Friedrich Ernst Dorn

Dorn kävi lukion Königsbergissä 1857–1865 ja opiskeli matematiikkaa, luonnontieteitä, filosofiaa ja ranskaa Königsbergin Albertus-yliopistossa 1865–1869. Dorn läpäisi opettajantutkinnon vuonna 1869 ja hänestä tuli vanhassa lukiossaan ja Berliinissä suoritetun koevuoden jälkeen apuopettaja Berliinissä samalla kun hän väitteli Königsbergissä matematiikasta 1871.

Dorn sai 1973 vakinaisen viran Greifswaldin yliopistossa matematiikan ja fysiikan opettajana, samana vuonna hänestä tuli apulaisprofessori Breslaun yliopistoon ja vuonna 1881 vakituinen professori Darmstadtin teknilliseen korkeakouluun. Vuonna 1885 Dorn sai teoreettisen fysiikan henkilökohtaisen apulaisprofessorin viran Anton Oberbeckin seuraajana Hallen yliopistossa, mutta koska Dorn oli jo aikaisemmin hoitanut varsinaisen professorin virkaa, hänestä käytettiin nimitystä professori. Vuonna 1895 Dornista tuli kokeellisen fysiikan professori ja Hallen yliopiston fysiikan laitoksen johtaja Hermann Kloblauchin seuraajana.[2] Samana vuonna hänestä tuli myös Saksan tiedeakatemian jäsen.

Dornin tutkimusalana oli nestekiteiden lisäksi niihin aikoihin ajankohtaiset röntgensäteet ja radioaktiivisuus.

Vuonna 1900 Dorn julkaisi tekemiensä kokeiden perusteella artikkelin, jossa hän vahvisti Ernest Rutherfordin aikaisemmat tutkimustulokset ja laajensi niiden soveltuvuutta. Rutherford oli osoittanut, että toriumista lähtee ympäristöön radioaktiivista ainetta, ja nyt Dorn totesi, että saman­laista ainetta lähti myös radiumista.[3] Myöhemmin Rutherford ja Soddy ositti, että toriumista ja radiumista lähti samaa ainetta, joka oli kaasu, ja että se oli uusi alkuaine.[4]

Dorn kutsui radiumista lähtevää radioaktiivista ainetta yksinkertaisesti emanaatioksi, mutta vuonna 1904 Rutherford otti käyttöön tarkemman nimen radiumemanaatio. Myöhemmin William Ramsay ehdotti sille nimeä niton, joka johtuu loistavaa tarkoittavasta latinan sanasta nitens.[5] Vuonna 1923 sai nykyisen nimensä radon.

Marshall ja Marshall ovat tutkineet radonin löytöön liittyviä alkuperäisiä tutkimus­raportteja.[6] Heidän mukaansa radonin keksijänä tulisi pitää Rutherfordia, sillä hän oli ensimmäinen, joka havaitsi kaasua lähtevän mistään radio­aktiivisesta aineesta (ensin toriumista), ja lisäksi hän ensimmäisenä osoitti radonin olevan kaasu. Rutherford oli myös ensimmäinen, joka pystyi yhdistämään omat tutkimus­tuloksensa radonista muiden tekemiin tutkimuksiin, joissa mitattiin radonin atomimassa ja havaittiin sen spektri, ja hän selvitti sen paikan jaksollisessa järjestelmässä.

• Jungnickel, Christa and Russell McCormmach. Intellectual Mastery of Nature. Theoretical Physics from Ohm to Einstein, Volume 1: The Torch of Mathematics, 1800 to 1870. University of Chicago Press, 1990a.
• Jungnickel, Christa and Russell McCormmach. Intellectual Mastery of Nature. Theoretical Physics from Ohm to Einstein, Volume 2: The Now Mighty Theoretical Physics, 1870 to 1925. University of Chicago Press, 1990b.
• Marshall, James L.; Virginia R. Marshall (2003). "Ernest Rutherford, The "True Discoverer" of Radon". Bulletin for the History of Chemistry 28 (2): 76 – 83.
• Weeks, Mary Elvira (1933). "The Discovery of the Elements. XIX. The Radioactive Elements". Journal of Chemical Education: 79 – 90.
• Wigand, A. (1916). "Ernst Dorn". Phys. Zeitschrift 17: 299.