Friedrichshafen FF 33

Tiedusteluversiot olivat FF 33:n erilaisia variaatioita, joissa oli eri moottorivaihtoehtoja, varustuksia, kellukkeita ja siipirakenteita. Perusmalli esiteltiin vuoden 1914 lopulla, ja se oli hyvin tavanomainen puurakenteinen lentokone, jossa ohjaaja istui taaemmassa ohjaamossa. Edeltäneen FF 29:n tavoin lentokoneen voimanlähteenä oli 120 hevosvoiman Mercedes D.II -moottori. FF 33 poikkesi edeltäjästään vain vähän lukuun ottamatta kellukkeiden muotoa. Perusmallia rakennettiin ainoastaan kuusi kappaletta.[1]

Seuranneessa FF3b-mallissa ohjaajan paikka siirrettiin etuohjaamoon, tähystäjän siirtyessä konekiväärillä aseistettuun takaohjaamoon. FF 33b-malli varustettiin myös tehokkaammalla 160 hevosvoiman Maybach-moottorilla, jonka jäähdytin asennettiin etuohjaamon eteen moottorin sivulle. Etuosastaan oli tasaleveät ja perän suuntaan yhteen pisteeseen kapenevat kellukkeet olivat portaalliset. Mallia valmistettiin viisi kappaletta.[1]

FF 33e oli edeltäjiensä kaltainen poiketen niistä lähinnä kellukkeiden sijoituksessa ja muodossa. Pääkellukkeiden pituutta lisättiin, takakelluke poistettiin ja sen tilalle tuli pitkä, koneen rungon alla sijainnut sivuperäsin. Mallin voimanlähteenä oli 150 hevosvoiman Benz Bz.III -moottori, jonka jäähdytin asennettiin ylemmän siiven etureunaa vasten. E-malli oli ensimmäinen, joka varustettiin radiolaittein, vaikkakin vain lähettimillä. Mallia valmistettiin maaliskuusta 1915 alkaen kaikkiaan 188 kappaletta. Viimeinen sarja luovutettiin syyskuun 1917 tammikuun 1918 välillä ja siihen kuului ainoastaan kaksin ohjaimin varustettuja koulukoneita. Viimeinen tiedusteluversio oli FF 33j, jonka merkittävin tuntomerkki oli spinneri. J-mallin varustukseen kuuluivat myös aiemmista malleista poiketen sekä radiolähetin että -vastaanotin.[1]

Tiedustelukonemalleista viimeinen oli FF33s, joka oli sama kuin FF33j varustettuna kaksoisohjaimin. Konemallia käytettiin ainoastaan koulukoneena.[2]

Hävittäjäversioiden selkeiden ero tiedusteluversioihin oli pienempi koko ja uusittu siipirakenne, jolla pyrittiin parantamaan liikehtimiskykyä. Hävittäjäversioiden voimalaitteena oli alkuun 150 hevosvoiman Benz-moottori. Ensimmäinen kaksipaikkainen hävittäjä oli lokakuussa 1915 esitelty FF 33f, jonka aseistuksena oli tähystäjän käsinsuunnattava Parabellum-tykki. Mallia valmistui lopulta ainoastaan viisi kappaletta ennen kuin uusi FF 33h-malli korvasi sen. Uuden version rungon etuosa oli suunniteltu uudelleen, kuten myös kellukkeet ja ohjainpinnat. Kellukkeissa otettiin käyttöön niiden välille asennetut metalliputkikannakkeet. Lisäksi muutamat ohjainkaapelit kaksinkertaistettiin toimintavarmuuden lisäämiseksi, mikäli kone saisi osumia taistelussa. H-malli otettiin palveluskäyttöön tammikuussa 1916 ja muutamassa vuorokaudessa koneita saatiin palvelukseen kaikkiaan 45 kappaletta.[2]

Syyskuussa 1916 esiteltiin paranneltu FF 33l, joita valmistui kaikkiaan 135 kappaletta. Uuden mallin runkoa ja siipien kärkiväliä oli lyhennetty edelleen ja koneisiin oli asennettu spinneri. Mallissa oli hyvin onnistuttu yhdistämään liikehtimis- ja suorituskyvyt. Malliin lisättiin myös kiinteä eteenpäin ampuva konekivääri, mutta osassa koneita ase korvattiin radiolaitteilla.[2]

