F. W. Murnau

F. W. Plumpe aloitti 1908 Berliinin yliopistossa filologian opinnot. Sieltä hän jatkoi kuitenkin pian Heidelbergin yliopistoon, missä hän opiskeli kirjallisuustiedettä, kielitiedettä ja taidehistoriaa.[1] Kesän 1911 jälkeen Plumpe keskeytti opintonsa ja aloitti uran näyttelijänä, mikä etäännytti häntä perheestänsä. Siksi hän vaihtoi nimensä Murnauksi baijerilaisen Murnau am Staffelseen mukaan.[2] Murnau am Staffelsee tunnettiin monien monien ekspressionistien, kuten Wassily Kandinskyn ja Franz Marcin, pakopaikkana.[1]

Murnau oli vuosina 1909–1913 aktiivinen Heidelbergin teatteriyhteisössä. Tuona aikana Max Reinhardt kiinnitti huomion häneen ja kutsui hänet Berliiniin Deutsches Theateriin. Reinhardt oli usiden saksalaisten ja itävaltalaisten näyttelijöiden mentori. Ensimmäinen maailmansota katkaisi Murnaun nousevan uran teatterissa. Hän taisteli maavoimissa Itä-Preussissa itärintamalla ja myöhemmin taistelulentäjänä.[1] Erään lennon aikana Murnaun kone pakotettiin alas Sveitsiin, missä hänet internoitiin. Saksan lähetystön ansiosta hän pystyi tuona aikana ohjaamaan useita teatterituotantoja ja aloittamaan uran elokuvamaailmassa propagandaelokuvien kokoajana ja leikkaajana. Kokemus elokuvista mahdollisti Murnaun siirtymisen sodan jälkeen täyspäiväisesti elokuva-alalle.[3]

Murnau kuvaamassa elokuvaa vuonna 1920.

Pian sodan jälkeen Murnau osallistui elokuvantekoon ja oli mukana saksalaisen mykkäelokuvan nousussa. Murnau perusti 1919 pienen itsenäisen Murnau-Veidt Filmgesellchatt -elokuvastudion näyttelijä Conrad Veidtin kanssa. Samana vuonna Murnau ohjasi ensimmäisen elokuvansa, Der Knabe in Blau.[1] Hänen seuraavat elokuvansa olivat Saatana (Luopunut enkeli), joka oli hänen ensimmäinen elokuvaaja Karl Freundin ja näyttelijä Conrad Veidtin kanssa, ja Kyttyräselkä ja tanssijatar, joka aloitti hänen yhteistyönsä käsikirjoittaja Carl Mayerin kanssa.[4] Murnaun muista varhaisia elokuvia olivat Sehnsucht, Abend – Nacht – Morgen ja Der Januskopf.[2] Der Januskopf oli luvaton versio Robert Louis Stevensonin romaanista Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde. Se oli kauhulegenda Bela Lugosin ensiesiintyminen valkokankaalla.

Murnaun varhaisin säilynyt elokuva on Matka yöhön (1921), joka oli kolmiodraaman ympärille rakennettu tragedia. Se oli mielenkiintoinen yhdistelmä aikansa merkittäviä tyylejä, kamarielokuvaa ja ekspressionismia.[1] Samana vuonna vain 16 päivässä kuvatussa Vogelödin linnassa Murnau osoitti jo taitojaan luoda pelon ja kauhun ilmapiiriä, mistä hän tuli tunnetuksi vampyyrielokuvassa Nosferatu (1922).[4] Nosferatusta on tullut ekspressionistisen elokuvan merkkiteos, mutta elokuva oli vaarassa tuhoutua kokonaan, sillä se oli luvaton sovitus Bram Stokerin Draculasta ja Stokerin leski haastoi tuotantoyhtiö Pana-Filmin oikeuteen. Oikeusjutun takia taloudellisiin vaikeuksiin ajautunut Pana-Film ei pystynyt levittämään elokuvaa laajasti.[1]

