Franciscus Assisilainen

Franciscus oli rikkaan kangaskauppiaan Pietro di Bernardonen poika italialaisesta Assisin pikkukaupungista. Franciscus vietti nuoruudessaan, aina 25-vuotiaaksi asti, ylellistä ja nautiskelevaa elämää. Hän sai helposti ystäviä ja vietti vilkasta seuraelämää. Francescon äiti halusi, että hänen poikansa olisi hyväsydäminen ja auttaisi köyhiä. Francescon isä sitä vastoin halusi poikansa rikastuvan kauppiaana tai hankkivan sotilaana perheelleen aatelisarvon.

Franciscus osallistui vuonna 1202 sotaan naapurikaupunkia Perugiaa vastaan, mutta joutui vuodeksi sotavankeuteen. Vankeudesta ja sairastumisesta toivuttuaan Francesco oli valmis lähtemään jälleen sotaretkelle, tällä kertaa Apuliaan. Matka keskeytyi kuitenkin Spoletossa kun hän koki saaneensa Jumalalta sisäisen kutsun ja palasi takaisin. Franciscus koki varsinaisen kääntymyksen ollessaan pyhiinvaellusmatkalla Roomaan. Hän kohtasi inhottuun lepraan (spitaaliin) sairastuneita ja alkoi hoitaa heitä. Franciscus sai kutsun korjata kirkkoa. Hän ryhtyi kunnostamaan Assisin lähellä sijaitsevaa raunioitunutta Porziuncolan kappelia ja käytti siihen myös isänsä rahaa.

Isä ei hyväksynyt poikansa muutosta ja rahojen tuhlausta, jolloin Franciscuksen sanotaan ojentaneen vaatteensa hänelle. Franciscus sanoi, että tästä lähtien hänellä on vain yksi Isä – Hän, joka on Taivaassa.

Franciscus pääsi lopulliseen varmuuteen tehtävästään osallistuessaan messuun 24. heinäkuuta 1208. Tällöin hän kuuli papin lukevan Raamatusta evankeliumin kohtaa, jossa Jeesus lähettää opetuslapsensa matkaan sanoen: "Älkää ottako matkalle mukaanne mitään – ei sauvaa, ei laukkua, ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan." (Luuk 9:3) Tämän kuultuaan Franciscus riisui kenkänsä, heitti pois sauvansa ja kukkaronsa ja vaihtoi nahkavyönsä köyteen.

Franciscus ryhtyi saarnaamaan ja sai mukaansa muita. Hän perusti seuraajineen tukikohdan edellä mainittuun pieneen kappeliin lähelle Assisia. Kappelin ympärille rakennettiin vuosina 1569–1679 suurempi kirkko, Enkeleiden Pyhän Marian basilika (S. Maria degli Angeli).

Franciscus laati ystävilleen absoluuttista sekä henkilökohtaista että yhteisöllistä köyhyyttä edellyttävän säännön, jonka ytimessä oli kolme Uuden testamentin kohtaa:

• Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua". (Matt. 19:21)
• Ja sanoi heille: "Älkää ottako matkalle mukaanne mitään – ei sauvaa, ei laukkua, ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan". (Luuk. 9:3)
• Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua". (Matt. 16:24)

Paavi Innocentius III antoi suullisen hyväksyntänsä säännölle vuonna 1209 tai 1210. Lopullinen sääntö sai paavi Honorius III:n vahvistuksen 29. marraskuuta 1223.

Noudattaen Raamatun lähetyskäskyä Franciscus lähti ristiretkeläisten mukaan ja vieraili 1219–1220 Egyptissä, Syyriassa ja Pyhällä maalla. Franciscuksen kerrotaan todistaneen uskonsa sulttaanin edessä kävelemällä tulen päällä.

Jouluseimiasetelman perinne sai alkunsa Franciscuksen rakentaessa ensimmäinen seimiasetelman vuonna 1223 maalaistalon talliin italialaiseen Greccion kylään.

