Frans Rantanen

Kokemäen Kuoppalan kylässä syntyneen Rantasen vanhemmat olivat torppari Josef Rantanen ja Eva Stina Tuomaantytär. Kansakoulun jälkeen hän työskenteli rautatieläisenä ja vuodesta 1900 lähtien kirvesmiehenä.[1] Vuonna 1903 Rantanen oli perustamassa Kokemäen työväenyhdistystä, jonka puheenjohtajana hän toimi vuoteen 1906 saakka.[2] Rantanen oli myös sosialidemokraattisen piiritoimikunnan agitaattorina Rauman ympäristössä.[3] Kansanedustajaksi hänet valittiin Suomen ensimmäisissä yksikamarisen eduskunnan vaaleissa vuonna 1907.[1] Rantasta pidettiin suoraselkäisenä ja rehellisenä poliitikkona. Väinö Tanner luonnehti häntä ”harvasanaiseksi, vakaaksi ja niin helvetin jääräpäiseksi”.[4]

Marraskuussa 1911 Rantanen nimettiin työväestön edustajana Kokemäen ensimmäiseen kunnanvaltuustoon. Hän pyysi vapautusta tehtävästä, koska sosialidemokraatit olivat valtuustojen asettamista vastaan vaatien yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden toteuttamista myös kunnallishallinnossa. Rantasen pyyntöön ei suostuttu, mutta hän lähti mukaan vasta vuoden kuluttua, jolloin työväenyhdistys perui päätöksensä erottaa valtuustotyöhön osallistuvat jäsenensä. Rantanen luopui valtuustopaikastaan heti erovuoroon tultuaan vuoden 1915 alussa.[4]

Sisällissodan alla Rantanen pysyi parlamentaristisella linjalla ja vastusti aseellista vallankumousta. Sodan käynnistyttyä tammikuussa 1918 Otto Wille Kuusinen tarjosi Rantaselle Suomen Kansanvaltuuskunnan Tiedonantajan taloudenhoitajan tehtävää, mutta hän kieltäytyi ja matkusti helmikuun alussa kotiinsa. Rantanen ei lähtenyt punaisten toimintaan myöskään Kokemäellä. Sodan päätyttyä hän palasi Helsinkiin 15. toukokuuta osallistuakseen eduskuntatyöhön. Rantanen kuitenkin pidätettiin kaksi päivää myöhemmin ja toimitettiin Helsingin lääninvankilaan. Rantanen sai kolmen vuoden vankeustuomion valtiopetoksen valmistelusta, koska oli hyväksynyt marraskuussa 1917 julkaistun Me vaadimme -julistuksen. Lisäksi hänen katsottiin syyllistyneen kiihotukseen kirjoittaessaan sodan aikana nimimerkillä ”Filemon” Porissa ilmestyneeseen Sosialidemokraattiin.[5] Tuomio muutettiin 5 vuoden ehdonalaiseksi ja lokakuussa hänet laskettiin vapaaksi Sörnäisten vankilasta.[2]

Vapautumisensa jälkeen pitkään terveysongelmista kärsinyt Rantanen ei enää lähtenyt mukaan politiikkaan.[4] Hän kuoli sydänkohtaukseen elokuussa 1921 kävellessään Tulkkilan kylänraitilla.[6]

Rantanen oli naimisissa vuosina 1909–1917 Fanny Matilda Välimäen kanssa. Leskeksi jäätyään hän avioitui Maria Josefina Saloniemen kanssa vuonna 1919.[1]