Friedebert Tuglas

Friedebert Tuglas kävi Tarton kaupunkikoulua (1901–1903) ja Hugo Treffnerin kymnaasia (1904–1905). Hän osallistui vuoden 1905 Venäjän vallankumousyritykseen ja vietti puoli vuotta Toompean vankilassa. Hän asui vuosina 1906–1917 pitkiä aikoja poliittisena pakolaisena Suomessa, Pariisissa, Saksassa ja muualla,[1] ja hän puhui sujuvasti suomea. Hän vironsi huomattavan määrän suomalaista ja venäläistä kaunokirjallisuutta, muun muassa Aleksis Kiveä, Juhani Ahoa, Anton Tšehovia, Maksim Gorkia).

Tuglas asui Suomeen muutettuaan Helsingissä Oulunkylän Veräjämäessä Ålanderin taiteilijaperheessä. Siellä vietetty aika oli hyvin tuotteliasta, mutta Ålanderin talon palossa hänen kirjoituksensa tuhoutuivat.[2]

Tuglas palasi Viroon 1917, asettui aluksi Tarttoon ja muutti vuonna 1944 Tallinnaan. Hänen puolisonsa oli vuodesta 1918 Elo Tuglas (1896–1970). Tuglas valittiin viidesti Viron kirjailijaliiton puheenjohtajaksi (1922–1939), ja hän toimi myös Virolaisen Kirjallisuuden Seuran puheenjohtajana vuodet 1929–1940. Josif Stalinin kulttuuripolitiikan aikana hän joutui epäsuosioon ja julkaisukieltoon, ja hänet erotettiin kirjailijaliitosta vuosiksi 1950–1955.

Kirjallisuustieteilijänä Tuglas tutki Juhan Liiviä, A. H. Tammsaarea ja Mait Metsanurkia ja laati kirjallisuusarvosteluja. Häneen omaan kirjalliseen tuotantoonsa vaikutti tanskalainen kirjailija Georg Brandes. Hänen kirjailijantyössään yhdistyvät omintakeisella tavalla realismi ja romantiikka. Myöhäistuotannossa erottuu psykologista realismia (esimerkiksi romaanissa Pikku Illimar 1937). Tuglas aloitti kirjallisten matkakertomusten suuntauksen teoksellaan Teekond Põhja-Aafrikas (1928–1930). Hänen teoksiaan on käännetty useille kielille.

Tuglaksen mukaa on nimetty vuonna 1982 Suomessa perustettu Tuglas-seura, joka on Suomen ja Viron kulttuurisuhteita edistämään tarkoitettu ystävyysseura. Seuran jäsenlehti Elo on nimetty Elo Tuglaksen mukaan.[3]

Tuglas kuului kirjailijaryhmä Siuruun.[4]

• Tuglaksen esittely Tuglas-seuran sivulla