Frans G. Bengtsson

Bengtsson syntyi Tossjössä, Kristianstadin läänissä, Skånen maakunnassa. Hänen isänsä Sven Bengtsson oli tilanhoitaja, joten lapsuutensa poika vietti maaseudulla. Äidin nimi oli Ella Bengtsson (o.s. Ljunggren). Perheessä oli seitsemän lasta, joista kaksi kuoli pieninä.

Frans laitettiin kouluun jo viisivuotiaana, mutta jo vuoden päästä koulunkäynti keskeytyi sairastelun vuoksi. Hän toipui ja oli alkanut sairastelunsa aikana kiinnostua kirjoista. Isän painostuksesta huolimatta koulunkäynti ei erityisemmin innostanut Bengtssonia. Hän menestyi silti koulussa hyvin ja siirtyi yhdeksänvuotiaana yläasteelle. Vuonna 1912 Bengtsson kirjoitti ylioppilaaksi ja jatkoi opiskelua Lundin yliopistossa. Hän opiskeli yliopistossa uskonnonhistoriaa, englantia ja filosofiaa mutta oli kiinnostuneempi runojen kirjoittamisesta, šakin pelaamisesta ja ystävien kanssa olemisesta kuin opiskelusta.

Vähäisestä opiskeluinnosta ja jatkuvasta sairastelusta huolimatta Bengtsson valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1920. Sairastelu oli välillä niin vakavaa, etteivät lääkärit antaneet Bengtssonille paljonkaan elinaikaa. Hän kuitenkin yllätti kaikki ja tervehtyi autellessaan kotitilan töissä. Töiden ohessa Bengtsson kirjoitti runoja ja julkaisi sitten vuonna 1923 ensimmäisen runokokoelmansa Tärningskast

Bengtsson palasi Lundiin ja jatkoi vilkkaan seuraelämän viettämistä ottaen trubaduurin roolin. Yleisö ja kriitikot suhtautuivat kuitenkin melko nuivasti Bengtssonin runouteen, joka seurasi klassisia tyyli-ihanteita. Taloudellisesti Bengtssonilla ei mennyt hyvin, mutta hän sai sentään hiukan rahaa kääntämällä ruotsiksi maailmankirjallisuuden klassikoita. Vuonna 1929 Bengtsson vaihtoi runouden esseeseen ja julkaisi esseekokoelman Litteratörer och militärer. Sitä ja muita esseekokoelmia myytiin lajiinsa nähden hyvin, ja ne antoivat hänelle kohtuullisen toimeentulon.

Vuonna 1930 Bengtsson valmistui filosofian lisensiaatiksi. Hän alkoi sitten kirjoittaa historiaa ja julkaisi Ruotsin kuningas Kaarle XII:sta kertovan kaksiosaisen teoksen Karl XII:s levnad vuosina 1935–36. Vaikka teos oli periaatteessa elämäkerta, se muistutti paljon romaania, mistä Bengtssonia arvosteltiin. Kaikki eivät pitäneet siitäkään, että myös kuninkaan heikkouksia käsiteltiin avoimesti.

Naimisiin Bengtsson meni vuonna 1939 Gerda Finemanin kanssa, joka työskenteli Norstedtin kustantamossa. He muuttivat Bengtssonin lapsuudentilalle. Vuonna 1941 Bengtsson julkaisi historiallisen viikinkiromaanin Röde Orm (suom. Orm Punainen). Kirjasta tuli Ruotsissa valtava menestys, vaikka kriitikot eivät olleet yhtä innokkaita kuin suuri yleisö, koska teos oli tyyliltään saaganomainen eikä modernistinen. Teos käännettiin maailmansodasta huolimatta useille kielille. Sen jatko-osa Röde Orm hemma och i österled (suom. Orm Punainen kotona ja idän retkillä) ilmestyi vuonna 1946.

Bengtsson kirjoitti vielä useita teoksia ennen kuolemaansa, muun muassa muistelmateoksensa Den lustgård som jag minns (1955). Teokset eivät kuitenkaan yltäneet enää Orm Punaisen tasolle suosiossaan. Teosten sävy oli yleisesti synkkä, mikä ilmeisesti johtui osittain Bengtssonin omaksumasta schopenhauerilaisesta pessimismistä ja osittain ruumiinvoimat vieneistä sairauksista. Bengtsson kuoli lopulta kotitilallaan vuonna 1954. Hänet haudattiin Länsi-Götanmaalle.

• De Nion suuri palkinto 1945[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Frans G. Bengtsson Wikimedia Commonsissa

• Frans G. Bengtsson -kotisivu, Maria Sundin kirjoittama tietopaketti kirjailijasta. (ruotsiksi)
• Kynäilijöitä, sotilaita, lohikäärmelaivoja, kattava artikkeli Frans G. Bengtssonista