Frank Marino

Marino oli alkanut soittaa rumpuja jo viisivuotiaana, ihanteinaan Buddy Richin ja Elvin Jonesin kaltaiset jazz-rumpalit. 13-14 vuoden iässä hän aloitti kitaransoiton. Muiden aikalaistensa tavoin Frank kuunteli Jimi Hendrixiä, joka oli Marinon uran alkuvuosina lähes yksinomainen musiikillisten vaikutteiden antaja. Suurimman vaikutuksen Marinoon on kuitenkin tehnyt Quicksilver Messenger Service ja yhtyeen kitaristi John Cipollina. Muita vaikutteita tarjosivat muun muassa yhtyeet The Beatles, The Doors, Santana ja Johnny Winter sekä useat jazzmuusikot, kuten Miles Davis, John Coltrane ja Tony Bennett. Marino oli varhaisessa vaiheessa hyvin kiinnostunut myös elokuvamusiikista. Debyyttialbuminsa Maxoom (1973) nauhoitukset hän aloitti jo 16-vuotiaana vuonna 1972.

Marino perusti Mahogany Rush -yhtyeen Montrealissa vuonna 1970 yhdessä basisti Paul Harwoodin ja rumpali Jimmy Auyobin kanssa. Yhtye konsertoi laajalti Yhdysvalloissa, Englannissa ja Japanissa palaten esiintymään Kanadaan suurien kiertueiden välillä. Skandinaviassa ja Suomessa yhtye esiintyi ensimmäistä kertaa 1980-luvun alussa Oulussa Kuusrockissa ja sen jälkeen Helsingin Messukeskuksessa ja Kulttuuritalossa. Vuoden 1990 From The Hip -albumin jälkeen vuonna 1993 Marino lopetti useiksi vuosiksi aktiiviset kiertueet ja levytykset keskittyen muun muassa studiotyöskentelyyn perustamassaan levytysstudiossa sekä perheeseensä.

Frank Marino ei omien sanojensa mukaan pidä itseään ensisijaisesti kitaristina, vaan muusikkona, joka on valinnut soittimekseen ja ilmaisuvälineekseen kitaran. Hänen kitaransoittotyyliään on usein verrattu Jimi Hendrixin soittotyyliin, koska Marino oli ensimmäisiä Hendrixin esittämään psykedeeliseen musiikkiin suuntautuneita muusikkoja ja kitaristeja, joka voimallisesti hyödynsi tätä kitaratyyliä omassa soitossaan. Marino sai osakseen usein myös ilkeämielistä kritiikkiä, kuten uran alkuajan musiikkilehdistössä esiintyneet tekaistut väitteet, joiden mukaan Marino olisi väittänyt olevansa Jimi Hendrixin reinkarnaatio. Huolimatta vahvoista Hendrix -vaikutteista Marino on luonut oman selkeästi tunnistettavan soittotyylin ja soundin, ollen tyylillisesti etäämpänä Hendrixistä kuin monet hänen jälkeensä tulleet kitaristit.

Frank Marino ei ole laajalti tunnettu ja esillä musiikkimediassa, mutta Secondhand Smoke -tribuuttilevyn mukaan monet nykyisin nimekkäät kitaristit, kuten Steve Vai, Steve Lukather, Zakk Wylde, Marty Friedman, Vinnie Moore, Shawn Lane, Paul Gilbert, George Lynch, Jennifer Batten, Ronnie Montrose ja Randy Hansen ovat maininneet hänet esikuvakseen. Osa edellä mainituista artisteista myös esittää Marinon kappaleita kyseisellä tribuuttilevyllä.

Marino ei ole koskaan ollut radioiden suosima artisti, joskin hänellä on ollut myös Billboard-listasijoituksia. Radiosoiton vähyyden eräs mahdollinen selitys on Marinon kappaleiden pituus: Marino ei ole kirjoittanut perinteisiä noin kolmen minuutin kappaleita. Sen sijaan hän on menestynyt konserttilavoilla ja musiikinharrastajien kulttisuosikkina. Todellisen motivaationsa musiikin tekemiseen Marino on aina saanut kannattajiltaan, joita hän on halunnut miellyttää levy-yhtiöiden kaupallisten tavoitteiden sijaan.

2021 Marino julkaisi nettisivullaan ilmoituksen, että joutuu jättämään soittamisen ja kiertämisen terveydellisistä syistä.

• Maxoom (1973)
• Child of the Novelty (1974)
• Strange Universe (1975)
• Mahogany Rush IV (1976)
• World Anthem (1977)
• Frank Marino & Mahogany Rush Live (1978)
• Tales of the Unexpected (1979)
• What's Next (1980)
• Fourth degree burns (1980)(Promo-EP)
• The Power of Rock and Roll (1981)
• Juggernaut (1982)
• Full Circle (1987)
• Frank Marino & Mahogany Rush Double Live (1988)
• From The Hip (1990)
• Dragonfly – The Best of (1996)
• Stories of a hero (1999)
• Eye of the Storm (2000)
• RealLIVE! (2004)
• Remasters: Full Circle, Double Live, From The Hip (2005)
• Live at the Agora Theatre (2019) (3 DVD, Blueray ja kirja)