Fransiskaanisen liikkeen noudattaman apostolisen elämäntavan ytimen Franciscus kuvasi seuraavasti: ”Missä on lepoa ja mietiskelyä, siellä ei ole huolta eikä harhailua”. Luostariin vetäytyjille Franciscus sanoi: ”Menkää maailmaan, ihmisten luo, osoittakaa rakkautenne teoissa ja totuudessa”. Veljien ei pitänyt eristäytyä luostareihin vaan elää työstä saamiensa almujen varassa. Tärkeä Franciscuksen opetus oli seuraava: ”Älkää pitäkö omaa tietänne ainoana tienä Jumalan luo”.

Kaksi vuotta ennen kuolemaansa Franciscus keskittyi rukoukseen ja paastoon 40 päivän ajan. Tällöin hänen kerrotaan kokeneen La Vernan vuorella stigmatisaation eli saaneen käsiinsä ristiinnaulitun Kristuksen haavat. Elämänsä loppuaikoina Franciscus oli jo hyvin sairas, mutta hän kirjoitti vielä kuuluisan "Aurinkolaulun" eli kaikkien luotujen ylistyksen,[4] jossa kuvastuu Franciscuksen ajatus Jumalasta, joka on läsnä kaikissa luoduissaan eli panenteismi erotuksena panteismista.

Eläimet ja luonto olivat Franciscukselle tärkeitä. Katolinen kirkko onkin valinnut hänet luonnonsuojelun suojeluspyhimykseksi. ”Niin kauan kun maailmassa on lapsia, kukkia ja lintuja, niin kauan on toivoa”, Franciscus sanoi. Franciscuksen mukaan Paratiisia ei voinut kuvitella ilman eläimiä, ilman lintuja, ilman laulua ja soittoa. Tradition mukaan Franciscus olisi saarnannut myös eläimille. Erään kertomuksen mukaan Gubbion kaupungin asukkaat pelkäsivät sutta, joka oli aiheuttanut jo paljon pahaa. Franciscukselta pyydettiin apua. Hän tapasi suden ja puhutteli sitä lempeästi. Franciscus sopi suden kanssa, eikä se enää myöhemmin ahdistellut kaupunkilaisia. Kaupunkilaisten ei tarvinnut siis tappaa sutta.

Fioretti

Avaimen Franciscuksen spiritualiteettiin tarjoavat luonnollisesti hänen omat kirjoituksensa. Niitä on säilynyt suhteellisen runsaasti; ne on julkaistu myös suomennoksena. Franciscuksen säilynyt tuotanto on pääosin latinankielistä. Sen kieli on saanut hyvin runsaasti vaikutteita Raamatun latinankielisestä käännöksestä (versio vulgata), jonka tunteminen on välttämätöntä Franciscuksen ymmärtämiseksi.

• "Kehotussanat" – ilmeisesti eri aikoina syntyneitä ja Franciscuksen elinaikana yhteen koottuja lausumia.
• "Vähäisempien veljien ensimmäinen sääntö" (1221) v jäi vaille virallista hyväksyntää.
• "Vähäisempien veljien toinen sääntö" (1223).
• "Sienan testamentti" (keväällä 1226) v säilynyt vain epäsuorasti.
• "Testamentti" (loppukesällä 1226).
• "Sääntökuntaelämästä erakkolassa" (1217–1221) – elämäntapaa koskevia ohjeita.
• "Elämänsääntö" (1212/1213) – P. Claraa varten, säilynyt osana P. Claran sääntöä.
• "Viimeinen tahto" (syyskuu 1226) – säilynyt osana P. Claran sääntöä.
• "Ensimmäinen kirje" (ilm. 1221 tienoilla) – kaikille kristityille.
• "Toinen kirje" (mahdollisesti 1220 tai 1226) – yleiskapitulille ja kaikille veljille, eukaristista opetusta.
• "Kolmas kirje" (1215–1219) – hengelliselle säädylle.
• "Neljäs kirje" (1218–1223) – eräälle ministerille.
• "Viides kirje" (1223 jälkeen) – säilynyt espanjankielisenä käännöksenä ja 1500-luvulla painettuna latinankielisenä tekstinä
• "Kuudes kirje" (1220 tai 1226).
• "Seitsemäs kirje" Veli Leolle – säilynyt Franciscuksen omakätisenä kirjeenä.
• "Kahdeksas kirje" veli P. Antonius Padovalaiselle (1224)
• "Yhdeksäs kirje"
• "Tervehdys hyveille" – ajankohta tuntematon. Kirjoitettu muistiin ilmeisesti vasta Franciscuksen kuoleman jälkeen.
• "Tervehdys autuaalle neitsyelle" – ajankohta tuntematon. Kirjoitettu muistiin ilmeisesti vasta Franciscuksen kuoleman jälkeen.
• "Ylistyslaulu Jumalalle, Korkeimmalle" (1224 jälk.) – säilynyt omakätisenä.
• "Luotujen ylistys eli veli auringon laulu" (1224/25) – tunnetaan myös nimellä Aurinkolaulu.
• "Sanat köyhille naisille" (1225) – italiankieliset, runomuotoiset kehotussanat on julkaistu ensi kerran vasta vuonna 1978. Kirjoitettu muistiin ilmeisesti vasta Franciscuksen kuoleman jälkeen.
• "Ylistysrukoukset kaikkiin rukoushetkiin" (ajankohta tuntematon).
• "Herran kärsimyksen palvelus" (ajankohta tuntematon).
• "Rukous San Damianon krusifiksin edessä" (autenttisuus kyseenalainen).

