Friikkisirkus
Friikkisirkus (tai friikkishow, friikkinäytös, kummajaisnäytös) on näytös, jossa esitellään kummajaisia eli epätavallisen näköisiä ihmisiä. Esiintyjiin kuului esimerkiksi jättiläisiä, kääpiöitä, ylipainoisia, siamilaisia kaksosia, parrakkaita naisia, pienipäisiä ihmisiä, raajattomia ihmisiä sekä eksoottisten kansojen edustajia.[1]
Friikkisirkukset kehittyivät kuriositeettimuseoista, joissa kummajaisia oli näytteillä muiden epätavallisten kohteiden ohella. Friikkisirkukset olivat itsenäisiä näytöksiä, toisin kuin sirkusten sideshow't, joissa myös saatettiin esitellä kummajaisia.[2]
Friikkisirkukset nousivat suureen suosioon 1800-luvulla Yhdysvalloissa, ja pienimuotoisia näytöksiä nähtiin myös muualla, kuten Suomessa. Näytökset koettiin normaalina viihteenä, ja niitä mainostettiin tavallisissa lehdissä.[1]
Friikkinäytösten suosion huippu kesti 1840-luvulta 1900-luvun taitteeseen ja pienimuotoisempana aina 1940-luvulle asti.[3] Kummajaisten esittelyn arvostelu ja kyseenalaistaminen sekä elokuvan tulo 1920-luvulla vaikuttivat friikkinäytösten suosion hiipumiseen. Toiminnan lakkaamisen johdosta siihen yhdistetty hyväksikäyttö lakkasi, mutta toisaalta alalta vapaaehtoisesti toimeentulonsa hankkineet ihmiset menettivät elantonsa.[1]
Tod Browningin sideshow-elokuva Freaks – kummajaiset (1932) kertoo friikkisirkuksessakin esiintyneistä ihmisistä.[1]
Lähteet
- Sutinen, Ville-Juhani: Kääpiöistä kolosseihin: kummajaisten historia Suomessa. Into, 2019. ISBN 978-952-351-152-1.
Viitteet
- Jussi Mankkinen: Jättiläisiä, kääpiöitä, parrakkaita naisia ja syfiliksen runtelemia luurankoja: friikkisirkukset ja kummajaisnäytökset olivat suosittua viihdettä myös Suomessa Yle uutiset. 19.7.2019. Viitattu 9.8.2019.
- Sutinen 2019, s. 82.
- Sutinen 2019, s. 84.