FreeSki

Laskettelukeskus Freeski on talviurheilukeskus Ruokolahden Salosaaressa, neljän kilometrin päässä Rasilan keskustaajamasta ja 20 kilometrin päässä Imatran keskustasta.[1][2]. Se on Joutsenon Myllymäen ja Rautjärven Konka Skin ohella yksi kolmesta Etelä-Karjalan laskettelukeskuksesta.[2]

Keskuksessa on kuusi valaistua laskettelurinnettä ja kolme hissiä. Pisin rinne on noin 500 metriä pitkä ja korkeusero suurimmillaan 70 metriä. Rinteet ovat vaikeusasteeltaan erittäin helppoja, helppoja, keskivaikeita ja vaikeita.[2] Kaksi rinteistä on muovattu lautailuun ja freestylehiihtoon sopiviksi "streeteiksi", joiden temppumaastoon kuuluvat reilit, boksit ja halfpipe.[2] Freeskin ympäristössä kulkevat maastohiihtoladut, jotka yhdistyvät kunnan latuverkkoon, sekä moottorikelkkareitti. Freeskin palveluihin kuuluvat muun muassa hiihtokoulu, suksihuolto, välinevuokraus, kahvio-ravintola ja kota omien eväiden valmistukseen.[2][3]

Freeski toimi aiemmin nimellä Leijonarinteet ja se oli kannattamattona suljettuna useita vuosia 2000-luvun alussa. Vuonna 2006 keskus avattiin uudella Ruokolahti Freeski - nimellä. Sen jälkeen hiihtokeskus on kehittynyt vauhdilla ja kerännyt runsaasti vierailijoilta.[2]

Lähteet

  1. Ruokolahden FreeSki | Ski.fi Ski.fi. Viitattu 6.3.2018.
  2. Ruokolahden Freeski -hiihtokeskus – Esittelyssä rinteet ja palvelut Lumipallo. Viitattu 6.3.2018.
  3. Laskettelukeskus - Freeski freeski.fi. Viitattu 6.3.2018.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.