Forssan kokous

Forssan kokouksen osallistujia, keskellä pöydän ääressä puheenjohtajistoon kuulunut Eetu Salin.

1880-luvulla syntynyt suomalainen työväenliike järjestäytyi puolueeksi Turussa vuonna 1899, jolloin pidettiin Suomen Työväenpuolueen perustava kokous. Se oli jatkoa vuodesta 1893 järjestetyille työväenyhdistysten valtakunnallisille edustajakokouksille. Forssan kokous oli järjestyksessään viides työväenyhdistysten edustajakokous ja Työväenpuolueen toinen varsinainen puoluekokous. Päätös kokouksesta tehtiin edellisessä, vuonna 1901 Viipurissa järjestetyssä puoluekokouksessa. Alun perin kokous oli määrä pitää Oulussa, mutta kun paikallinen työväenyhdistys oli vasta rakentamassa omaa työväentaloa, päätettiin se siirtää muualle. Työväenpuolueen johto tiedusteli halukkuutta Hämeenlinnan ja Forssan työväenyhdistyksiltä ja lopulta kokouksen pitopaikaksi valittiin Forssa.[3]

Forssan kokouksen perimmäisenä tarkoituksena oli siirtää valta Suomen wrightilaisessa työväenliikkeessä lopullisesti työväenluokalle itselleen ja samalla tehdä sosialistisesta työväenliikkeestä toimiva ja vaikutusvaltainen puolueorganisaatio.[2] Sen suunnittelua vaikeutti heinäkuun alussa annettu hallinnollinen asetus, jonka mukaan yleisen kansalaiskokouksen pitämiseen oli saatava kenraalikuvernöörin valtuuttaman viranomaisen suostumus. Lupa saatiin lopulta, kun viranomaisille luvattiin, ettei paikkakunnan työläisille pidetä kiihotuspuheita tai esitelmiä.^lähde? Kokousta saapuivat henkilökohtaisesti valvomaan Hämeen lääninhallituksen varalääninsihteeri L. Björkman sekä Tammelan piirin nimismies, jolla oli mukanaan vielä pari poliisimiestä.[3] Joidenkin tietojen mukaan santarmit olisivat hajottaneet kokouksen alkuunsa, ellei sisääntuloportin yläpuolelle olisi levitetty suurikokoista Venäjän valtiolippua.[2]

Työväenyhdistys Kuhan talo oli kokousta varten koristeltu punalipuilla ja köynnöksillä, salin perällä oli lisäksi kaksi banderollia, joihin oli maalattu iskulauseet "Pois sorto, pois vääryys, pois väkivalta!" sekä "Oikeutta kaikille!". Esiintymislavan sivuilla puolestaan oli kaksi suurta piirustusta, joista toinen esitti seppää ja toinen lastaan kantavaa äitiä. Kokouksen avasi Forssan työväenyhdistyksen puheenjohtaja J. V. Orell, jonka jälkeen puheenjohtajan paikalle astui Työväenpuolueen puheenjohtaja K. F. Hellsten. Hänen toimittamassaan äänestyksessä kokouksen sihteeriksi valittiin J. K. Kari sekä puheenjohtajiksi Matti Paasivuori (Hälleberg), Heikki Lindroos, Eetu Salin ja Taavi Tainio.[3]

