Frakki

Frakki eli hännystakki[1] (saksan sanasta Frack, joka tulee muinaissaksan sanasta frok, lieve) on länsimaisessa kulttuurissa juhlallisin ja muodollisin käytössä oleva miesten juhlapuku. Frakki oli alkujaan 1700-luvun lopulla miesten arkipuku ja muusikot käyttivät frakkia työasunaan. Nykyään frakkia käytetään akateemisissa tilaisuuksissa ja toimituksissa (esimerkiksi karonkka), muodollisissa valtiollisissa tilaisuuksissa, arvokkaiden vierailujen yhteydessä ja häissä. Iltaan painottuvissa tanssiaisissa frakki voi olla väriltään yönsininen.

Frakki (engl. white tie) akateemisin nauhoin

Frakkiin kuuluvat musta, edestä avoin hännystakki ja mustat housut, valkea liivi ja valkea frakkipaita sekä valkea rusetti. Mustaa rusettia frakin kanssa käyttävät perinteisesti vain tarjoilijat ja muu henkilökunta. Frakkipaitaan kuuluvat yleensä valkeat helmiäisnapit sekä kultaiset kalvosinnapit. Takin rintataskussa tulee olla valkoinen, taiteltu liina, paitsi käytettäessä suuria kunniamerkkejä. Kengät ovat mustat ja mielellään lakeriset. Päällysvaatteina käytetään pitkää mustaa takkia tai viittaa, valkoista kaulaliinaa ja valkeita käsineitä sekä silinterihattua. Etiketin mukaan frakin kanssa ei käytetä rannekelloa, vaan taskukelloa, jonka ketjun pää on liivin taskussa.[2]

Juhlapukeutuminen

Frakkia käytetään pääasiassa arvokkaissa iltajuhlissa ja tanssiaisissa sekä virallisilla vastaanotoilla. Myös kouluratsastuskilpailuissa ratsastaja voi käyttää Vaativa A -tasolta lähtien frakkia, kuten myös kilpatanssin vakiotanssiosuuksilla D- ja sitä ylemmissä taitoluokissa. Suomessa tunnetuin frakkijuhla on epäilemättä Itsenäisyyspäivän vastaanotto. Frakkia käytetään pukuna akateemisissa seremonioissa, kuten promootioissa ja väitöstilaisuuksissa, joissa käytetään poikkeuksellisesti valkeiden sijasta mustia liivejä.[3] Juhlallisissa häissä sulhanen ja virallisen asemansa vuoksi morsiamen isä (appi) ja bestman voivat käyttää frakkia. Frakkia käyttävät esiintymisasunaan klassisen musiikin soittajat, mieskuorojen laulajat ja kapellimestarit. Frakki on myös yleinen miesten puku lukion vanhojen tansseissa.

Kun kutsussa lukee juhlapuku, se tarkoittaa tummaa pukua tai frakkia, ei esimerkiksi smokkia. Juhlapuvun voi korvata tumman puvun lisäksi myös kansallispuvulla tai juhlaunivormulla.[4] Tämä tarkoittaa klo 18.00 jälkeisiä tilaisuuksia, esim. juhlatanssiaiset, suuret päivälliset, häät, juhlakonsertit, juhlanäytännöt ja Suomessa tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotot. Kun pukukoodina on frakki, nainen pukeutuu täysipitkään juhlapukuun; vain kengän kärjet saavat näkyä puvun alta.[4]

Lähteet

  1. Tampereen Kandit
  2. Frakin pukeminen
  3. Helsingin yliopisto
  4. Kutsukortin pukukoodit – juhla- ja tilannepukeutuminen studio merilinna. 12.3.2011. Arkistoitu 29.10.2014. Viitattu 10.12.2018.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.