Franz von Sickingen

Franz von Sickingen syntyi 2. maaliskuuta 1481 Ebernburgin linnassa Pfalzissa. Hänen vanhempansa olivat Schweikhardt von Sickingen ja Margarethe Puller von der Hohenburg. Osallistuttuaan keisari Maximilianin sotaan Venetsian tasavaltaa vastaan 1508, hän peri suuren maaomaisuuden Reinin varrelta, ja kartutti sekä omaisuuttaan että mainettaan puuttumalla erilaisiin kiistoihin, joissa hän yleensä esiintyi sorrettujen ystävänä.

Vuonna 1513 Sickingen asettui Wormsista karkoitetun Balthasar Schlörin tueksi, ja hyökkäsi 7000 miehen joukolla kaupunkia vastaan. Hänet asetettiin valtakunnankiroukseen, mutta hän jatkoi kaupungin alueiden hävittämistä ja sen kaupan häiritsemistä, kunnes hänen ehtoihinsa suostuttiin. Myöhemmin hän soti Lorrainen herttua Antoinea vastaan, ja pakotti Hessenin maakreivi Filip I:n maksamaan hänelle 35 000 guldenia. Vuonna 1518 Sickingen puuttui Metzin sisäisiin riitoihin, asettuen nimellisesti kansalaisten puolelle kaupungin harvainvaltaista hallitusta vastaan. Hän johti 20 000 miehen armeijan Metziä vastaan, ja pakotti kaupungin hallituksen maksamaan hänelle 20 000 guldenia ja kuukauden palkan hänen sotilailleen. Samana vuonna Maximilian vapautti Sickingenin valtakunnankirouksesta, ja hän osallistui Schwabian liiton sotaan Württembergin herttua Ulrichia vastaan.[1]

Sickingenin suvun vaakuna.

Keisari Maximilianin kuoltua 1519, Sickingen otti vastaan lahjuksia Ranskan Frans I:ltä, mutta keisarinvaalin aikaan marssitti joukkonsa Frankfurtiin, missä ne vaikuttivat osaltaan Kaarle V:n valintaan keisariksi.[1] Tästä palveluksesta Sickingen sai keisarillisen kamariherran ja neuvosmiehen arvon, ja vuonna 1521 hän johti sotaretkeä Ranskaan. Sickingen hävitti Picardieta, mutta hänet pysäytettiin Mézièresin luona ja pakotettiin perääntymään.

Sickingen tapasi Ulrich von Huttenin noin vuonna 1517, ja alkoi tukea tämän suunnitelmia. Hän avusti monia velkojia painostamalla näiden mahtavia velallisia. Toisin kuin Hutten, Sickingen ei ollut itse oppinut mies, mutta hän arvosti tieteitä ja suojeli oppineita. Vuonna 1519 hänen esittämänsä uhkaus sai Kölnin dominikaanit vapauttamaan Johann Reuchlinin. Huttenin sanojen mukaan Sickingenin linnoista tuli "oikeamielisyyden turvapaikkoja" (saks. Herberge der Gerectigkeit). Useat uskonpuhdistuksen kannattajat saivat Sickingeniltä turvapaikan, ja sellaista tarjottiin myös Martti Lutherille.[1]

Ranskan-sotaretken epäonnistumisen jälkeen Sickingen, yhdessä Huttenin kanssa, laati suunnitelman kukistaa Saksan hengelliset ruhtinaat ja kohottaa valtakunnanritarit korkeampaan asemaan, kaupunkien ja talonpoikien tuella. Sickingen kokosi pian suuren armeijan johon liittyi monia ylemmän Reininmaan aatelisia. Elokuussa 1522 Sickingen nimitettiin kapina-armeijan johtajaksi Landaussa. Hän julisti sodan vanhaa vihollistaan Trierin arkkipiispaa vastaan, ja marssitti joukkonsa kaupunkia vastaan. Trierin asukkaat pysyivät uskollisina arkkipiispalle, ja Hessenin maakreivi Filip Jalomielinen ja Pfalzin vaaliruhtinas Ludvig V tulivat tämän avuksi. Sickingen joutui vetäytymään Nansteinin linnaan Landstuhlin luokse.[1]

22. lokakuuta 1522 valtakunnanneuvosto asetti Sickingenin uudelleen valtakunnankiroukseen. Hän vastasi ryöstämällä Kaiserslauternin keväällä 1523. Hänen vihollisensa, saatuaan apua Svaabian liitolta, marssivat Nansteiniin ja piirittivät linnan. Sickingen uskoi voivansa pitää puoliaan useita kuukausia, mutta hän oli aliarvoinut uudenaikaisen tykistön voiman. Piirityksen aikana Sickingen haavoittui kuolettavasti, ja joutui 6. toukokuuta 1523 antautumaan. Hän kuoli seuraavana päivänä.[1] Sickingen on haudattu Landstuhlin St. Andreas-Kircheen.