Nosferatun lisäksi Murnau ohjasi vuonna 1922 kaksi muutakin elokuvaa, Fantomin ja Palavan pellon.[5] Murnau ja elokuvaaja Fritz Arno Wagner olivat luoneet Nosferatuun lähes unenomaisia visuaalisia tehosteita, joita he käyttivät myös elokuvassa Viimeinen mies, jonka ansiosta Murnausta kiinnostuttiin myös Hollywoodissa.[1] Peter von Baghin mukaan Viimeinen mies oli kamarielokuvakauden huipentuma. Siinä Murnau käyttää kameraa, joka kuvaa asiat päähenkilön näkökulmasta.[6]

Murnau ohjasi vielä Viimeisen miehen jälkeen Saksassa muun muassa filmatosoinnit Molièren Tartuffesta ja Johann Wolfgang von Goethen Faustista.[7] Faustia pidetään lähes mestariteoksena, ja siinä on ajalleen poikkeukselliset erikoistehosteet. Varsinkin kohtaus, jossa Faust ja Mefistofeles lentävät maan yllä on maininnan arvoinen.[8] Faust ja Fritz Langin Metropolis valmistuivat neljän kuukauden välein, ja ne olivat viedä tuotantoyhtiö Ufan konkurssiin. Vaikka kansainvälisellä näyttelijäkokoonpanolla varustettu Faust menestyikin erinomaisesti Saksan markkinoilla, elokuvien tuotantokustannukset olivat niin suuret, että ne päättivät Erik Pommerin uran Ufan johdossa.[9]

Murnau oli jo Yhdysvalloissa, kun Faust sai ensi-iltansa 14. lokakuuta 1926.[2] Hän oli tehnyt Fox Film Companyn kanssa neljän vuoden sopimuksen, ja hänen ensimmäinen Hollywood-elokuvansa oli Auringonnousu.[1] Elokuva valittiin vuonna 1958 ”maailman kauneimmaksi elokuvaksi”, mutta se ei menestynyt odotetusti. Auringonousu sai runsaasti kiitosta kriikoilta, ja se sai ensimmäisessä Oscar-gaalassa palkinnon ainutlaatuisesta ja taiteellisesta tuotannon laadusta. Lisäksi Janet Gaynor palkittiin parhaasta naispääosasta ja Charles Rosher ja Karl Struss parhaasta kuvauksesta. Auringonnousu ei kuitenkaan menestynyt taloudellisesti, minkä takia Murnau menetti taiteelliset vapautensa Foxilla.[3]

Fox valkoi huomattavasti tarkemmin Murnaun seuraavia elokuvia. Elokuvan 4 paholaista (1928) muutettiin onnelliseksi, ja siihen lisättiin jälkikäteen ääniraita. Samoin kävi elokuvalle Suurkaupungin tyttö (1930).[4] 4 paholaista on sittemmin kadonnut, eikä Suurkaupungin tyttö ollut enää täysin Murnaun projekti, sillä häntä ei sallittu kuvaamaan elokuvaa loppuun.[3] Suurkapungin tytön alkuperäinen nimi oli Jokapäiväinen leipämme. Murnau halusi kuvata siinä dokumentaarisesti leivän valmistusprosessia, ja hän tutkikin sitä perusteellisesti elokuvaa varten. Tuottaja William Fox ei ollut kuitenkaan aiheesta kiinnostunut.[5]

Suurkaupungin tytön jälkeen Murnau aloitti yhteistyön Robert J. Flahertyn kanssa.[3] He matkustivat Tahitille kuvaamaan elokuvaa Tabu – tarina Etelämereltä. Heidän näkemykset elokuvasta eivät kuitenkaan olleet yhtenäväiset, ja Murnau kuvasi ja kustansi elokuvan lopulta itse.[4] Hän oli sitä ennen purkanut sopimuksensa Foxin kanssa, joten hänellä ei ollut tuotantoyhtiön rahallista tukea elokuvan tekemisessä.[8]