Francisco Félix de Souza

Francisco Félix de Souza (4. lokakuuta 1754 Salvador, Brasilia − 8. toukokuuta 1849 Ouidah, Dahomey) oli brasilialaissyntyinen, Länsi-Afrikassa asunut portugalilaisen siirtomaahallitsijan poika. Francisco Félix de Souza oli merkittävä kauppias, joka välitti palmuöljyä, kultaa ja orjia.[2][3] Hän vaikutti erityisesti esikoloniaalisen Länsi-Afrikan (nykyinen Nigeria, Benin, Ghana ja Togo) aluepolitiikkaan perustamalla afrikkalais-brasilialaisia yhteisöjä alueille, jotka ovat nykyisin osia näistä maista. De Souzalle myönnettiin poliittisesti merkittävä virka-asema Dahomeyn kuningaskunnassa.[4]

Varhaisvaiheet

Francisco Félix de Souza kuvataan valkoihoisena, jonka isä oli portugalilaisen suvun jäsen ja äiti peräisin Brasilian Amazonian alueelta. Historioitsija ja de Souzan suvun jäsen Simone de Souza kuvaa de Souzaa pääasiassa sotilas- ja hallintovirkamiehiä omaavan Brasilian ylhäisösuvun jäseneksi. Hänen mukaansa Francisco Félix de Souza oli 1500-luvulla eläneen portugalilaisen upseerin jälkeläinen kahdeksannessa sukupolvessa.

De Souza tuli Afrikkaan ensimmäisen kerran vuonna 1792 ja vietti Länsi-Afrikassa kolme vuotta. Hän palasi Brasiliaan ja tuli takaisin vuonna 1800. Hän asettui asumaan ensin Little Popoon (nyk. Aného), mutta muutti vuonna 1820 Ouidahiin.[5]

Tarinan mukaan de Souza oli niin köyhä saapuessaan Afrikkaan, että hänen oli varastettava helmisimpukoita, joita oli uhrauksina vodoun-alttareissa. Hän toimi aluksi Ouidahissa portugalilaisen linnakkeen kuvernöörinä. Muutama vuosi myöhemmin hän siirtyi yksityiseksi orjakauppiaaksi.[4]

Orjakauppias

De Souza joutui velkariitoihin Dahomeyn kuninkaan Adandozanin kanssa. Perimätiedon mukaan de Souza meni Abomeyhin, Dahomeyn pääkaupunkiin vaatimaan rahojaan, mutta kuningas vangitsi hänet. Tarinan mukaan vanginvartijat rankaisivat de Souzaa upottamalla hänet suureen astiaan, jossa oli indigoa. Tämä toistettiin useiden viikkojen ajan.[4]

Vankilassa de Souzan kerrotaan tavanneen prinssi Gakpén, joka oli kuningas Angonglon poika. He päättivät liittoutua Adandozania vastaan ja vannoivat verivalan. De Souza pakeni vankilasta ja asettui asumaan Little Popoon. Sieltä käsin hän varusti aseilla ja tarvikkeilla prinssi Gakpéa, joka valmistautui vallankaappaukseen. Se onnistui vuonna 1818 ja uusi kuningas kutsui de Souzan Ouidahiin hoitamaan kuningaskunnan asioita.[6]

De Souzalle myönnettiin arvonimi ”chacha”, jota pidetään varakuninkaan vertaisena arvona. Viime aikoina tutkijat ovat kuitenkin asettaneet sen kyseenalaiseksi. Hänen asemaansa on oletettavasti liioiteltu, vaikka de Souzan poliittinen asema Dahomeyn kuningaskunnassa oli kuitenkin huomattava.[4]

De Souza oli 1830-luvulle tultaessa menestynyt mies, joka omisti useita orjalaivoja. Jälkeläisten mukaan hänellä oli 201 lasta, joista 106 oli tyttäriä ja 95 poikaa. De Souzan kerrotaan toimineen myös orjien hyvätekijänä, kun eräs Länsi-Afrikan Orjarannikolla lähteväksi lastattu orjalaiva joutui palaamaan Ouidahiin 1830-luvulla. Tarinan mukaan de Souza osti kaikki orjalaivassa olleet 600 orjaa ja näin esti heitä joutumasta orjiksi Amerikkaan.

