Franco Luambo

François Luambo Makiadi (usein Franco; 6. heinäkuuta 1938 Sona Bata, Keski-Kongo – 12. lokakuuta 1989 Bryssel, Belgia) oli kinshasankongolainen laulaja ja kitaristi.[1][2] Luambo ei luonut kongolaista rumbaa, mutta oli sen merkittävä kehittäjä ja popularisoija. Myöhemmin kyseisen musiikkityylin pohjalta kehittyi soukous.[2]

Franco Luambo

Luambo soitti kitaraa lapsesta asti ja päätti koulunkäyntinsä noin 11-vuotiaana elättääkseen perhettä isän kuoltua. Ammattimaisen debyyttinsä hän teki 12-vuotiaana Watam-yhtyeessä; hänen maineensa kasvoi niin, että hän sai pian 15-vuotispäivänsä jälkeen kymmenvuotisen sopimuksen. Luambo eteni OK Jazz -yhtyeen (myöhemmin TPOK Jazz) johtajaksi. Yhtye teki urallaan toistatuhatta laulua, joiden tyylillä ei kuitenkaan ollut kovin paljon yhteistä yhdysvaltalaisen jazzin kanssa. Luambon esittämän kaltainen kitarapop saavutti pian kansainvälistä suosiota Itä-Afrikassa, mutta ylsi sitten myös eurooppalaisille listoille monien kongolaisten muusikoiden muutettua 1970-luvun loppupuolella Pariisiin ja Brysseliin.[2]

Luambo jätti ristiriitaisen poliittisen perinnön, sillä osoitti välillä kunnioitusta ja ylistystä Mobutu Sese Sekon hallintoa kohtaan, vaikka toisaalta toisinaan verhoillusti kritisoi hallitusta. Luambo edusti perinteistä kongolaisen rumban tyyliä, joka poikkesi Tabu Ley Rochereaun, Koffi Olomiden ja Papa Wemban globaalimmasta suuntauksesta. Mobutu Sese Seko korosti Mao Zedongin innoittamana juurille palaamista, ja perinteiseksi ja autenttiseksi koettu Luambo pääsikin hallinnon suosioon. Hän myös virallisti nimen L'Okanga La Ndju Pene Luambo Luanzo Makiadi. Hänen kappaleistaan esimerkiksi "Belela Authenticité nakati ya Congress" päättyi lingalankieliseen julistukseen Mouvement Populaire de la Révolution -puolueesta Luambon puolueena ja Sese Sekon asemasta hänen päällikkönään. Myös esimerkiksi laulu "Candidat Na Biso Mobutu" (Ehdokkaamme Mobutu) oli Sese Sekoa ylistävä. Tätä vastoin jotkut muusikot, kuten Wendo Kolosoy luopuivat esiintymisestä ja levyttämisestä, koska poliitikot vaativat ylistyslaulujen tekemistä.[2]

Hallinnon suosion ansiosta Luambo sai vuonna 1972 omistukseensa yökerhon. Hän johti sen muutosta Kinshasan musiikkikeskukseksi nimellä Un-Deux-Trois. Vuonna 1973 Luambo nousi kansallisen muusikkoliitto UMUZA:n päälliköksi. Hän julisti kansallisen moratorion uusien yhtyeiden ja levy-yhtiöiden perustamisen suhteen vuonna 1973. Hän koki uudemmat yhtyeet, kuten Zaïko Langa Langan ja Trio Madjesin uhkina valta-asemalleen maansa musiikkielämässä. Esimerkiksi vuonna 1975 Trio Madjesi ilmoitti sopimastaan esiintymisestä Pariisissa, jolloin UMUZA asetti sen vuoden toimintakieltoon. Luambon suosio kokikin lyhyen kolauksen 1970-luvun puolessavälissä, mutta suosio osoittautui kestäväksi, mikä osaltaan johtui siitä, että Luambon lauluissa oli myös verhoiltua kritiikkiä hallintoa kohtaan. Luambo käytti useissa yhteyksissä allegorisia lyriikoita (mbwakela). Tunnetuin esimerkki tästä on laulu "Tailleur", jossa laajalti nähtiin irvailua hiljattain alennettua oikeusviranomaista, Léon Kengo wa Dondoa kohtaan. Kengo wa Dondo oli vangituttanut Luambon yli kuukaudeksi vuonna 1979 rivoista sanoituksista, joihin kuului eksplisiittisiä viittauksia suu- ja anaaliseksiin, mutta myös koprofagiaan.[2]

Jo kolonialistiset viranomaiset olivat kieltäneet Luambon siirtomaa-ajan päättymisestä haaveilleen "Mukoko"-laulun vuonna 1958; tuolloin muusikko oli ollut 20-vuotias ja vangittuna holtittoman ajamisen johdosta. "Toyeba Yo" vuodelta 1976 arvosteli yli-innokkaita poliiseja ja hallinnoijia. Vuosi ennen ylistyslaulun "Candidat Na Biso Mobutu" äänittämistä Luambo oli julkaissut "Lettre à Mr. Le Directeur-Generalin", jossa kritisoitiin Sese Sekon kansallistamien yhtiöiden epäpäteviä johtajia. Tämä arvostelu tulkittiin laajalti valtionjohtoon itseensä kohdistetuksi. Luambo omisti "Luvumbu Ndokin" Sese Sekon toteuttamien julkisten teloitusten uhreille; hänet pidätettiin, äänitys kiellettiin ja useimmat kopiot tuhottiin. Luambo teki myös henkilökohtaisempaa tuskaa kuvanneita kappaleita, joita usein lauloi äidinkielellään kikongoksi eikä lingalaksi. Näihin kuului autoturmassa kuolleelle pikkuveljelle omistettu "Kinsiona". AIDS:sta valittanut Luambon 16-minuuttinen laulu "Attention Na SIDA" oli sanoituksiltaan sekä lingalan- että ranskankielinen. Toisin kuin aikalaisensa Fela Kuti, King Sunny Adé ja Ali Farka Touré, Luambo ei päätynyt merkkinimeksi Isossa-Britanniassa eikä Yhdysvalloissa. Hän perui kolme erillistä show'ta Lontoossa ensin viisumiongelmien ja sitten terveyssyiden johdosta.[2] Lisäksi hän teki pari lyhyttä kiertuetta Yhdysvalloissa 1980-luvun puolessavälissä.[3] Luambo pysyi silti yhtenä afrikkalaisen populaarimusiikin keskeisistä vaikuttajista, kunnes kuoli todennäköisesti AIDSiin vuonna 1989.[2] Hän ei ollut pystynyt saattamaan loppuun viimeistä esiintymistään Alankomaissa.[1] Valtiollinen neljän päivän suruaika seurasi hänen kuolemaansa.[2] Luambo haudattiin Gomben hautausmaalle Kinshasassa.[1]

Monet Luambon TPOK Jazz -yhtyeen jäsenistä elivät tämän kuollessa ulkomailla eivätkä palanneet Kongon demokraattiseen tasavaltaan (silloiseen Zaireen) tämän hautajaisiin. Tämä herätti ihailijoissa suuttumusta, mutta kielteinen vaikutus väheni, kun kokoonpano palasi pari kuukautta myöhemmin yhteen Kinshasan Palais du Peuplessa toteutettua esiintymistä varten. Yhtyeen uusi johtohahmo oli Luambon pitkäaikainen yhteistyökumppani Simaro Lutumba.[4] Vuonna 2015 Kinshasaan pystytettiin Luambon patsas.[2]