikat (ja niiden myöhemmät versiot) 400-luvulta ovat sekavia ja epäjohdonmukaisia. Liu-Song-dynastian (420–479) ajan kronikat kertovat, että dynastian loppupuolella Funanin hallitsijana oli Chiao Chen-ju eli Jayavarman. Toisen version mukaan yksi Chu Chan-t'anin seuraajista oli Chiao Chen-ju, intialainen brahmaani, joka oli lähtenyt hallitsemaan Funania ylimaallisen äänen käskystä ja jonka funanilaiset hyväksyivät hallitsijaksi. Häntä seurasi Liu-Song-dynastian kaudella 424-453 Shih-li-t'o-pa-mo ja myöhemmällä kaudella 483-493 Chö-sie-pa-mo eli Jayavarman. Jokseenkin varmaa on joka tapauksessa, että Funanin hallitsija 400-luvun lopulla oli Jayavarman arvonimenään ”Kaundinya”. Kronikan mukaan hän kuoli 514 ja hänen seuraajansa oli Rudravarman eli kiinaksi Liu-t'o-pa-mo. Rudravarmanin tiedetään lähettäneen viisi lähetystöä Kiinaan vuosina 517–539.[9]

Tuho

Kiinalaisten kronikoiden maininnat Funanista loppuvat 500-luvun puolivälissä. Tang-dynastian ajalta on peräisin tieto, että Chenla olisi valloittanut Funanin 600-luvun alussa. Funanin Oc Eo -satamakaupungin kaivausten perusteella on todettu, että se hylättiin 600-luvun puoliväliin mennessä. Funanin katoaminen sijoittuu aikaan, jolloin kauppareitit muuttuivat merkittävästi. Merireitit siirtyivät etelämmäksi Sumatralle, jonne oli syntymässä Srivijayan merimahti. Myös maitse kulkevat kauppareitit muuttuivat, kun Kiina sai haltuunsa Keski-Aasian kauppareitit. Kiinalaisten raportoima Funanin tuho on saattanut olla pelkästään vallanperimyskiista tai hallitsijoiden siirtyminen pohjoisemmaksi, jotta he voisivat hyötyä uusista kauppareiteistä.[10]

Hallitsijat

Funanin hallitsijoista on vähän tietoa, ja useimpien nimiä ei edes tiedetä.[11] Funanin hallitsijat voidaan kuitenkin jakaa hallitsijan arvonimen mukaan kolmeen dynastiaan: Hun, Fan ja -varman.[12]

Hun-dynastia

Tiedot Hun-dynastiasta perustuvat perimätietoon. Sen kestosta ei ole tietoja. Hallitsijoiden oletetaan olleen samaa sukua. Lisäksi usein oletetaan, että hallitsijat olivat miehiä, mutta varmuudella tämä voidaan sanoa vain ensimmäisestä kuninkaasta Hun-t'ienista ja dynastian kahdesta viimeisestä hallitsijasta (P'an-huang ja P'an-p'an).[12]

AikaNimiVaihtoehtoiset nimetHuomiotaLähde
 ?Liu-yeYe-Liuperimätiedon mukaan 1. kuningatar[4]
 ?HunHun-houei, Hun-t'ienperimätiedon mukaan Funanin 1. kuningas, Liu-yen puoliso[4]
 ?tuntematon määrä tuntemattomia hallisijoita
 ?P'an-huangHun-p'an-houang[12]
 ?P'an-p'anedellisen poika[12]

Fan-dynastia

Perimätiedon mukaan Fan-shih-man valittiin Funanin kuninkaaksi, koska Hun-dynastia oli heikentynyt. Fan-dynastia oli kestoltaan lyhyt (vain viisi hallitsijaa), ja yleisin vallanperimystapa oli murha. Viimeisen Fan-kuninkaan sukulaisuussuhdetta edeltäneisiin hallitsijoihin ei tunneta.[12]

AikaNimiVaihtoehtoiset nimetHuomiotaLähde
 ?Fan-shih-manFan-man[4][12]
 ??Fan-shih-manin vanhin poika[12]
200-luvun alkupuoliFan-ChanFan-shih-manin siskonpoika, murhasi Fan-shih-manin vanhimman pojan[12][13]
200-luvun alkupuoliFan-ChangFan-shih-manin nuorempi poika, murhasi Fan-Chanin[12]
200-luvun puoliväliFan HsünFan-Chanille uskollinen kenraali, murhasi Fan-Changin, hallitsi kun kiinalaiset vierailivat Funanissa 245-250[12][6]

Varman-dynastia

Fan Hsünia seuraa Funanin historiassa yli kahden vuosisadan katkos, jolta ajalta ei tunneta hallitsijoita. Fan-hallitsijoiden suhdetta -varmaneihin ei myöskään tunneta. Voi olla, että kyseessä on edelleen Fan-dynastia, joka on vain ottanut intialaisperäisen -varmanin arvonimekseen. Toisaalta kyseessä voi olla täysin uusi dynastia, joka käytti varmania erottuakseen Fan-hallitsijoista.[14]

AikaNimiVaihtoehtoiset nimetHuomiotaLähde
200-luvulta 400-luvulletuntematon määrä tuntemattomia hallitsijoita
400-lukuJayavarmanhallitsi ennen vuotta 478[11]
500-lukuRudravarmanTeki 514 Angkor Boreista pääkaupungin. Lähetti lähettiläitä Kiinaan 517-539[11][15]
500- ja 600-lukutuntematon määrä tuntemattomia hallitsijoita

Lähteet
  • Cœdès, Georges: Les États hindouisés d'Indochine et d'Indonésie. De Brocard, 1944. Teoksen verkkoversio (viitattu 19.1.2011). (ranskaksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Heikkilä-Horn, Marja-Leena: Kaakkois-Aasia eilen ja tänään. Helsinki: Yliopistopaino, 1991. ISBN 951-570-084-1.
  • Stark, Miriam T.: "From Funan to Angkor: Collapse and Regeneration in Ancient Cambodia" teoksessa: G. M. Schwartz & J. J. Nichols (toim.): After Collapse: The Regeneration of Complex Societies, s. 144–167. University of Arizona Press, Tucson, 2006. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.1.2011). (englanniksi)
  • Vickery, Michael: Funan Reviewed : Deconstructing the Ancients. Bulletin de l'Ecole française d'Extrême-Orient, 2003, nro 90–91, s. 101–143. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 20.2.2011. (englanniksi)

Viitteet
  1. Heikkilä-Horn 1991, 27
  2. Early Indianized Kingdom of Funan US Library of Congress. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  3. Stark 2006, s. 148–149
  4. Vickery 2003, s. 105–107
  5. Vickery 2003, s. 112
  6. Vickery 2003, s. 108
  7. Vickery 2003, s. 111
  8. Vickery 2003, s. 112–113
  9. Vickery 2003, s. 114–115
  10. Stark 2006, s. 152–153
  11. Stark 2006, s. 151
  12. Vickery 2003, s. 116–117
  13. Vickery 2003, s. 109
  14. Vickery 2003, s. 117
  15. Vickery 2003, s. 115

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.