1840-luvulla de Souzan toimet vähenivät, joka johtui sekä hänen vanhenemisestaan, että transatlanttisen orjakaupan vähenemisestä, jonka alkoi korvata palmuöljykauppa. De Souzan poikia toimi eri puolilla Orjarannikkoa hänen tehtaissaan.[7] Britannian laivasto, joka kontrolloi orjakaupan vastaisia lakeja alueella, takavarikoi 22 hänen orjalaivaansa. Kuollessaan de Souzalla oli huomattavia velkoja kuningas Getzolle, kuten myös brasilialaisille ja kuubalaisille kauppiaille. Hautajaisissa de Souzalle myönnettiin dahomeyläisen päällikön kunnianosoitukset. Neljä henkilöä uhrattiin, kaksi rannalla ja kaksi hänen haudallaan.[4]

Suku ja perintö
"Chacha-aukio" Ouidahissa, taustalla de Souzan kotimuseo.

De Souzaa pidetään vieläkin Ouidahin kaupungin "isänä".[4] Kaupungissa on de Souzan patsas, hänen nimelleen omistettu aukio, ja de Souzan suvun kotimuseo.[8]

Edna Bayn mukaan de Souza "vaikutti paljon välittäjänä Euroopan ja Afrikan kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen". [9] Nykyään hänet tunnetaan afrobrasilialaisten yhteisöjen perustajana ja patriarkkana Ghanassa, Togossa, Beninissä ja Nigeriassa. Myöhemmin de Souzan suku oli hyvin tärkeä taistelussa Togon, Ghanan, Nigerian ja Beninin itsenäisyyksien puolesta. Hänen luokkaansa kuvaavat Beninin presidentti Paul-Emile de Souza ja Beninin ensimmäinen nainen, Chantal de Souza Boni Yayi.[4]

Fiktiota ja tutkimusta

Francisco Félix de Souzan hahmo on osittain myytistynyt häntä koskevan fiktion takia. Dahomeyläinen kirjailija Paul Hazoumé (1890-18-1980) julkaisi häntä koskevaa aineistoa kirjassa Le Pacte de sang au Dahomey (1937, Dahomeyn verivala).

Bruce Chatwinin The Viceroy of Ouidah (1980, Ouidahin varakuningas) romaanin päähenkilö, kuvitteellinen brasilialainen Francisco Manuel da Silva on saanut vaikutteita de Souzan elämästä.

Chatwinin romaaniin perustuvan elokuvan Cobra Verde (1987) ohjasi Werner Herzog. Brasiliassa, Kolumbiassa ja Ghanassa kuvatun elokuvan päähenkilöä näytteli Klaus Kinski.

Francisco Félix de Souzan tarina on ollut useiden tutkimusten aiheena 1960-luvulta asti.[4] David Ross julkaisi de Souzan elämäkerran artikkelissaan The first Chacha of Whydah: Francisco Felix de Souza.(1969), Tunnettu Länsi-Afrikan historian tutkija Robin Law kyseenalaisti de Souzalle myönnetyn poliittisen ja taloudellisen roolin. Hänestä luotu mielikuva vaikuttaa olevan epäsuhdassa hänen todelliseen asemaansa Benininlahden orjakaupassa. Ana Lucia Araujo tarkastelee de Souzan näkyvyyttä, kun viralliset projektit 1990-luvulla tukivat orjuuden muistamista Beninissä.[4]

Katso myös

Lähteet
  1. (fr) Ranskan kansalliskirjasto, data.bnf.fr. Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. David Ross, “The First Chacha of Whydah: Francisco Félix de Souza,” 1969
  3. Alberto da Costa e Silva - Francisco Félix de Souza, mercador de escravos 2004
  4. Araujo, Ana Lucia: Forgetting and Remembering the Atlantic Slave Trade: The Legacy of Brazilian Slave Merchant Francisco Félix de Souza (pdf) African, Lusophone, and Afro-Hispanic Cultural Dialogue. 2018. Cambridge Scholars Publishing. (englanniksi)
  5. Jones, Adam ja Sebald, Peter: The Lawsons of Little Popo/Anecho (Togo) 1841-1938, s. 507. The British Academy, 2005.
  6. Araujo, Ana Lucia: Living History: Encountering the Memory of the Heirs of Slavery, s. 190. Cambridge Scholars Publishing, 2009. Teoksen verkkoversio (viitattu 4.3.2019). (englanniksi)
  7. Strickrodt, Silke: Afro-European Trade in the Atlantic World, The Western Slave coast c 1550 - c 1885, s. 200. James Currey, 2015. ISBN 978-1-84701-110-7. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  8. Sieff, Kevin: An African country reckons with its history of selling slaves The Washington Post. 29.1.2018. Viitattu 4.3.2019. (englanniksi)
  9. Bay 2008

    Aiheesta muualla
    • Bay, Edna (2008), Asen, Ancestors, and Vodun , Urbana, Illinois : Illinoisin yliopisto Press, ISBN   0-252-03255-1
    • Thomas, Hugh (2006), The Slave Trade (4. painos), Lontoo : Phoenix, ISBN   0-7538-2056-0
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.