Free Bird
Free Bird on Lynyrd Skynyrd -yhtyeen kappale ja sen tekijöiksi on kirjattu yhtyeen kitaristi Allen Collins ja laulaja Ronnie Van Zant. Kappale ilmestyi yhtyeen debyyttialbumilla Pronounced Leh-Nerd Skin-Nerd (1973) ensimmäistä kertaa pitkänä versiona. Tätä ennen siitä oli levityksessä vain single, josta kitarasoolo oli leikattu. Free Bird on perinteisesti ollut yhtyeen encore konserttiesiintymisissä. Free Birdin kitarasoolo on valittu 3. parhaaksi Stairway to Heavenin ja Eruptionin jälkeen Guitar Worldin äänestyksessä.
”Free Bird” Lynyrd Skynyrd | ||
---|---|---|
Vuoden 1982 Britannian painoksen kansikuva | ||
Singlen tiedot | ||
Albumilta | Pronounced Leh-Nerd Skin-Nerd | |
Julkaistu | 1973 | |
Tuottaja(t) | Al Kooper | |
Tyylilaji | southern rock | |
Kesto | 04.41 (singleversio) | |
Levy-yhtiö | MCA | |
Lynyrd Skynyrdin muut singlet | ||
”Sweet Home Alabama” 1974 |
”Free Bird” 1974 |
”Saturday Night Special” 1975 |
Kappaleen historiaa
Free Birdin perussointukulku oli Collinsin mielessä jo vuonna 1969. Hänet on merkitty kappaleen ainoaksi säveltäjäksi (Van Zant teki sanoitukset), mutta on mahdollista, että toisella Skynyrd-kitaristilla Gary Rossingtonilla oli osuutta lopulliseen melodiaan.
Free Birdin lyriikka on kirjattu Ronnie Van Zantin nimiin. Erityisen tunnettu osa sanoitusta on avausrepliikki ”If I leave here tomorrow, would you still remember me?” Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole Van Zantin omaa tekstiä. Tarinan mukaan nämä sanat lausui ensimmäistä kertaa nuorena avioituneen Allen Collinsin vaimo. Sanat hän oli suunnannut aviomiehelleen.
Free Bird kuullaan usein konserteissa viimeisenä kappaleena. Kappale on kansainvälinen vastine "Soittakaa paranoid!"-huudolle.
Free Bird ja live-esitykset
Free Bird encorena oli alkuperäisen Lynyrd Skynyrdin tavaramerkki konserteissa. Kappale rakentui livenä yleensä hieman eri tavalla kuin studioäänitys. Koko esityksen aloitti perinteisesti kosketinsoittaja Billy Powell hiljaisella flyygeli-introllaan. Areenakonserteissa flyygelin ääni hukkui yleisön suosionosoituksiin. Kappaleeseen oli sisällytetty myös kosketinsoitinsoolo, joka seurasi kitaravälikettä. Juuri Powellin hiljainen pianonsoitto ja tuskaiset eleet saivat usein yleisön liikuttuneeksi.
Jotta kitarasoolon järjestäminen olisi ollut mahdollista, kuultiin lavalla kolmea kitaristia (ensimmäisen albumin aikaisessa kokoonpanossa Rossingtonin ja Collinsin lisäksi kitarassa oli Ed King). Kingiä tunnetummaksi kitaristiksi nousi kuitenkin hänet vuonna 1976 korvannut Steve Gaines. Kuuluisimpia Free Bird -esityksiä ovatkin Atlantassa 1976 äänitetty show, joka päätyi One More From The Road -livealbumille, sekä Kalifornian Oaklandissa vuonna 1977 nauhoitettu videotallenne, joka löytyy elokuvasta Freebird... The Movie.