Friisinvesikoira

Yleensä friisinvesikoira on musta-valkoinen, mutta myös ruskea-valkoinen ja jopa yksivärinen musta tai ruskea sallitaan. Etenkin yksiväriset koirat tuovat etäisesti mieleen newfoundlandinkoiran pennun.

Friisinvesikoira on hiljainen, itsepäinen ja ystävällinen. Sillä on erinomainen hajuaisti ja sen kouluttaminen sujuu hyvin helposti. Se rakastaa työntekoa, mutta on nykyisin lähinnä pihavahti ja seurakoira.[2]

Kiharakarvaisia koiria on ollut Alankomaissa ainakin 1600-luvulta lähtien, ja nykyinen rotu saattaa polveutua niiden ja mastiffien välisistä risteytyksistä.[2] Tätä teoriaa tukisi ainakin monia muita vesikoiria ja etenkin paikallista sukulaisrotua, stabyhounia, huomattavasti vankempi rakenne ja jykevämpi, etäisesti newfoundlandinkoiraa muistuttava karhumainen pää. Onkin myös arveltu, että newfoundlandinkoira polveutuisi ison saint-johnin koiran kautta vanhoista eurooppalaisista vesikoirista.

On kuitenkin olemassa myös toinen teoria, joka viittaa baltialaiseen alkuperään. Sen mukaan merimiehet olisivat tuoneet sieltä mukanaan näiden koirien esi-isiä.[2]

Friisinvesikoira jalostettiin saukon ja vesilintujen metsästykseen Frieslandissa, minkä lisäksi sitä on historiansa aikana käytetty niin pihakoirana kuin rottien ja muiden tuholaisten hävittämiseen ja jopa kärryjen vetoon. Sana wetterhoun tarkoittaa vesikoiraa, mutta sen alkuperälle on olemassa muitakin teorioita, kuten saksankielinen sana wittern eli "vainuta". Vuonna 1947 rotu tunnustettiin Hollannin Kennelliitossa ja vuonna 1971 FCI:ssä.[2] Suomeen tuotiin ensimmäinen yksilö vuonna 1996 ja tähän asti Suomeen on rekisteröity 5 koiraa, joista vain yksi, vuoden 2012 tuontinarttu, on enää tällä hetkellä elossa.[3]

Sisäsiitos on heikentänyt rodun terveyttä huomattavasti, ja tämän sekä jalostuspopulaation pienen koon takia vuonna 2012 päätettiin aloittaa risteytysohjelma. Risteytysprojektiin käytettäviä rotuja ei ole toistaiseksi julkistettu.[4]

• Rotumääritelmä (Arkistoitu – Internet Archive)