Frank Borzage

Borzage tuli Hollywoodiin 1912 näyttelijäksi. Hän menestyi erittäin hyvin Thomas Incen elokuvissa – The Wrath of the Gods -elokuvan myötä hänestä tuli tähti. Hänen ensimmäinen ohjaustyönsä oli todennäköisesti The Pitch of Chance 1915.[1] Alkuvuosina hän myös näytteli useissa ohjaamissaan elokuvissa. Borzagen arvellaan ohjanneen yli 50 mykkäelokuvaa, mutta suurin osa niistä on kadonnut. [2]

Borzagen ensimmäinen merkittävä ohjaustyö oli vuonna 1920 valmistunut Humoreski.[1] Borzagen ensimmäinen menestyselokuva oli Seitsemännessä taivaassa, josta hän myös sai parhaan ohjauksen Oscar-palkinnon.[2] Samaan aikaan kun Borzage kuvasi elokuvaa, F. W. Murnau kuvasi Auringonnousua samalle elokuvayhtiölle – elokuvilla oli jopa sama naispääosan esittäjä Janet Gaynor (joka sai parhaan naispääosan Oscar-palkinnon rooleistaan näissä kahdessa ja Borzagen Kadun enkeli -elokuvassa). Murnaulla oli suuri vaikutus Borzagen ohjaustyylin ja elokuvat ovatkin visuaalisesti hyvin samankaltaisia.[3]

Borzagen ensimmäinen äänielokuva oli Will Rogersin tähdittämä They Had to See Paris 1929. Kaksi vuotta myöhemmin hän ohjasi Bad Girl -elokuvan, josta hän sai toisen Oscar-palkintonsa. Sitä seurasi Jäähyväiset aseille (1932), jota pidetään erittäin onnistuneena romaanifilmatisointina.[1][4][5] Hänen muita merkittäviä 1930-luvun elokuvia olivat Mikä nyt eteen, Pinneberg? (1934), Kolme toverusta (1938) sekä kolme Joan Crawfordin elokuva: Nainen jota rakastan (1938), Kiusauksen hetkellä (1938) ja Kahleet murtuvat (1940). Näin se alkoi (1940) on yksi harvoja natsismin vastaisia Hollywood-elokuvia ennen kuin Yhdysvallat liittyi sotaan[1]

Borzagen 1940-luvun elokuvat eivät ole niin kiinnostavia kuin 1920- ja 1930-luvuilla.[1][6][3] Hänen 1940-luvun elokuvia ovat muun muassa Sotapesä tähdille (1943) ja Rakkauden sinfonia (1946). Borzagen viimeinen elokuva 1940-luvulla oli Kuun noustessa (Moonrise 1948). Borzagen tavallisesta tyylistä poiketen se on film noir -elokuva ja sitä pidetään hänen parhaimpana 1940- ja 1950-lukujen elokuvistaan.[6] Elokuvan jälkeen Borzage ei ohjannut elokuvia lähes kymmeneen vuoteen.

Borzage palasi elokuvan pariin 1950-luvun lopulla. Hän näytteli Jeanne Eagles -elokuvassa (1957) mykkäelokuvan ohjaajaa, joka muistuttaa häntä itseään.[3] ja ohjasi kaksi elokuvaa: Idän ruusu (1958) ja Suuri kalastaja (1959), jotka eivät kuitenkaan menestyneet.[1]