Kaikki Franciscuksen opetus ei päätynyt hänen omiin kirjoituksiinsa. Monet hänen elämänsä episodit ja hänen opetuksensa tunnetaankin ainoastaan hagiografisen kirjallisuuden perusteella.

Varhaisinta kerrostumaa Franciscus-kirjallisuudessa edustavat veli Tuomas Celanolaisen laatimat kaksi elämäkertaa sekä selvitys Franciscuksen ihmeistä. Sääntökunnassa kanonisen aseman saavuttivat kuitenkin kenraaliministeri Bonaventuran kirjoittamat legendat, joiden tuli korvata kaikki aikaisemmat Franciscuksen elämää kuvaavat tekstit.

Näiden lisäksi on kuitenkin 1200- ja 1300-luvuilla laadittu Franciscuksen elämästä muistitiedon pohjalta muitakin kuvauksia. Näistä tärkeimpiä olivat 1300-luvun alun muodossa säilyneet Legenda trium sociorum ja Speculum perfectionis. Hiukan myöhempi teos on veli Ugolino di Monte Santa Marian 1327 laatima Actus beati Francisci et sociorum ejus, jonka italiankielinen käännös on hengellisen kirjallisuuden klassikoita. Kenties tärkein näistä myöhäisistä kompilaatioista on niin sanottu Perugian legenda, jonka syntyhistoria on varsin epäselvä. Kaksi viimeksi mainittua teosta on suomennettu.

• 
  Saarna linnuille.
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
  Franciscus ja Gubbion susi.

• Franciscus Assisilainen: Kutsu köyhyyteen: Kootut kirjoitukset. Johdanto, suomennos, selitykset: Seppo A. Teinonen. Hengen tie 4. Helsinki: Kirjaneliö, 1981 (2. painos 2005, Pyhiinvaeltaja-sarja). ISBN 951-600-545-4.
• Pyhän Franciscuksen kukkaset. Johdanto, suomennos, selitykset Seppo A. Teinonen. Kirjapaja, 1986.
• Franciscus Assisilaisen sanoma. Perugian legenda. Johdanto, suomennos, selitykset Seppo A. Teinonen. Helsinki: Katolinen tiedotuskeskus, 1988.
• Flood, David: "Fransiskaaniliikkeen synnyn yhteiskunnallinen luonne", teoksessa Lehtonen, Tuomas M. S. (toim.): Keskiajan kevät. Kirjoituksia eurooppalaisen kulttuurin juurista, s. 163–186. Helsinki: WSOY, 1997.
• Kazantzakis, Niko: Pyhä köyhyys. Romaani Fransiskus Assisilaisen elämästä. Suom. Aarno Peromies. Tammi, 1961. ISBN 951-30-0636-0.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Franciscus Assisilainen Wikimedia Commonsissa

• Sitaatteja aiheesta Franciscus Assisilainen Wikisitaateissa
• Ordo fratrum minorum
• The Franciscan Archive
• Santa Maria degli Angeli in Porziuncola
• Franciscaans studiecentrum (Arkistoitu – Internet Archive) P. Franciscuksen ja P. Klaran tuotanto ja keskiaikaisia lähdetekstejä
• Robinson, Paschal: St. Francis of Assisi Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)