Friskala

Friskala on Turun kaupunginosa, joka sijaitsee Hirvensalon saaren kaakkoisosassa. Alueeseen kuuluu myös Iso-Vihtilän saari. Alueella sijaitsee Friskalan kartano. [2]

Friskala
Friskala

Näkymä Friskalan Ravaksenkadulta

Kaupungin kartta, jossa Friskala korostettuna.
Turun kaupunginosat
Kaupunki Turku
Suuralue Hirvensalo-Kakskerta
Väkiluku 792[1] (31.12.2015)

Friskala oli aiemmin asukasluvultaan yksi Turun pienimmistä kaupunginosista, mutta on kasvanut nopeasti. Vuonna 2007 alueen väkiluku oli 295[3] ja vuonna 2015 uusien pien- ja rivitaloalueiden myötä 792 asukasta.[1]

Vuonna 2009 Friskala oli Turun toiseksi hyvätuloisin pienalue viereisen Papinsaaren jälkeen.[4]

Historiaa

Friskalan kartano on Hirvensalon ainoa historiallinen herraskartano, jonka omistajiin – eivät välttämättä asukkaisiin – ovat kuuluneet muiden muassa Knut Posse sekä saksalaisperäinen Fresen eli Friskin suku, josta nimi Friskala tulee. Friskalan pientalovaltainen kaava sai lainvoiman vuonna 2003, ja monet uudet kadut saivat nimensä entisistä omistajista.[5] Ennen kartanon perustamista 1400-luvulla alue tunnettiin Ravasen tai Ravaksen nimellä ja kartanon perustamisen jälkeen Friiskylänä tai Friskalana.[6]

Lähteet

  1. Väestö alueittain 31.12.2010–2015, Turun kaupungin tilastollinen vuosikirja. Viitattu 12.4.2017.
  2. http://www.friskalankartano.com/friskala.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Väestö alueittain 31.12.2007–2012, Turun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2013. Viitattu 4.5.2021.
  4. Pärtty, Juhani: Turun alueprofiili, Turku 2011, s. 32. Viitattu 14.4.2017.
  5. Paasikivi, Iina: ”Hirvensalo osana Turun kaupunkisuunnittelua”, Hirvensalo eilen, tänään ja huomenna, s. 262–263. Toim. Maija-Liisa Kalhama ym. Turun museokeskus, 2004. ISBN 9789515951021.
  6. Vähäkangas, Tapio: Tuomiorovasti Hans Petrin syntyperä ja perilliset (Arkistoitu – Internet Archive), Genos, Suomen sukututkimusseuran aikakauskirja 51(1980), s. 73-87. Viitattu 21.4.2017.

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.