Kokoukseen osallistui yhteensä 96 puoluekokousedustajaa 49:stä Suomen Työväenpuolueen paikallisyhdistyksestä. Kaikkiaan paikallisyhdistyksiä oli 59, mutta Pohjois-Suomesta edustajia lähettivät ainoastaan Oulun ja Limingan työväenyhdistykset. Heidän lisäkseen puoluehallinnolla, Työmies-lehdellä, Työläisnaisten liittohallinnolla, Nahkurien liittohallinnolla, Raittiuden Ystävien keskustoimikunnalla sekä Pellervo-seuralla oli paikalla omat kokousedustajansa.[3] Osanottajat olivat pääosin nuoria miehiä ja naisia, heidän keski-ikänsä oli vain hieman yli 30 vuotta. Siitä huolimatta suuri osa kokousedustajista oli jo kokeneita työväenliikkeen aktiiveja ja rutinoituneita järjestötoimijoita.[2] Puheenjohtajistoon valittujen lisäksi tunnettuja osallistujia olivat muun muassa Ida Ahlstedt, Reino Drockila, Seth Heikkilä, Juho Hellberg, Evert Hokkanen, Kalle Petter Huttunen, Antti Mäkelin, Yrjö Mäkelin, Hilja Pärssinen, Sandra Reinholdsson, Edvard Valpas, Tyko Varto, Väinö Voionmaa (Wallin) sekä Matti Vuolukka.[3] Kokoukseen oli myös tilattu käsiteltävistä asioista runsaasti alustuksia, joita kokousedustajien lisäksi pitivät muun muassa Hannes Gebhard ja Kössi Koskinen.[2]

Pääartikkeli: Forssan ohjelma

Yhdistysten edustajakokouksissa ja sitten puoluekokouksissa nostettiin uusia, radikaalisia tavoitteita ja määriteltiin yhteiskunnallisia ongelmia. Aluksi tavoitteista tärkein oli äänioikeus ja sen saamisen mukana ratkeaisi myös monien muiden vaatimusten toteutuminen. Puolueohjelmassa hahmoteltiin tulkinta historian kulusta ja tulevasta kehityksestä.

Forssan kokouksessa hyväksytty periaateohjelma oli melkein suora käännös Victor Adlerin laatimasta Itävallan sosiaalidemokraattisen puolueen Hainnfeldin ohjelmasta, mikä hyväksyttiin puoluekokouksessa Hainnfeldissä 30. joulukuuta 1888 - 1. tammikuuta 1889.

Tunnettu sosialisti Edvard Valpas oli erimielinen muiden kanssa ja hänen käsityksensä mukaan käännös ei ollut sopiva tapa tehdä ohjelmaa, vaan sen tekeminen olisi ollut kansan itsensä asia, kuten Karl Liebknecht oli asiaa puheissaan julistanut. Vastapuolella Eetu Salin korosti, että Suomen kansa on samojen taloudellisten lakien alainen kuin muutkin kansat, ja että Suomeen sopi samankaltainen ohjelma kuin muille kansoille. Ohjelma hyväksyttiin Valppaan vastustuksesta huolimatta.

Ohjelma pystyi SDP:n ohjenuorana aina vuoteen 1952. Kuitenkin luettelomaisia tavoiteohjelmia pidettiin jatkuvasti ajan tasalla.

Välittömästi kokouksen jälkeen joutuivat sen päätökset yhteiskunnan viranomaisten toiminnan kohteiksi. Hallitus takavarikoi periaatteellisen selityksen, jonka olivat pääsääntöisesti muokanneet Eetu Salin, Edvard Valpas ja Taavi Tainio. Se oli kuitenkin ennen takavarikkoa ehditty julkaista Tampereella ilmestyneessä Kansan Lehdessä ja Eteenpäin-kalenterissa sen julkaisi Matti Wuolukka. Mutta Työmies-lehden kirjapainossa painettu 2 000 niteen erä vihkosta, jossa selostettiin ohjelman käytännöllistä puolta, takavarikoitiin ”työväelle vaarallisena luettavana”. Bobrikov kielsi puoluetta käyttämästä nimeä ”sosialidemokraattinen”, mutta tätä kieltoa ei noudatettu.

• Kari, J. K. (toim.): Toisen Suomen Työväen Puoluekokouksen (5:n työväenyhdistysten edustajankokouksen) Pöytäkirja

• Laine, Y. K.: Suomen poliittisen työväenliikkeen historia I, Tammi, 1946.

• Puoluekokouksen pöytäkirja (s. 1–126) digitoituna Työväen Arkistossa^{[vanhentunut linkki]}
• Puoluekokouksen pöytäkirja (s. 127–277 ja liitteet) digitoituna Työväen Arkistossa^{[vanhentunut linkki]}