Fredrik I (Saksi)
Fredrik I Sotaisa (saks. Friedrich der Streitbare; 11. huhtikuuta 1370 – 4. tammikuuta 1428 Altenburg, Thüringen) oli ensimmäinen Wettinin hallitsijasukua edustanut Saksin vaaliruhtinas vuosina 1423–1428.[1] Hänen jälkeensä Wettinit hallitsivat Saksia lähes 500 vuotta.
Fredrikin isä oli Meissenin rajakreivi Fredrik III, jonka kuoltua vuonna 1381 hän hallitsi Meisseniä aluksi yhdessä veljiensä Yrjön (k. 1401) ja Vilhelmin (k. 1424) kanssa ja näiden kuoltua yksinään nimellä Fredrik IV. Hän lisäsi vaikutusvaltaansa auttamalla muita pikkuruhtinaita syrjäyttämään Saksan kuningas Wenzel Luxemburgilaisen. Kun Böömin kuninkaaksi siirtynyt Wenzel karkotti saksalaiset oppineet Prahan yliopistosta, Fredrik kutsui heidät vuonna 1409 pääkaupunkiinsa ja tuli siten perustaneeksi Leipzigin yliopiston.[2] Böömin hussilaissotien aikana Fredrik tuki keisari Sigismundin taistelua kerettiläisinä pidettyjä hussilaisia vastaan. Hän johti keisarilliset joukot voittoon vuoden 1421 tärkeässä Brüxin taistelussa. Kun viimeinen Askania-sukuinen Saksin vaaliruhtinas Albrekt III kuoli ilman perillistä vuoden 1422 lopulla, keisari Sigismund antoi koko Saksin ja vaaliruhtinaan arvon Fredrikille tammikuussa 1423 sillä ehdolla, että tämä jatkaisi sotaa hussilaisia vastaan.[2][1]
Fredrik I:n puoliso oli vuodesta 1402 Braunschweig-Calenbergin herttuatar Katariina. Heidän poikiaan olivat Saksin vaaliruhtinas Fredrik II ja Thüringenin rajakreivi Vilhelm III. Fredrik I:n ollessa sotaretkellä Katariina kokosi Saksista armeijan, joka kärsi tappion hussilaisille vuoden 1426 Aussigin taistelussa.[3]
Lähteet
- Frederick I (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 23.9.2017.
- Nordisk familjebok (1908), s. 1306 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 23.9.2017.
- Gottfried Opitz: Friedrich I. der Streitbare (saksaksi) Neue Deutsche Biographie (1961), Deutsche Biographie. Viitattu 23.9.2017.
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fredrik I (Saksi) Wikimedia Commonsissa