Versailles’n rauha antoi laillisen mahdollisuuden Gdańskin ympäristön haltuunottoon saksalaisilta. 10. helmikuuta 1920 puolalaiset joukot saavuttivat Puckin, jossa oli saksalaisten hylkäämä merilentotukikohta. Konstanty Jacyniczin komentama 1. meripataljoona otti tukikohdan valvontaansa. Jacynicz määräsi Wiktoryn Kaczynskin lentolaivueen muodostajaksi ja komentajaksi. Tukikohdassa oli neljä lentokonehallia, 700 × 350 -metrinen ruohokenttä sekä 800 × 100 -metrinen betoninen laituri renkailla varustettujen vesilentokoneiden käyttämiseksi, mutta sieltä löytyi ainoastaan joitakin tuhottuja lentokoneita. Romuista saatiin kunnostetuksi kaksi, Friedrichshafen FF33h ja Fokker D.VII, olivat siten uolan meri-ilmavoimien ensimmäiset lentokoneet. FF33h teki ensilentonsa 15. heinäkuuta 1920, joka on myös meri-ilmavoimien vuosipäivä.[3]

Kaluston täydentämiseksi Danzigista saatiin ostetuksi neljä vesilentokonetta: Friedrichshafen FF 33E, Friedrichshafen FF 33L, Friedrichshafen FF 49b ja Lübeck-Travemünde F4.[4]

Suomen ilmavoimille (silloisille Ilmailuvoimille) ostettiin helmikuussa 1918 Saksasta kahdeksan lentokonetta, joista kaksi oli FF 33E-koneita. Ensimmäinen saapui 20. huhtikuuta 1918 höyrylaiva Virgolla Vaasaan ja toinen kesällä 1918. Koneiden saksalaiset tunnukset olivat 1999 ja 1998, suomalaiset F16 ja F24, myöhemmin S58/18 ja S73/18, jälkimmäisen koneen viimeisin rekisteritunnus 2A301. Ensimmäinen kone tuhoutui moottorihäiriön seurauksena Turussa 11. elokuuta. Toinen kone pysyi luetteloissa vuoteen 1923 saakka.[5]

Kolmas kone ostettiin 26. marraskuuta 1918 Tallinnan saksalaiselta lentoasemalta. Kone sai tunnuksen C83/18 ja se poistettiin luetteloista 1. elokuuta 1919.[5]

Suomen ilmailuvoimien komentajan, kapteeni Carl Seberin, adjutantin, luutnantti Conrad von Bülow-Bothkampin (*26. kesäkuuta 1895 † 11. elokuuta 1918 Turku [6]) , ohjaama kone syöksyi palavana mereen Turun merilentoaseman lähellä 11. elokuuta 1918.

Ruotsin merivoimien lentojoukot ostivat huhtikuussa 1918 viisi Friedrichshafenin lentokonetta, joista kolme oli mallia FF 33e ja kaksi FF 33l. Kaikki koneet olivat aseistamattomia ja ne oli varustettu 150 hevosvoiman Benz-moottorein. Ostetut koneet saapuivat Tukholmaan syyskuussa 1918. Tukholmalainen Gälarvarvet (TDS) valmisti laivastolle kaksi FF 33l (No 18 ja 19) ja kolme FF 33e konetta. Merivoimissa koneet oli sijoitettu Hägernäsiin.[7]

Kun Ruotsin ilmavoimat perustettiin vuonna 1926 kaksi FF 33l ja kaksi FF 33e konetta siirrettiin koulukoneina uudelle puolustushaaralle. Ilmavoimissa FF 33l koneet saivat uudet tunnusnumerot 218 ja 219. Luovutetut FF 33e koneet, joista toinen oli Saksasta ostettu ja toinen Ruotsissa valmistettu, saivat tunnusnumeroikseen 216 ja 222. Ilmavoimat antoi koneille mallinimeksi Sk 2 ja ne sijoitettiin lennosto F2:een. Koneita käytettiin tähystäjien kouluttamiseen. Koneista 216 ja 222 tuhoutuivat pakkolaskuissa ja poistettiin koneluettelosta vuonna 1927. Koneet 218 ja 219 todettiin vanhentuneiksi ja poistettiin koneluettelosta kaksi vuotta myöhemmin.[7]